Vuokatti tarjoaa luontoliikkujalle huikeita kokemuksia

Vuokatti tarjoaa sporttaajalle luontoaktiviteetteja, joissa vauhti ja hengästyminen ovat taattuja. Huikeista maisemista puhumattakaan.

Monipuolisia patikointimaisemia

Aurinko pilkistää vanhojen puiden oksien välistä ja saa sammalpeitteelle aikaan sadunomaisen varjoleikin.

Ikimetsän tunnelma tasaa sydämen sykkeen, joka on noussut välillä reippaasti matkan varrella olleiden nousuosuuksien ansiosta. On pakko heittäytyä hetkeksi sammaleen syliin ja kuunnella puiden kuisketta.

Vuokatin retkeilyreitit, kuten seitsemän kilometriä pitkä Eino Leinon polku ja vuoden 1972 olympialaisten mukaan nimensä saanut Sapporon polku (10 km), tarjoavat korkeuserojen ja vaihtelevan maaston ansiosta haasteita retkeilijöille. Väsymystä ei tosin huomaa, sillä maiseman monipuolisuus ihastuttaa aina uudestaan.

Reittien varrelle osuu muutama söpö lampi, huikeita vaaran laelta aukeavia maisemia ja pitkospuita soiden läpi. Energiapuuskassa voi myös ottaa sprinttejä ylös rinteitä, jolloin päivän askelten lisäksi kertyy myös tehokasta treeniaikaa.

Vaativien reittien lisäksi alueelta löytyy helpompia polkuja, jotka ovat hyviä valintoja varsinkin silloin, kun mukana on lapsia. Lähtöpaikat ovat helposti saavutettavissa taajama-alueella, mutta matkaa ei tarvitse taittaa kovin pitkään, kun huomaa olevansa keskellä koskematonta luontoa. Reittien varrelta löytyy vain jokunen virallinen taukopaikka, jossa voi pitää eväshetken, mutta kuka kieltää istahtamasta kiven tai kannon päälle nauttimaan välipalaa?

Retkeilyreitit on hyvin merkattu maastoon ja opastusta reittivalintoihin saa info­pisteistä.

 

Mäkistä polkemista maastopyörällä

Vuokatin maastopyöräreitit ovat teknisesti melko helppoja mutta tarjoavat haasteita korkeuserojen vuoksi. Pyörävuokraamon tiskillä voikin ottaa riskin ja luottaa omaan kuntoonsa tai sitten valita varmanpäälle ja päätyä sähköpyörään. Sähköavusteiseen fillariin turvautuminen ei ole nynnyilyä vaan silkkaa fiksuutta, sillä työntöhommiin joutuminen kesken mäen ottaa vain päähän.

Ylös suhaaminen kannattaa, sillä pyöräilyreiteiltä avautuu hienoja maisemia. Korkeuserojen vuoksi voi taata, että varsinkin alamäissä ainakin huimapäät saavat nauttia vauhdin hurmasta.

Useimmat reitit kulkevat lumettomaan aikaan hiihtoreittejä pitkin, joten ne eivät sinänsä vaadi kovin paljoa maastoajotaitoja. Vaatetusta valittaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että märällä kelillä rapa roiskuu hiekkaisilla teillä.

Jos tarkoituksena on vuokrata pyörä, varaus kannattaa tehdä ajoissa etukäteen. Vuokrafirmoista saa myös hyviä vinkkejä siitä, mihin retki kannattaa suunnata.

 

Palaudu saunan hoivassa

Kun on kurittanut lihaksia Vuokatin aktiviteettien parissa, voi vastapainoksi antaa keholle lepohetken kylpylässä. Holiday Club Katinkulta on melkoinen viihdekeskus, jonka uumenista löytyy myös perinteinen perhekylpylä monine altaineen ja liukumäkineen. Lisäksi siellä on kuntouimarata, jossa pystyy myös vesijuoksemaan ja vetämään vaikka online-vesijumppia. Altaan reunoilla on näytöt, joista voi hakea itselleen sopivan jumppaohjelman.

Perussaunaosaston lisäksi kylpylään on rakennettu hieno saunamaailma, jonka tunnelma on perhepolskuttelua rauhallisempi. Jos eri lämpöiset erikoissaunat ja höyryhuone eivät riitä, asiakkailla on mahdollisuus kipaista kylpylän pihalle perinteiseen savusaunaan.

Kipakoiden löylyjen päätteeksi pääsee pulahtamaan saunan vieressä sijaitsevaan virkistävään lähteeseen. Kun lihakset ovat erilaisissa saunoissa istuskelun jälkeen pehmenneet, on mukava nauttia raukein mielin janojuoma
Katinkullan terassilla.

Vaihtoehtoja myös sisäliikuntaan riittää

Välillä voi sulkea oven ja palloilla sisätiloissa. Vuokatissa onnistuvat tennis, squash sekä sulka-, kori- ja lentopallo. Lisäksi tarjolla on keilausta ja ulkona voi haastaa porukan minigolfissa tai futisgolfissa.

Jos salihimo iskee, ei huolta. Useissa hotelleissa on omat raudanpumppausnurkkaukset. Lisäksi Vuokatin-lomalla onnistuu myös ryhmäliikunta.

Lue myös:

Maarianhamina tarjoaa luontoseikkailuja

Kylpylät, joissa pääset irti arjesta – 3 rentouttavaa kohdetta

Teksti Päivi Ekola
Kuvat Vuokatti ja Holiday Club