2,5 vuotta säännöllistä juoksua takana – pitkälle on tultu

Saan Instagramiin viikoittain viestejä, kuinka moni on innostunut juoksemaan minua seuratessani ja kertoo juoksun aloituksestaan ja ensimmäisistä lenkeistään tai siitä, kuinka on alkanut juosta pitkän tauon jälkeen. Siis moni sellainen, joka on kuvitellut, ettei itse muka olisi juoksija, voisi koskaan juosta tai oppisi koskaan juoksemaan, kirjoittaa innoissaan juoksuistaan ja/tai kyselee neuvoja. Niin mahtavaa! Jos mitään rakenteellista vaivaa tai juoksua estävää vammaa ei ole, niin sanonkin aina, että antaa palaa vain!

Itse tykkäsin jo lapsena juosta. Ryhmäliikunnanohjausvuosina (1999-) juoksu oli kuitenkin useimmiten pienessä roolissa arjessani. Kun vielä ohjasin paljon (10+ tuntia viikossa), juoksin vain satunnaisia lenkkejä ja usein lyhyitä matkoja. Vasta päätettyäni osallistua Berliinin maratonille vuonna 2013 aloin juosta pidempiä, pisimmillään 15-18 kilometrin lenkkejä. Treeni kuitenkin tyssäsi liian yksipuoliseen harjoitteluun, retuperällä olleeseen kehonhuoltoon ja noista kahdesta asiasta syntyneeseen juoksijan polveen. Kun sain juoksijan polven kuntoon, pääsin mukaan #Adidasheimoon, ja juoksin ensimmäisen puolimaratonin 2014. Ennen tuota kisaa en ollut koskaan juossut 21,1 kilometriä saati pidempää matkaa. Puolikas tuntui silloin jo ihan valtavalta suoritukselta ja maraton järisyttävän pitkältä matkalta. 2014 en kuitenkaan vielä innostunut juoksusta tavallista enempää. Sen jälkeen keräsin jo kerran pari pudotetut ”raskauskilot” vielä kertaalleen kehooni ja kun 2016 vuoden lopussa aloin suunnitella perustavanlaatuisen elämänmuutoksen tekemistä, päätin alkaa taas juosta. Tuossa vaiheessa minulla oli liikunnanohjaajataustastani huolimatta noin 20 kiloa ylipainoa, jotka pudotin sitten tuon 2017-vuoden aikana muuttamalla elämäntapojani, en laihduttamalla grammaakaan.

Tästä lähdettiin liikkeelle, pitkästä aikaa eka lenkki tehty (tammikuussa 2017).

Eka maraton vähillä juoksuilla

Vuoden 2017 alussa jätin ryhmäliikuntaohjaukset tauolle puoleksi vuodeksi ja otin juoksun, joogan ja punttisalin ohjelmaani. Koska en halunnut pudottaa painoa liialla liikkumisella, vaan oikeasti elämäntapoja muuttamalla, liikuin tuolloin vain noin kolmisen tuntia viikossa. Se oli itselleni vain murto-osa aiemmista liikunnoista, olinhan jo pari vuosikymmentä liikkunut reilu 10 (paikoin jopa reilu 15) tuntia viikossa ihan siksikin, että liikunnanohjaus oli ollut yksi merkittävä tulonlähteeni.

Vaikka ylipainoa oli, aloin juosta samoja kympin lenkkejä kuin aiemminkin. Vauhti tosin oli hiipunut muutaman vuoden takaisesta melkein 15 minuuttia ja juoksu tuntui kamalalta. Sykkeet nousivat heti tappiin, ja 20 kilon liikapaino tuntui juostessa. Sitkeästi jatkoin juoksemista ja muutaman kuukauden päästä alkoi jo helpottaa.

