Alppimentorit

Kategoriat juoksu

Matkalla kohti Alppeja – ensimmäinen 2 000 nousumetrin treeni koskaan tehty

Lauantaina oli taas alppijoukkueemme yhteistreenin aika. Tällä hetkellä treenaamme joka toinen viikko yhdessä ja kahden viikon päästä vietämme koko viikonlopun yhdessä juosten. Kumpaankin päivään tulee noin 7-8 tuntia juoksua ja Nuuksion kukkuloiden tunkkausta. Tunkkauksella tarkoitetaan Antti Niinikosken sanoja lainatakseni mäen hidasta kapuamista ja erityisesti ylöspäin menemistä. Tunkkaukseen yleensä liittyy hankala maasto ja/tai jyrkät ei-juostavat mäet. Lisäksi

Lue artikkeli
Kategoriat juoksu Treeni

Alppitreenit Nuuksiossa – metsässä aika hurahtaa

Vietin eilisen aamupäivän Nuuksion metsissä yhdessä alppijengin ja Alppimentorien kanssa. Heinäkuun alussa oleva Tour du Mont Blanc -reissumme lähestyy kovaa kyytiä ja nyt on reissu maksettu! Treenit pitenevät pikkuhiljaa ja eilen olimme liikkeelle 4 tuntia. Nousumetrejä kertyi 1 000 ja pääsimme välillä juoksemaankin, vaikka maasto oli aika haastavaa. Pääosin siis ylämäet edetään kävellen ja eilen

Lue artikkeli
Kategoriat Treeni

Kiitollinen jokaisesta treenistä ja lepopäivästä

Pyrin joka päivä muistamaan, että kiitän kehoani sen potentiaalista, oli sitten treeni- tai lepopäivä. Tällä hiihtolomaviikolla olen ohjannut kaksi sisäpyöräilyä (130 minuuttia), käynyt kaverin kanssa juoksemassa 11 kilometriä (1 h 13 min) , käynyt uimassa 700 metriä (35 min), tehnyt punttitreenin personal trainerin kanssa (60 min) ja hionut vapaauinnin käsivetoa (45 min) uimaopen kanssa. Kehonhuoltoa

Lue artikkeli
Kategoriat juoksu Treeni

20 ohjausvuoden jälkeen mahtavaa on saada harrastaa ja käydä ohjatuissa treeneissä

Viime päivinä olen pohtinut treenihistoriaani ja miettinyt, että vaikka välillä liikkumisessani ei ole ollut järkeä saati punaista lankaa ja välillä olen liikkunut paljon siksi, että se on ollut sivutyöni ja merkittävä tulonlähteeni, kaikesta liikunnasta on varmasti ollut ja on yhä hyötyä. Ja vaikka aina välillä mietin, että lopetan ohjaamisen kokonaan, on se kuitenkin jotain, jota

Lue artikkeli
Kategoriat juoksu Treeni

Mihin keskityn treeneissä, että pystyn juoksemaan pitkiä matkoja?

Mitä lisää treeniohjelmaan, että pystyn juoksemaan pitkiä matkoja? Matkaa, mäkeä, vauhtia, punttia ja kehonhuoltoa! Toki myös peekoota, mutta sitä on taas tahkottu sen verran, että on aika vähän myös nostaa tehoja. Tulevan kesän alppimatkaan kuuluu myös mentorointi, jossa kävimme läpi eri osa-alueita, kuten ravintoa, kestävyyttä ja polkujuoksutekniikkaa, ja itse sai pohtia, millä tasolla kukin alue

Lue artikkeli
Kategoriat juoksu

Tiukat treenit sujuvat porukalla – matka kohti Tour du Mont Blancia jatkuu

Kyllä ihminen on outo kapistus. Olen alkanut haaveilla verttitonnitreenistä kerran viikossa. Vieläkin pitää nipistää itseä, että olenko ihan tosissani! Kyllä se niin on, että tasamaan rakastajasta on oikeasti tullut mäkien ystävä. Yhdessä juokseminen on kyllä ihan parasta. Erityisesti kovat ja haastavat treenit on mahtava tehdä kaverin kanssa tai isommalla porukalla. Peruskestävyysalueen pitkiksiä pystyn jolkottelemaan yksinkin kilometrikaupalla,

Lue artikkeli
Kategoriat juoksu

Matka kohti Alppeja on alkanut – Tour du Mont Blanc 150 km

Joskus viime vuonna aloin seurata Alppimentoreita Instagramissa. Ensimmäisen ultrakisani, Stockholm Multi Island Runin, jälkeen mielessä alkoi säännöllisin väliajoin kummitella ajatus, että olisipa kiva juosta Alpeilla. Sinänsä hauska ajatus, sillä olinhan alkanut juosta mäkiä vasta pari vuotta sitten. Sitä ennen olin tasamaan rakastaja ja liikunnanohjausvuosina valitsin lenkkimaastot sen mukaan, missä on tasaisinta. Haha. Those were the

Lue artikkeli