Hyvä elämä

Ihan paras maanantai

Maanantaisin kannattaisi välttää Facebookissa hillumista, sillä olen totaalisen kyllästynyt maanantaita mollaaviin statuspäivityksiin. Mielestäni maanantai on päivä siinä missä kuusi muutakin. Itse asiassa pidän maanantaista erityisen paljon, sillä se aloittaa uuden viikon. Uudet alut ovat mieleeni. Moni paitsi vihaa maanantaita, tuntuu myös saavan maanantaiahdistuksensa päälle jo sunnuntaina. Se kuulostaa kaikkea muuta kuin rentouttavalta. Jokaisella meistä ei

Lue artikkeli
Kategoriat Hyvä elämä

Listakoukussa

Olen jo vuosia tehnyt itselleni erilaisia listoja. Työlistoja, listoja kotona tehtävistä asioista, toivelistoja, listoja lasteni asioista. Kaksi vuotta sitten sisilialaisella hiekkarannalla loikoillessani kirjasin ylös (äitini kehoituksesta) 101 asiaa, joiden toivoin toteutuvan. Osa kirjoittamistani asioista oli pieniä ja mitättömiä, toiset taas merkittävämpiä ja haastavampia. Vilkaisin listaa äskettäin ja yllättävän moni listalle kirjoittamani asia on käynyt toteen.

Lue artikkeli

Joka vanhoja muistelee…

…sitä tikulla silmään. Olen hulluna erilaisiin mietelauseisiin ja sananparsiin. Ne eivät jaarittele, vaan ilmaisevat asian lyhyesti ja ytimekkäästi. Brasilialainen menestyskirjailija, lukemattomien mietelauseiden isä Paulo Coelho on mieleeni, fiksu mies. Myös toimittaja, kirjailija ja kirkkoherra Hilkka Olkinuora osaa lausahtaa oivaltavasti. Hän on kirjoittanut elämäntaito-oppaita, joita hän itse kutsuu elämäntaitamattomuusoppaiksi. Tee se, mitä arvelet katuvasi vähiten, Olkinuora kirjoittaa.

Lue artikkeli