Vuoden alussa päätimme myös osallistua ensimmäiselle maratonille puolisoni mösjöön kanssa, ja kesäkuussa 2017 juoksin ensimmäisen maratonin Tukholmassa. Sinnittelin sen läpi aikalailla vanhalla jumppaohjaajakunnolla, sillä tuohon mennessä olin juossut vain noin 50 kilometriä kuussa ja vain pari 25 kilometrin lenkkiä. Huhhuh, vieläkin ihmettelen, miten uskalsin lähteä maratonille noin vähillä juoksuilla. Maratonin jälkeinen yö muuten oli yhtä tuskaa, kehossa ei ollut kohtaa, jota ei olisi kivistänyt! Jo elokuussa juoksin toisen maratonini ja koska ensimmäisen maran jälkeen lisäsin juoksumääriä radikaalisti, toinen maraton sujui jo paljon paremmin, vaikka sää olikin myrskyisä. Kun yhtäkkiä alkaa juosta 50 kilometrin kuukausimäärän sijaan 150-180 kilometriä kuussa, olisi se voinut tietää rasitusvammoja. Onneksi niitä ei tullut.

Tukholmassa ekalla maralla 2017.

Huikeaa kehitystä juoksukoulussa

Syksyllä 2017 aloin tehdä yhteistyötä Vauhtisammakon juoksukoulun kanssa ja ensimmäisen kerran koskaan noudatin orjallisesti saamaani juoksuohjelmaa. Olihan niitä juoksuohjelmia itselläni ollut aiemminkin, mutta en ollut koskaan niitä jaksanut paria viikkoa kauempaa noudattaa. Syksyllä 2017 tapahtuikin huikeaa kehitystä niin juoksukunnossa, juoksutekniikassa kuin kilometriajoissa ja kilometrimäärissä. Kunto parani raketin lailla ja juoksukaverinikin alkoivat huomautella juoksuasentoni ja -kuntoni parantumisesta. Juoksut sujuivat ja juoksin noin 50-60 kilometriä viikossa, vaihtelevasti vetoja, pitkiä lenkkejä ja vähän lyhempiäkin. En juuri muuta tehnyt kuin juoksin, sillä juoksu oli vienyt minut ihan mukanaan. En halunnut tehdä muuta kuin juosta, se oli ihanaa! Juoksu sujui, ja aloin haaveilla maratonia pidemmästä matkasta. En ole nopea maratoonari, joten ajattelin kompensoida vauhtiani pidemmillä kisoilla.

Influenssa vei kunnon

Helmikuun lopussa 2018 sairastuin influenssaan, joka veti kunnon pohjalukemiin. Makasin yli viikon sängynpohjalla taju kankaalla. Ensimmäiset viikot influenssan jälkeen vain kävelin ja kun töissä ensimmäisinä päivinä kuljin rappuset kolmanteen kerrokseen, meinasin pyörtyä. Samoihin aikoihin olin hakenut mukaan ruotsalaiseen saariultraan, jossa juostaisiin heinäkuussa 75 kilometriä yhden päivän aikana 8 saaren läpi kahden hengen tiimeissä. No, yllättäen minut ja puolisoni valittiin mukaan ja innostuin valtavasti. Influenssa kuitenkin vaikutti kevään treeneihin hurjasti, enkä vielä heinäkuussakaan ollut siinä kunnossa, että tuo intervalliultra olisi ollut ihan paras ajatus. Reissusta oli kuitenkin maksettu sen verran, että kävi miten kävi, päätimme osallistua kisaan.

Huhtikuussa olin käynyt  juoksemassa Berliinin puolimaratonin, joka sujui vessareissuistaan huolimatta ihan hyvin. Influenssasta oli tosin jäänyt riesaksi yskä, joka kesti kahdeksan viikkoa. Vielä toukokuussa keskityin vain kevyeen, pk-alueen juoksenteluun ja vasta kesäkuussa alkoi tuntua siltä, että pystyin alkamaan tehdä kovempia juoksutreenejä. Kesäkuussa juoksin siis pidempiä lenkkejä ja paljon myös lyhyitä työmatkoja kovempaa vauhtia ja poluilla saaristossa. Olin ihan hurahtanut polkujuoksuun, mikä oli hyvä, sillä suuri osa tuosta heinäkuun ultrakisastakin juostiin poluilla.

