Salitreeni

Kategoriat juoksu Treeni

Nyt on levätty tarpeeksi – kohti tavoitteellisempaa treenisyksyä

Alkaa olla olo, että olen huilannut tarpeeksi – siis kohti tavoitteellisempaa treenisyksyä. On ollut aikaa miettiä syksyn ja talven treenejä ja sitä, mitä liikunnalta haluan. Pari kuukautta kevyttä liikuntaa alppireissun jälkeen teki gutaa. Palautuminen 160 kilometrin ja 10 000 nousumetrin ponnistuksesta vei itselläni aikansa, varsinkin kun lähdin kiertämään Mont Blancia käytännössä parin kuukauden telakalta. Viime talven

Lue artikkeli
Kategoriat Treeni

Inspiraatiota omaan salitreeniin

Miten salitreenit saa uuteen nousuun pienen takapakin jälkeen? No toki palaamalla salille, mutta hakemalla inspiraatiota ammattitaitoiselta ohjaajalta ja treenikavereista. Se oli syy siihen, miksi ostin paikan Noora Kenttämaan pienryhmästä, ja heti ekojen treenien jälkeen voin sanoa, että kyllä kannatti! Olen ostanut Nooralta lisäksi yksilöohjausta, koska onhan se mahtavaa saada henkilökohtaista ohjausta, silloin ei todellakaan tule

Lue artikkeli
Kategoriat Treeni

Saliohjelma hauiksille, selälle ja vatsalle

Olen jo aiemmin julkaissut kaksi ensimmäistä osaa, rinnan, ojentajan ja vatsan  sekä jalat, pakarat ja olkapäät kolmiosaisesta saliohjelmastani, jota teen nyt tavoitteellisen juoksun ohella. Viimeinen osa eli hauis, selkä ja vatsat tulee tässä. Jos kaipaat koko kehon ohjelmaa, sellaisen löydät tästä linkistä.  Lämmittelyyn, jonka teen kepillä ja aktiivisilla ja staattisilla kehonpainoliikkeillä, kuluu noin 15 minuuttia. Pyrin

Lue artikkeli
Kategoriat juoksu Treeni

Juoksun ja salin yhdistäminen

Koska tällä hetkellä treenaan paitsi elämää, myös tulevaa tavoitetta varten, jossa kropassa on oltava enemmän voimaa sekä lisäksi esimerkiksi Kaarinan 12 tunnin rataultraa varten, on arki ollut aikamoista treenipalapelin kokoamista. Mutta arvaatteko mitä? Se ei haittaa ollenkaan. Ja sitä paitsi juoksun ja salin yhdistäminen alkaa jo sujua ja olla järjestelmällistä. Vaikka joka viikko kaikki ajatellut treenit eivät välttämättä

Lue artikkeli
Kategoriat Treeni

Saliohjelma jaloille, pakaroille ja olkapäille – viime viikon treenisaldo 11 tuntia

Salitreeni maistuu juoksun rinnalla. Viime viikolla plakkariin kertyi 8 treeniä: 2 sisäpyöräilyä, neljä punttitreeniä, tonnin juoksuvetoja Vauhtisammakon yhteistreeneissä ja 20 kilometrin pitkä lenkki ystävän kanssa. Se teki yhteensä 11 tuntia liikuntaa ja kuitenkin minulla oli kaksi täysin treenivapaata päivää. Mutta 20 liikunnanohjausvuoden aikana olen tottunut tuplatreeneihin tai useampaan treeniin päivässä, ja pidän mieluusti kaksi huilipäivää

Lue artikkeli
Kategoriat Treeni

Kehonhuolto on palkinto treenistä – ei pakollinen paha

Kyselin Instagramissa tovi sitten, miksi kehonhuolto jää, ja sain kyllä kiinnostavia vastauksia. Olen koonnut tähän kootut selitykset ja ehdotan niihin jotain ratkaisua. Itse ajattelen, että kehonhuolto on palkinto treeneistä, eikä pakollinen paha, jota on pakko tehdä, jotta voi treenata. Kun kehonhuollosta vain saa samanlaisen rutiinin kuin liikunnastakin, niin sitä ei enää edes tahdo jättää väliin.

Lue artikkeli
Kategoriat Treeni

Rinta, ojentaja & vatsa -saliohjelma

Kolme viikkoa salitreeniä takana uudella kolmeen jaetulla ohjelmalla ja hyvin sujuu. Sitähän totta kai haluaisi saada jotain tuloksia mieluiten jo viime viikolla, mutta maltti on tässäkin valttia, kuten vaikka peruskunnon parantamisessa, juoksuvauhtien kasvattamisessa tai painonpudotuksessa. Tänään yhdistin salitreenin omaan spinningohjaukseen ja hyvin toimi. Jouduin vähän soveltamaan tämän illan treeniohjelmaani, sillä olin jumpalla juuri pahimpaan ruuhka-aikaan

Lue artikkeli
Kategoriat juoksu Treeni

Kehonhuolto on tärkeä osa treeniäni – aina ei näin ollut

Kehonhuolto on tärkeä osa treeniäni – aina ei näin ollut. Olin eilen pitkästä aikaa Marfan korjaamolla kalevalaisessa jäsenkorjauksessa. Tein Marfan kanssa yhteistyöpostauksen viime talvena ja fiilis hoitojen jälkeen oli niin loistava, että olen jatkanut korjaamolla maksavana asiakkaana. Kalevalainen jäsenkorjaus sopii mielestäni kaltaiselleni juoksevalle ja salilla treenaavalle konttorityöntekijälle ja itse toivon osaavani mennä sinne aina ennen

Lue artikkeli