Kartatko yksinoloa?

Opi viihtymään yksin.
Yksinolo on ahdistanut Saaraa, 31, aina. Hän ei ole käynyt leffassa tai baarissa koskaan yksin. Häntä hävettäisi olla yksin tilanteessa, jossa muilla on seuraa. Toisaalta hän tuntee itsensä häviäjäksi, koska tarvitsee aina rinnalleen jonkun.

Saara kärsii monille tutusta yksinolon pelosta, jolle hän ei ole löytänyt vielä syytä. Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta epäilee, että jäljet johtavat jopa lapsuuteen asti.
– Voi olla, että yksinoloa pelkäävät ovat lapsuudessaan pelänneen vaikka yksin nukkumista. Lasta ei ole autettu käsittelemään pelon tunnetta, häntä on vain lohdutettu. Pohjimmiltaan yksinolon pelko liittyy hylätyksi tulemisen tai kuoleman pelkoon.

Rannan mukaan eriytyminen muista ihmisistä on aina suuri haaste, koska synnymme symbioosiin äidin kanssa ja kaikki kehityksemme tapahtuu vuorovaikutuksessa toiseen ihmiseen.
– Yksinolon pelkoon liittyy usein se, että ihmisellä on käsittelemättömiä asioita tunnemaailmassaan. Hänen mieleensä tulee ahdistavia ajatuksia, joita on helpompi torjua seurassa.

Itseä etsimässä

Saaralle tuli tarve yksinoloon, kun hänen elämäänsä tuli kriisi. Saaralle läheinen äiti kuoli. Saara sai ystäviltään ja aviomieheltään sympatiaa, mutta surunsa keskellä hän oli yksin. Hänessä heräsi tarve pohtia, kuka hän oikein on ja mikä hänelle itselleen on merkittävää.

Yksinäisyydestä ja uupumuksesta kirjoittanut psykiatrian ylilääkäri Juhani Mattila kertoo, että omien tunteiden käsittely yksin on tärkeää, koska silloin kukaan ei pääse vähättelemään niitä.
– Ihminen tarvitsee yksinäisyyttä, jos hänen ympärillään on niin paljon hälyä, ettei hän kuule omaa sisäistä ääntään. Ihminen on vaarassa menettää otteen omista tarpeistaan ja tunteistaan, kun häneen kohdistuu vaatimuksia sekä työn että muiden ihmisten taholta, Mattila kertoo.
Jos tunteitaan pakenee loputtomiin, tunnelin päästä voi löytyä erilaisia vaivoja, kuten paniikkihäiriö.

Lue koko juttu FITistä 5/2010!