Berliinin puolimaralla huhtikuussa 2018.
Kesäkuussa tuli juostua Loviisan ulkosaaristossa, soratiellä ja metsässä.

Jalka murtui juoksukisassa

Stockholm Multi Island Run heinäkuussa oli mahtava kokemus, vaikka osoittautui vaikeammaksi kuin olin kuvitellut vapaavalintaisten reittien ja tiukkojen aikarajojen takia. Jouduimme käyttämään olemattomia suunnistustaitojamme ja välillä olimme eksyksissä keskellä ruotsalaista saaristomaisemaa. Selvisimme kuitenkin tuon 8 saaren läpi juuri ja juuri ajallaan ja tuli tehtyä 7 tunnin ja 34 minuutin vauhtikestävyysharjoitus 8 osassa, huh sentään. Kisan 35 joukkueesta 25 pääsi maaliin ja 10 keskeytti joko jonkin vaivan tai laivasta myöhästymisen takia (välimatkat saarten välillä menimme laivalla, jonne oli aikaraja. Jos ei ehtinyt, kisa katkesi.). Muuten kisa sujui tosi hyvin, mutta viimeisillä polkukilsoilla olin lyönyt jalkani johonkin. Huomasin säkenöivän kivun vasta ylitettyäni maaliviivan, kehossa jylläävät adrenaliinit ovat kyllä ihmeellinen asia. Viikon nilkutettuani menin lääkäriin, koipi kuvattiin ja siinä ilmeni traumaperäinen, iskusta johtuva murtuma toisessa metatarsaalissa. Onneksi murtuma ei ollut rasitusperäinen.

Stockholm Multi Island Run taputeltu! 75 kilsaa, 7 h 34 minuuttia.

10 viikon telakka

No, juoksutaukoa tuli lopulta yhteensä 10 viikkoa ja koko ajan tiesin, että haluan hoitaa vaivan kerralla kuntoon. Telakan jälkeen aloitin todella rauhallisesti kahden minuutin hölkkäpätkiä ja kahden minuutin kävelypätkiä vuorotellen tunnin jaksoissa poluilla ensimmäisten viiden viikon ajan. Heinäkuussa elämääni astui lihaskuntotreeni parin vuoden tauon jälkeen ja jumppien sijaan aloin käydä salilla. Lisäksi opettelin tuon syksyn aikana vapaauinnin, jonka taidon toivon pystyväni pitämään tässä ohessa hallussa. Nyt tosin viime uintikerrasta on jo ikuisuus, mutta kohta on kesä ja stadika aukeaa! Kaikkea ei vaan ehdi tehdä, ja tällä hetkellä priorisoin punttia ja juoksua.

Jalka parani hyvin, koska en juossut vasta kun jalka oli juoksukunnossa. Ensimmäinen pitkis telakan jälkeen oli Tuusula Trail Run -kisa. Jalkapöydän totaalisessa parantumisessa kesti kuitenkin kokonaisuudessaan yli puoli vuotta, vaikka pystyinkin juoksemaan ja kävelemään ilman kipua. Vasta helmikuussa pystyin alkamaan tehdä esimerkiksi lankkua ja askelkyykkyä, jossa jalkapöytää joutuu taittamaan. Maaliskuussa kävin jalkaterapeutilla, koska tajusin, että olin antanut jalan parantua, mutta en ollut kuntouttanut sitä lainkaan.

Lokakuussa pääsin taas juoksemaan.

Alppitreeni alkaa

Loppuvuodesta olin ostanut Alppimentorien järjestämän Tour du Mont Blanc -reissun ja koska halusin lähteä sinne yhdessä mösjöön kanssa, ostin matkan myös hänelle isänpäivä-, synttäri-, nimipäivä- ja häälahjaksi. Juoksemiseen saa uppoamaan rahaa kyllä, jos haluaa, mutta mielelläni painan ekstrahommia intohimoni toteuttamiseksi.

