Kun paino oli noussut ja uni huonoa, kaivoi Teemu lenkkarit kaapista. Nykyisin hän juoksee päivittäin poluilla.
Jämsänkoskelainen paperityöntekijä Teemu Levaniemi löysi juoksemisen nykyisessä mittakaavassa vasta neljänkympin korvilla. Sysäyksen säännölliseen juoksemiseen antoi se, kun hän katseli elokuussa 2018 itsestään aiemmin kesällä otettuja kuvia. Liikunta oli ollut vähäistä, paino oli kivunnut 115 kiloon, ja nukkuminen oli heikkoa.
”Oli hyvä hetki alkaa katsoa syömisiä tarkemmin, kaivaa lenkkarit kaapista ja ryhtyä liikkumaan taukojen jälkeen. Juoksu on perheelliselle kolmivuorotyöläiselle helppo tapa kuntoilla, ja kotikulmiltani lähtee monenlaisia polkuja. Polkujuoksu tuntui heti luontevalta ja antoi mahdollisuuden katsoa itselle tärkeää paikkaa uusin silmin.”
Polkujuoksua fiiliksen mukaan
”Aloitin maltilla vuorottelemalla juoksua ja kävelyä. Aluksi lenkillä tuntui yhtä aikaa hyvältä ja pahalta. Kestävyyskunnon kehitys oli kuitenkin nopeaa ja paino alkoi pudota.
Lapsiperheen arki on hektistä, ja nautin poluilla ajatusteni kanssa olemisesta. Vaatii tosin vielä hieman työstöä, että omasta mielestäni olisi ok lähteä lenkille, vaikka kotiin palaakin aina hyväntuulinen iskä. Ei saisi kantaa huonoa omatuntoa ja ajatella, että treeniaika on perheeltä pois. Pitäisi käyttää tilaisuus hyväkseen ja nauttia hetkestä, varsinkin kun kotiväki ei koskaan kiellä lähtemästä lenkille.
Nykyään juoksen lähes päivittäin. En noudata vielä mitään ohjelmaa, vaan harrastan fiiliksen mukaan. On mahtavaa, että pystyn nykyään juoksemaan jopa 40–50 kilometrin lenkkejä.”
Polkujuoksukisat tavoitteena
”Olen juossut myös muutamia polkukisoja, ja tavoitteita on tällekin vuodelle. Vinkkejä polkujuoksuun olen saanut muilta juoksijoilta esimerkiksi Instagramissa. Viime talvena tosin hiihdin enemmän kuin juoksin, koska joulukuisen 12 tunnin juoksun jälkeen sain riesakseni juoksijan polven oireita. Se kirkasti juoksuun liittyvää tärkeintä tavoitettani kunnossa pysymistä ja juoksemaan pystymistä, vaikka satamailinen kisa (160 km) houkutteleekin. Siihen pitää kuitenkin harjoitella niin paljon, että perheen mielipidettä on kuunneltava. Silti toivon voivani kutsua itseäni vielä ultrajuoksijaksi.
Yksi mieleenpainuvimmista juoksukokemuksista oli 52 kilometrin Himos Trail. Juoksu sujui vaivattomasti, ja yllätyksekseni vaimo ja lapset olivat maalissa vastassa. Ensimmäisen polku-ultrani maaliintulossa sulkeutui yksi ympyrä elämässäni. Se kruunasi kahden vuoden tekemisen, ja oli upeaa päästä hyvävoimaisena maaliin perheen kannustaessa.
Mikään muu laji kuin juoksu ei anna samaa riemua. Kaikkia lenkkejä ei toki tule vedettyä suu hevosenkengällä. Kun aamulla starttaa pimeässä veden vihmoessa, ei juokseminen aina houkuta. Kisoissa voi väsyttää ja ottaa päähän. Mutta välillä on hyvä juosta vähillä energioilla ja huonolla kelillä. Ei voi odottaa, että juokseminenkaan olisi aina yhtä auringonpaistetta.”
Lue myös:
Polkujuoksu koukuttaa: näin pääset alkuun
Ota nämä huomioon, kun ostat polkujuoksukengät