Kulmat nyt.

Microblading-kulmat vahvistuksen jälkeen

Helmikuun lopussa alkoi uusi kulmakarvallinen elämäni, ja Edith Piaf -look sai lähtöpassit. Microblading-kulmat minulle toteutti yhteistyönä ja veloituksetta kosmetologi ja kulma-artisti Milena Hämäläinen, joka on mielestäni ehdottomasti yksi microbladingin kovimpia nimiä Suomessa.  

Jo helmikuussa ensimmäisen microblading-kerran jälkeen kirjoitin, että microblading on paras keksintö koskaan erityisesti meikittä urheilevalle naiselle ja olen kyllä yhä samaa mieltä. En olisi uskonut, miten onnelliseksi yhdet kulmakarvat voivat ihmisen tehdä! Kulmat tuovat niin paljon ilmettä kasvoille ja muutaman vaalean haituvan aiempana omistajana microblading oli parasta, mitä nassulleni saattoi tapahtua. En vieläkään voi lakata ihmettelemästä, miten aidolta microblading näyttää, ihan kuin minulla olisi oikeasti tällaiset kulmat.

Kun kirjoitin ekan postauksen kulmistani, kävi ilmi, että suurella osalla tuttuja on microblading ollut jo useamman vuoden ja kaikki minulle asiaa kommentoineista olivat kulmiinsa todella tyytyväisiä. Tulin siis omien kulmieni kanssa jälkijunassa, ja olin vain kuvitellut, että aika monella on täydelliset kulmat ihan luonnostaan paitsi meikäläisellä.

Lähtötilanne: muutamat vaaleat haituvat.
Kulmat heti vahvistuksen jälkeen.
Kulmat nyt.

Vahvistuskäynti täytti kolot

Kulmat tehdään kahdessa osassa. Ensimmäisen pääkerran jälkeen kulmien vahvistuskäynti sovittiin reilun kuukauden päähän käynnistä, jolloin kulmat ovat asettuneet iholle. Itselleni oli tullut lähinnä kulmakarvojen yläosaan muutama tyhjempi kohta, joka Milenan mukaan oli tyypillistä. Hän myös totesi, että kulmani olivat parantuneet loistavasti ja vahvistuskäynti olikin ohi reilussa puolessa tunnissa. Seuraavan kerran kulmia vahvistetaan vasta joulun tienoilla tai alkuvuodesta.

Toisella kerralla Milena täytti kulmia vapaalla kädellä. Toimenpiteestä syntyvä raapiva ääni soi korvissa yhä edelleen yhtä riipivästi kuin ensimmäisellä käynnillä. Puudutuksen jälkeen toimenpide ei tuntunut taaskaan enää miltään. Hieman iho punoitti microbladingin jälkeen muutaman tunnin, ja hoidin kulmia samalla tavalla kuin aiemmin eli rasvasin pari päivää bepanthenilla, enkä urheillut ja hikoillut 24 tuntiin kulmien laitosta.

Microbladingin ja vahvistuksen jälkeinen lopputulos on vielä parempi kuin mitä koskaan uskalsin toivoa. Voin lämpimästi suositella Milena Hämäläistä, jonka tavoittaa Helsingin Töölöstä.

Mahtavaa sunnuntaita!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAM

FACEBOOK

Lue myös ja laita hyvä kiertämään:

Tule kanssani polkujuoksemaan!

Syyllisyys haluaa kertoa jotain

Jalkapöydän murtumasta 8 kk – käynti jalkaterapeutin luona

Henkiset aamurutiinini

Alppitreenit Nuuksiossa

12 asiaa, joiden avulla karistin 20 kiloa pysyvästi