Kuva: Alppimentorit

Tiukat treenit sujuvat porukalla – matka kohti Tour du Mont Blancia jatkuu

Kyllä ihminen on outo kapistus. Olen alkanut haaveilla verttitonnitreenistä kerran viikossa. Vieläkin pitää nipistää itseä, että olenko ihan tosissani! Kyllä se niin on, että tasamaan rakastajasta on oikeasti tullut mäkien ystävä.

Yhdessä juokseminen on kyllä ihan parasta. Erityisesti kovat ja haastavat treenit on mahtava tehdä kaverin kanssa tai isommalla porukalla. Peruskestävyysalueen pitkiksiä pystyn jolkottelemaan yksinkin kilometrikaupalla, jopa ilman musiikkia ja vain omien ajatusten kanssa, mutta tiukoissa treeneissä vertaistuesta ja toisten inspiroivasta tekemisestä saa itsekin lisää sisua.

Viime viikonloppuna teimme taas alppijoukkueemme kanssa yhteistreenin Alppimentorien johdolla, tällä kertaa Malminkartanon jätemäellä. Ihan kaikki eivät päässeet paikalle, ja puolisoni mösjöökin joutui skippaamaan treenit flunssan takia. Itselle aloitus oli aika kova kahden viikon flunssan jälkeen, mutta koska olo tuntui taas hyvältä ja normaalilta, päätin mennä treeneihin mutta ottaa iisisti kunnon ja fiiliksen mukaan.

Kaikki kuvat: Alppimentorit
Kuva: Alppimentorit

Fasaanissa hapotti

Kuljimme mäkeä ylös eri puolilta, ja pääsin myös pitkästä aikaa siihen kuuluisaan ja jyrkähköön Fasaani-rinteeseen. Tunkkasimme ylös sauvojen kanssa ja juoksimme alas niin ikään eri puolilta mäkeä. Ilma oli jo lauantaina aika haastava: satoi vettä ja upottavaa ja jalkojen alta pettävää lunta oli tosi paljon.

Viimeinen Fasaani-rinteen nousu hyydytti koipeni totaalisesti, ja vaikka olo muuten oli hyvä, päätin, että se oli ekaksi treenikerraksi parin viikon tauon jälkeen riittävä. Saldoksi sain 655 nousumetriä, 1 h 45 minuuttia ja 7,7 kilometriä, ja se oli tarpeeksi itselleni, vaikka muut jäivät jatkamaan urakkaa. Tässä tuleekin kaksi ajatusta, mitkä liittyvät flunssaan ja liikuntaan: a) treenaa vasta sitten, kun et joudu miettimään, oletko terve. b) lopeta ensimmäinen flunssan jälkeinen treeni silloin, kun olo tuntuu hyvältä. Vaikka se tarkoittaisi sitä, että leikin saa jättää kesken.

Haaveissa verttitonni viikossa

Mutta olipahan mahtava olo treenin jälkeen. Sykkeet kyllä nousivat tavallista korkeammalle, ja toki mäessä en ole ollut pitkään aikaan, joten kyse lienee myös harjoituksen puutteesta. Vaihdoin parkkiksella kuivaa vaatetta päälle ja ajelin kotiin laulaen radion kanssa kilpaa. Huh, mikä endorfiinipölläys ekan treenin jälkeen, aivan mahtava fiilis.

Matka kohti alppeja jatkuu ja kerran viikossa tai vähintään kahdessa on mentävä portaisiin tai mieluiten mäkeen. Verttitonni viikossa on varmaan tällä hetkellä vielä utopistinen haave, mutta jos tuon verran saisi nousua joka toinen viikko, on se parempi kuin ei mitään. (Vertikaalitonni tarkoittaa siis sitä, että noustaan mäkeä, vuoria, tuntureita tai mitä tahansa kotikulmilta löytyviä kukkuloita niin kauan, että yhdelle treenille kertyy 1 000 nousumetriä.)

Sauvat olivat hyvänä apuna tunkatessa ja vaikken sauvakävelyä ole juuri harrastanutkaan, omaan käteen sauvat istuivat nätisti ja tekniikkakin lienee kohtalainen. Onneksi sitäkin voi harjoitella!

Mahtavaa treeniviikkoa sulle,

Jenny