Elinsiirtourheilija Anni Metsola: ”Juoksusta tuli suurin intohimoni”

Leikkiä hippaa hengästymättä. Se oli Annin hartain toive lapsena. Itsestäänselvyys pihalla kirmaaville lapsille, mutta mahdottomuus synnynnäisestä sydänviasta kärsivälle Annille, jolla 500 metrin kävelyyn kului aikaa puoli tuntia pakollisten hengähdystaukojen takia. Koulussa Anni jäi syrjään leikeistä, koska ei voinut osallistua samalla tavalla kuin muut. Jos ympärillä oli paljon ihmisiä ja hälinää, Anni väsyi nopeasti. Rajoitusten takia ­kavereiden saaminen ja ystävystyminen oli ­vaikeaa.

– Kun toiset lähtivät koululta yhtä matkaa kävelemään bussipysäkille, minä jäin odottamaan omaa taksiani, Anni muistelee.

Ihan pihalla

Sydämensiirto tuli ajankohtaiseksi Annin ollessa teini-ikäinen.

– Tutkimuksissa huomattiin, että sydämeni vointi oli rajusti huonontunut. Muutenkin sydämeni hakkasi pienestäkin rasituksesta niin kovaa, että se tuntui tulevan rinnasta ulos.

Jos uutta sydäntä ei olisi löytynyt, Anni olisi hyvin todennäköisesti kuollut. Teini-ikäisenä asian vakavuutta ei onneksi ihan tajunnut. Anni nauraa olleensa ennemminkin pihalla kuin paniikissa. Muistot sairaaloista ja lääkärikäynneistä ovat hataria ehkä juuri siksi, että neljätoistavuotiaan Annin päässä pyörivät aivan muut asiat kuin diagnoosit ja lääketieteelliset termit. Jokaisella käynnillä mukana ollut äiti piti huolen faktoista.
Uusi, Annille sopiva sydän löytyi nopeasti, mikä oli puhtaasti uskomattoman hyvää tuuria. Moni elinsiirtojonossa oleva odottaa sopivaa luovuttajaa teho-osastolla. Annille kutsu leikkaukseen tuli kotiin.

– Olin juuri ollut korvatulehduksessa ja säikähdimme, ettei leikkausta voitaisi tehdä sen takia. Onneksi kaikki arvot olivat kunnossa ja pystyin ottamaan sydämen vastaan.

Pyörän selkään

Sydämensiirtoleikkaus tehtiin torstaina, perjantaina Anni istutettiin sairaalassa kuntopyörän selkään.

– Jos ennen leikkausta olin joutunut himmailemaan huonon sydämeni takia niin nyt uudesta alettiin heti ottaa tehoja irti, Anni nauraa.

Ajatuksena oli kotiuttaa potilas mahdollisimman nopeasti. Joitain asioita sairaalasta on jäänyt mieleen, kuten pullo johon Annin piti puhaltaa, jotta keuhkojen kuntoa pystyttiin mittaamaan.

– Yritin juoda pullossa olevaa vettä, koska juomistani kontrolloitiin ja minulla oli koko ajan hirveä jano. Hoitajia temppuni eivät ­naurattaneet.

Kun Anni pääsi kotiin kahden viikon ja yhden päivän jälkeen, koko hänen maailmansa oli muuttunut.

– Pelkästään se, että sain tavallisen bussin näyttölipun oli maailman isoin juttu.

Pelkästään se, että sain tavallisen bussin näyttölipun oli maailman isoin juttu.

Infektioriskin takia Anni joutui ensin pysyttelemään sisätiloissa. Liikkuminen ja ulkoilu oli aloitettava pikkuhiljaa ja kun Anni vihdoin pääsi kouluun, hän osallistui esimerkiksi liikuntatunneille oman jaksamisensa mukaan. Ulkopuolisuuden tunnetta uusi sydän ei kuitenkaan voinut muuttaa. Kortisonikuurien takia Annin kasvot turposivat, mikä riitti pilkan aiheeksi lapsille, joita hän ei edes tuntenut. Lopulta kiusaamiseen kyllästynyt Anni ilmoitti, ettei halua enää mennä kouluun.

– Suoritin viimeisen peruskouluvuoden kotona ja yksityis­opetuksessa.

Priimakuntoinen sydän

Aikaisemman elämän rajoittuneisuus valkeni uusien voimien myötä. Uuden sydämen toimintaa seurattiin tiuhaan muun muassa ottamalla siitä koe­paloja. Nykyään tarkastuksissa on käytävä puolen vuoden välein.

– Olen säästynyt isoilta komplikaatioilta ja kaikki arvoni ovat koko ajan olleet priimakunnossa, mikä on hämmästyttänyt myös lääkäreitä.

Sydämensiirroista osa epäonnistuu esimerkiksi elimistön hylkimisreaktion takia. Siirretyt elimet myös väsyvät nopeasti ja toisinaan siirtoja joudutaan tekemään useita. Se, että Anni on elänyt ilman isoja komplikaatioita 25 vuotta on todellinen ihme, koepalaa sydämestä ei ole otettu enää yli kymmeneen vuoteen. Toki uudesta sydämestä on täytynyt pitää myös hyvää huolta. Terveelliset elämäntavat ja liikunta, joka ennen oli enimmäkseen kielletty, ovat nykyään Annille itsestäänselvyys.

– Urheilusta on tullut minulle elämäntapa. En olisi ikinä voinut kuvitella nauttivani lenkkeilystä tai kuntonyrkkeilystä, mutta niistä tulikin suurimpia intohimojani.

Anna palaa!

