Henkistä treeniä on yhtä tärkeä tehdä kuin fyysistä treeniä.

Ilman uskoa mahdollisuuksiinsa ei kannata edes yrittää

Olen  kamppaillut viime aikoina aika ajoin epäuskon kanssa, vaikka tiedän, että ilman sitä on turha tehdä yhtään mitään. Rakas maailmankaikkeus on kuitenkin antanut viime aikoina paljon muistutuksia siitä, että tavallisia arjen hetkiä kannattaa arvostaa. Make on antanut muistutuksia myös siitä, että jos ei usko itseensä ja tekemisiinsä, mitään muutosta ei tapahdu eikä uusia asioita saavuta. Make on antanut myös muistutuksia siitä, että moni asia on mahdollinen, jos vain uskoo niiden olevan mahdollinen.

Itseensä uskomisella en tarkoita sitä, että asioita pitäisi hoitaa kyynärpäätaktiikalla tai että pitäisi itseään muita parempana tai kuvittelisi olevansa jotenkin täydellinen, ehei. Mutta sellainen terve usko itseen ja omaan tekemiseen on tärkeää oli kyse ihan mistä tahansa. Jos lähtökohtaisesti ei usko joidenkin tavoitteiden olevan itselle mahdollisia tai ei usko, että omat unelmat voivat toteutua, miksi edes nähdä vaivaa niiden eteen?

Toki samaan aikaan kun edistää uutta, saa olla tyytyväinen siihen, mitä on nyt. Positiivisella mielellä saavuttaa ihan varmasti parempia lopputuloksia kuin negatiivisella. Kannattaa mieluummin ajatella mitä kohti on menossa, eikä ajatella sitä, mistä haluaa eroon. Ilman uskoa mahdollisuuksiinsa ei kannata edes yrittää.

Henkistä treeniä on yhtä tärkeä tehdä kuin fyysistä treeniä.

Mitä vain voi tapahtua

Elämässä voi tapahtua milloin tahansa mitä tahansa. Kohtaamme asioita, jotka tulevat pyytämättä ja yllätyksenä ja joita emme koskaan olisi halunneet kohdata. Kärsimykseltä, surulta tai tuskalta tuskin säästyy täällä kukaan. Mutta sitten on se toinen puoli, joka helposti voi jäädä kaikkien vaikeuksien alle: myös iloisia ja hyviä asioita tapahtuu. Tapahtuu hyviä sattumuksia, olemme osana onnellisia tapahtumaketjuja. Saavutamme tavoitteitamme, saamme toivomamme työpaikan, teemme elämänmuutoksia, pääsemme opiskelemaan, voitamme lotossa, alamme voida paremmin, rakennamme talon, saamme gradun tehtyä, löydämme uuden ystävän, paranemme, alamme harrastaa jotain uutta lajia, mitä kukakin nyt haluaa ja toivoo, lopulta mahdollisuudet ovat rajattomat. Mutta jos lähtökohtaisesti kovasti epäilee itseään ja mahdollisuuksiaan tai pahimmassa tapauksessa ei edes ryhdy edistämään asioita, koska ei usko itseensä tai siihen, että itse voi jotain saavuttaa, on myös sitten turha valittaa tai olla tyytymätön nykytilanteeseensa. Lopulta on vain rohkeasti uskottava ja kokeiltava, jos haluaa ja asiat oikeasti kutsuvat.

Kaikkeen emme voi vaikuttaa emmekä aina voi päättää asioista, joista haluaisimme pystyä päättämään. Välillä meillä ei ole kärsivällisyyttä odottaa lopputuloksia. Moni prosessi on kuitenkin hidas eikä kiirehtiminen usein auta. Joskus asia, mikä tapahtuu tänään, saa ratkaisunsa vasta pitkän ajan päästä ja sitä on vain siedettävä. Aina emme edes tiedä, miksi jokin asia tapahtui tai miksi jokin asia ei tapahtunut. Joskus ei voi sanoa muuta kuin että näin on nyt ja tämän kanssa on elettävä.

Rajoittavat uskomukset todella rajoittavat

Luin kerran jostain kirjasta ( harmittaa, että en löytänyt kirjaa äsken, mutta onneksi muistan tarinan suurinpiirtein oikein) tarinan juoksijoista, joille oli sanottu, että tietyn matkan juokseminen tiettyyn aikaan on mahdoton tehtävä. Ja kaikki, jotka olivat kuulleet asian olleen mahdoton tehtävä, eivät todella alittaneet tuota tiettyä aikaa. Mutta sitten tuli henkilö, joka ei tiennyt tuosta rajoittavasta uskomuksesta. Ja totta kai hän juoksi kyseisen matkan, alitti ajan, jota kukaan muu ei ollut alittanut, ja teki uuden ennätyksen. Mitä sen jälkeen tapahtui? No yhtäkkiä tuon ajan alittaminen oli muillekin enemmän itsestäänselvyys kuin saavuttamaton asia. Esimerkiksi tarvittiin vain joku, joka pystyi asian tekemään ja muutkin alkoivat uskoa sen olevan itselle mahdollista.

Elämä on ihmeellistä. Mitä vain voi tapahtua, ei vain muille, vaan myös meille. Siitä, että joku saavuttaa jotain, pitäisi ajatella niin, että tuo on mahdollista minullekin, jos sitä vain haluan ja se on oma toiveeni, joka ei tule ulkopuolelta. Aika usein me ajatellaan, että asiat ovat kaikille muille mahdollisia, mutta eivät meille.

Itselläni on lopputalvelle ja keväälle muutama tavoite, jotka voivat toteutua, jos uskon itseeni, uskon tavoitteisiini ja haluan niitä tarpeeksi. Olen alkanut valaa sitä uskoa nyt itseeni: näen sen, kun uskon siihen. Toivottavasti!

Mahtavaa tiistaita!

Jenny

TERVETULOA INSTAGRAMIIN 

TERVETULOA FACEBOOKIIN

Japanilainen kylpylä Tukholmassa

Elän kuin urheilija

Saliohjelma hauiksille, selälle ja vatsalle