Kategoriat Hyvä elämä

Huuhaakirjoja ja jäistä läppää

Kiinnostavien ihmisten lisäksi imen vaikutteita elämäntaito- ja elämänhallintaopuksista, joihin olen täysin hurahtanut. Siis ainakin tällä hetkellä. Onneksi lähipiirissäni on ihmisiä, joiden kanssa voin kyseisiä kirjoja vaihdella ja kierrättää. Sillä niitähän riittää. Tuntuu siltä, että niitä julkaistaan ennätystahtia, mutta silti ne tuntuvat uppoavan ihmisiin kuin veitsi sulaan voihin. Täytyykin alkaa ideoida omaa aiheeseen liittyvää teosta. Juuri

Lue artikkeli
Kategoriat Yleinen

Kengät kukkimaan

Etkö tiedä, mitä tekisit vanhoille kengillesi? Kukita ne, kuten mikkeliläisessä Kenkäverossa tehtiin viime kesänä. Näillä mainioilla taideteoksilla somistat helposti niin puutarhan kuin parvekkeenkin.

Lue artikkeli
Kategoriat Hyvä elämä

Vauvoja eri olosuhteissa

Onni on kantoliinassa tuhiseva nyytti, kirjoitti eräs ystäväni tänään Facebookissaan. Olen samaa mieltä, vaikka meillä ei kantoliinailua harrastetakaan. Ei sillä, että pitäisin liinailua itselleni jotenkin liian hihhulina puuhana, vaan siksi, että en usko omiin kykyihini osata solmia liinaa oikein. Mutta siis, oma vauva on kyllä iso onni. Ja on lahja, jos sellaisen voi saada. Kaikki

Lue artikkeli
Kategoriat Treeni

Oh my, MiCoach!

Päivällä kävin tapaamassa Teatteri Poleemin Surukeiju-näytelmän ohjaajaa Jessica Sunia. On aina kiinnostavaa tavata ihmisiä, joilla on visioita ja missioita. Aktivistitaustainen Suni olikin mainio haastateltava. Jutun voi lukea pian Kulttuurilehti Illuusiosta. Ensin se toki pitää luonnollisesti kirjoittaa, heh. Ja sitten juoksuhommeleihin. Olen aina ollut huono asentamaan, oli kyse sitten mistä tahansa teknisestä vempaimesta. Adidaksen MiCoachiakin säädin

Lue artikkeli
Kategoriat Hyvä elämä

Island of the Dude

Kevätkävelyn kohteena oli tällä kertaa idyllinen Island of the Dude. Maisemat olivat upeita ja sää mitä ihanin. No oikeasti, hyvä kun sumulta näki varpaansa! Mutta sitten totta puhuen: Jätkäsaaresta on varmasti tulossa kiinnostava asuinalue Kaapelitehtaan kupeeseen.  

Lue artikkeli
Kategoriat Yleinen

Juokse Itämeren puolesta!

Tänä vuonna aion juosta puolimaratonin. Se tulee olemaan helppoa, sillä kirjahyllystäni löytyi Bruce Tullohin kirjoittama opas Ensimmäinen maratonini (Wsoy) 1980-luvun lopusta. Kirjassa muun muassa neuvotaan, että ”Kohtuullinen alkoholinkäyttö ei pilaa harjoitteluasi, mutta älä nauti sitä liikaa juuri ennen kilpailua.” Siis liikaa…ja juuri ennen kilpailua?! Joka tapauksessa kirjassa on viikottainen ohjelma, joka tähtää maratoniin, mutta sen

Lue artikkeli
Kategoriat Yleinen

Akrobatiaelämys teatterissa

Olin tänään tyttäreni, 9, kanssa katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa lasten musikaalinäytelmä Yökyöpeleitä. Kokonaisuus oli sangen viihdyttävä meidän kummankin mielestä. Turhaan olin pelännyt ennen esitystä sitä, miten MINÄ jaksan näytelmää seurata. En nukahtanut. Laulujen, loruilun ja riimittelyn sekaan oli kätketty myös aikuisyleisöä naurattavia vitsejä, ja Martti Suosalo toisessa pääroolissa oli oikein osuva valinta. Kaikkein eniten ihastusta, jännitystä

Lue artikkeli
Kategoriat Hyvä elämä

Mielellään luomua

Terveiset sateiselta juoksulenkiltä. Jaksoin kuin jaksoinkin lähteä ja kyllä kannatti. Liikunnasta tulee niin ylimahtava olo, ettei sitä osaa oikein selittää. Intervallitreeni on vielä omiaan ottamaan kaikki mehut pois kropasta. Eilen postiluukusta kolahti toimittaja Noora Shinglerin kirja Marjoja ja maskaraa – Kuinka hylkäsin turhat ruoka- ja kosmetiikkakemikaalit (Atena kustannus). Koska 2 x tytär on ollut sairaana,

Lue artikkeli