Kuntosalikärpäsen puraisemana Anni alkoi treenata Vantaalla pidettäviin elinsiirto­urhelijoiden EM-kisoihin vuonna 2015. Personal trainerin palkkaaminen oli ehdotonta, jotta joku näytti kuinka liikkeet tehdään oikein ja treenistä sai parhaan hyödyn irti. Seuraavana vuonna järjestetyissä kisoissa ­Anni osallistui neljän kilometrin maastojuoksuun ja 100 ­metrin pikajuoksuun. Tarkoitus oli myös työntää kuulaa, mutta kisa jouduttiin keskeyttämään rankka­sateen takia.

– Lähdin kisoista maastojuoksun pronssimitali kaulassa. Minä, joka en ennen voinut edes kävellä neljää kilometriä!

Lähdin kisoista maastojuoksun pronssimitali kaulassa. Minä, joka en ennen voinut edes kävellä neljää kilometriä!

Seuraavia Italiassa järjestettyjä EM-kisoja varten ­Anni löysi mahtavan valmentajan, joka ei hyssytellyt hänen taustansa takia tai epäillyt hänen ­jaksamistaan.

– Kerroin mitä halusin treenata ja hän sanoi selvä homma. Kymmenen minuutin rääkin jälkeen katsoin kelloa ja tuskailin, että apua eikö tämä jo lopu, ­Anni naurahtaa.

Myös seuraavista EM-kisoista Italiassa Anni nappasi jälleen maastojuoksun pronssimitalin ja hopeaa 100 metrin pikajuoksusta. Pronssi tuntui silti paremmalta, sillä se oli voitettu mitali.

– Pikajuoksussa osallistujia oli vain kaksi, Anni virnistää.

Itsensä voittaminen asiassa, jonka luuli olevan täysin mahdotonta, nostaa kaikenlaisia tunteita pintaan. Anni kuvaa kisamatkoja emotionaaliseksi vuoristoradaksi, johon kuuluu sekä hysteeristä itkua että naurua. Tunnelma kisapaikalla on täysin omanlaisensa.

– Olemme kaikki yhtä suurta perhettä ja kiitollisia siitä, että olemme elossa.

Nyrkkeilyterapiaa

Liikunnasta saadut onnistumisen kokemukset ovat muuttaneet Annin koko ­olemusta. ­Ennen pää painuksissa ­kulkenut arka tyttö on muuttunut päättäväiseksi naiseksi, joka käy kuntonyrkkeilyssä hakkaamassa säkkiä, juoksee, vetää rankkoja HIIT-treenejä ja hyppää vaikka avantoon, jos on sattunut sellaisen uuden vuoden lupauksen ­tekemään.

– Mottoni on, että kaikkea pitää kokeilla, eikä sen tarvitse tähdätä maastojuoksuun. Avanto oli sellainen juttu. Tänä vuonna olen luvannut kokeilla ­padelia.

Elinsiirrännäinen rajoittaa Annin elämää paljon vähemmän kuin monet luulevat. Rajuimpien lajien kohdalla Anni on hakenut lääkäriltä siunauksen uusiin kokeiluihin. Rajoittavia tekijöitä ovat lajit, joissa rasitus sydämelle nousee liian korkeaksi, mutta Annin hyvän kunnon takia edes avantoon pulahtamiselle ei ollut estettä. Jotkut jutut on opittu kantapään kautta.

– Kun innostuin treenaamisesta, vedin pari kertaa niin kovaa, että kävelin salilta kotiin kuin humalassa. Jalat tärisivät vielä seuraavanakin päivänä. Silloin sydänlääkärinikin sanoi, että ihan noin piippuun ei kenenkään kannattaisi itseään vetää.

Ystävät ensin

Liikunnan parista on löytynyt myös uusia ystäviä. Vaikka treenaaminen on tärkeää, ystävät menevät senkin edelle. Siksi, että niitä ei ole aina ollut.

– Jos kaveri pyytää syömään, en jätä menemättä siksi, että olin suunnitellut treenaavani. Salille ehdin myöhemminkin.

Pienet asiat muuttuvat merkityksellisiksi, kun ne eivät aina ole olleet mahdollisia.

– Kun raahaan painavia ruoka­kasseja vesisateessa kotiin ajattelen, että tämä on mahtavaa. En usko, että kovin moni automaattisesti ajattelee siinä tilanteessa niin.

Tyttöjenillat siskon ja veljentyttöjen kanssa ovat rakkaita, sillä olisi voinyt käydä niinkin, ettei Anni olisi ikinä nähnyt sisaruksiensa lapsia. Anni asuu äitinsä ja sisarustensa kanssa lähekkäin ja etenkin isoveljen kanssa välit ovat erityisen ­lämpimät.

– Huumorimme on välillä sysimustaa, mutta juuri sen avulla olemme jaksaneet perheenä vaikeiden asioiden yli.

Kun sydämensiirrosta oli kulunut kolme vuotta, Anni alkoi vasta kunnolla käsittää, miten ison lahjan hän oli saanut. Silloin tuli halu selvittää, mistä sydän on tullut ja kiittää luovuttajan läheisiä kirjeellä. Tietoja ei kuitenkaan ole mahdollista saada mitään virallista kautta, eikä Anni halunnut sortua googlailemaan leikkauspäivän onnettomuusuutisia, kuten jotkut muut elin­siirrokkaat.

– Päätin, että kirjeen sijasta suurin kiitokseni on pitää huolta tästä sydämestä, itsestäni ja elää täysillä.

Seuraa Annia Instagramissa @anni.metsola