Loppuvuodesta aloitin myös yhteistyön Hoka One Onen kanssa, joiden kengillä olin juossut jo jonkin aikaa ja tykästynyt niihin.

Mahtavaa saada kuulua Hokan tiimiin.

Tammikuun lopussa meillä oli ensimmäiset alppitreenit yhdessä mahtavan porukkamme kanssa ja siitä lähtien en ole oikeastaan kerännyt niinkään kilometrejä, vaan laskenut nousumetrejä. Toistaiseksi alppijoukkueemme huikein treeni oli viime viikonloppu Nuuksiossa, jossa keräsimme yhteensä 50 kilometriä, 3 300 nousumetriä kahdelle päivälle jaetun 14 tunnin treenin aikana.

Muutenkin keväällä olen priorisoinut salitreeniä, koska minulla on elokuussa tavoite, jossa kropasta pitää löytyä vielä lisää voimaa kuin mitä siitä löytyy nyt. Tällä hetkellä en tee salilla niinkään juoksua tukevaa ohjelmaa, jota veivasin keväällä, vaan olen keskittynyt yläkehoon ja erityisesti selkään ja rintaan. Tarkoitus on alkusyksyllä taas palata tuohon juoksijan salitreeniin, jossa teen muun muassa etukyykkyä ja maastavetoa ja muutamia muita liikkeitä.

Lisäksi huollan kehoa jalkaterapeutilta saamillani ohjeilla ja venyttelemällä. Kotona treenaan myös leuanvetoa pari 10 minuutin settiä viikossa ja kerran viikossa treenaan personal trainer Noora Kenttämaan kanssa. Toukokuu menee pitkälti tunkatessa ja tarkoitus on alkaa taas juosta enemmän työmatkoja, koska ne on kuljettava joka tapauksessa. Kilometrejäkin on saatava alle, jotta selviän heinäkuun alun alppireissusta (150 km, hitusen vajaa 10 000 nousumetriä ja 4 päivää) ennen kaikkea ehjänä ja hyvävointisena.

Verttii tai lepoo vai miten se nyt menikään.
Viime lauantaina Solvallassa ekan treenipäivän jälkeen.

Debyytti juoksuohjaajana

Mutta aika pitkä matka on tultu kuitenkin semilyhyessä ajassa eli 2,5 vuodessa, kun aloin taas juosta ja tuolloin vielä 20 kiloa nykyistä painavampana. Jos juoksu yhtään kiinnostelee, etkä ole juossut aikoihin tai ehkä koskaan, niin anna palaa! Aloittaa kannattaa kuitenkin rauhassa. Lämmin suositus tuolle waldniel-taktiikalle eli kävelyn ja juoksun vuorottelulle. Se on aloittelijalle hyvä tapa aloittaa juoksu, koska kävelypätkät pitävät sykkeen matalampana ja keho saa lepoa jolloin juoksuasento pysyy parempana pidempään.

Nykyään myös ohjaan juoksua aina välillä Team Nordic Trailin leivissä. Ensi kesän alppimatkan jälkeen osallistun vielä elokuussa Ultravasanin 90 kilometrille, mutta siinä ovatkin lähimmät tavoitteeni. Myöhemmät kisat ovat mysteeri, mutta juoksu on nyt niin tiivis osa arkeani, että se tulee varmasti pysymään matkassani mukana niin kauan kuin vain pystyn juoksemaan. Polkujuoksu on nyt jo tovin ollut ihan lempparihommaa. Myös erityisesti aloittelijoiden juoksuohjaaminen kiinnostaisi, ja saatan palata pitkästä aikaa tekemään pt:n hommia itsekin.

Lisää juoksujuttujani löytyy tämän blogin juoksu-kategoriasta!

Kepeitä kilometrejä!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

Kadehtiminen saa olon huonommaksi

Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia

Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin kanssa

Juoksun ja punttitreenin yhdistelmä toimii tällä hetkellä