Kyllä se laituri kantaa, vaikka sitten vähän isommassa aallokossa.

Sinussa on timantti

Ja ratkaisu moneen pulmaan on jo lähettyvillämme.

Mitä silloin kannattaa tehdä, kun moni asia on ihan levällään eikä varmuutta oikein ole? Kannattaako silloin panikoitua, muuttua hysteeriseksi ja alkaa huolehtia ja murehtia kenties? No todennäköisesti joskus ennen olisin niin tehnyt tässä tapauksessa, mutta eilen oivalsin jälleen sen, miten tärkeää epätoivon iskiessä on vain kerätä ajatukset ja nipistää itsensä hereille tähän hetkeen. Tässä hetkessä kaikki on hyvin ja sillä tapaa kuin juuri nyt itselläni tulee olla. Ahdistuksen iskiessä nipistäminen hereille ja havahtumaan tämän hetken todellisuus on todella hyvä keino. Mieli lopettaa sen valtoimenaan riehuvan ajatusmyllynsä ja asioiden mahdollisen suurentelun ja jopa katastrofiajattelun. Sitä lakkaa käyttämästä sanoja pakko (löytää joku ratkaisu tällä sekunnilla), aina (kaikki menee päin persettä), jokainen (asia on ihan pielessä), kaikki (on pilalla), jälleen (minulle kävi näin), mikään (ei ikinä onnistu), miksi (aina minä) ja kaikilla (menee salettiin paljon paremmin). Ne ajatuskelat, jotka toistavat tuota samaa scheissea, eivät vie meitä kuitenkaan eteenpäin. Faktahan on se, että panikoimiseen, hysteriaan, huolehtimiseen ja murehtimiseen voi ryhtyä, mutta lopputulosta se ei muuta, ainoastaan vain se tekee itselle (ja ehkä lähipiirille) hankalan olon. Asiat eivät yhtään paremmin järjesty stressaamalla, vaan omasta kokemuksestani uskallan jo sanoa, että ne järjestyvät, kun vain kerää koko luottamuksensa yhteen kasaan ja uskoo siihen omaan voimaansa, joka meissä kaikissa on olemassa, toisilla vain mittavan pölykerroksen alla.

Remonttimiehet siis suurinpiirtein odottelevat jo ovellamme, milloin saavat meidät pois jaloistaan ja pääsevät kääntämään lattiat ylös alaisin. Evakkoasuntoa ei vain vielä toistaiseksi ole löytynyt, mutta asiaa kyllä selvitellään. Myös ajatus muutosta ja ainakin osittaisesta tavaroiden roudaamisesta paikasta a paikkaan tuntematon, ei juuri nyt ihan täysillä houkuttele, kun pitäisi ryhtyä täysillä hommiin. Mutta sillä hetkellä, kun stressi on ottamassa vallan, on tosiaan herättävä tähän hetkeen. Asiat eivät muutu huonommaksi, kun todella kuulee sen kaiken, mitä juuri nyt korviin kantautuu, näkee sen, mitä edessä juuri tällä sekunnilla on ja tuntee kaikki tunteet vaikka sitten siitä epätoivosta äärettömään kiitollisuuteen siitä, että kyse on kuitenkin vain materiasta.

Jännittävää on nähdä itsensä monella muullakin tapaa epävarmassa tilanteessa, kun usea asia on auki ja levällään. Sitä löytää itsestään jatkuvasti uusia puolia ja palkitsevaa on nähdä oma toiminta ja fiilistellä myös kaikki ne erilaiset ajatukset läpi ilman, että niihin takertuu tai niitä tuo esille millään tapaa. Sieltä kaiken turhan alta löytyy se todellinen timantti, se, joka oikeasti olemme. Se timantti tietää jo, miten asioiden on parasta järjestyä, me emme, jos emme vieläkään ole pysähtyneet. Kun hiljenee kuuntelemaan sisintään, se vatsassa asti vellova epätietoinen olo hiipuu ja jäljelle jää vain puhdas oleminen ja varmuus oikeista ratkaisuista, joita ei ehkä vielä järjellä osaa selittää. Asunnon lisäksi syksyn työkuvioni ovat täysi mysteeri. Huomenna palailen kuitenkin  sairausloman jälkeen ohjaamaan, sillä revähtänyt pohje on parantunut pikavauhtia ja muutama kirjoitusjuttukin on jo vireillä. Vielä koipi ei ole täysin ennallaan, vaan jotenkin kireän tuntuinen, mutta jos tiistaina viikko sitten en päässyt kävelemään, jo eilen paikoin unohdin, että jalkani oli ollut niin kipeä.

Mutta silloin, kun mikään ei ole varmaa, kaikkihan on mahdollista! Ihminen vain on sellainen, ettei se aina vapaaehtoisesti osaa luopua vanhoista asioista ja tavoista olla ja toimia, vaikka ne aikojen saatossa olisivatkin muuttuneet itselle epäsopiviksi ja joku muu tapa voisi toimia paremmin. Ja jos itse ei näe tarvetta muutokseen, näköjään saamme apuja suuremmilta voimilta. Kun huomaa olevansa työnnetty uuden eteen monin eri tavoin, on se lopulta aika jännittävääkin. Koska vaikka sävelet olisivat kuinka selkeät, mitään emme lopulta pysty kontrolloimaan. Mikään asia ei ole täysin omissa käsissämme, vaikka meistä joskus siltä tuntuukin.

Huh. Päivän voimasanat meille kaikille tulevat tässä: Otan tämän kaiken kiitollisena vastaan ja suostun näkemään kaikki ne uudet mahdollisuudet, joita eteeni tulee joka hetki. Kun epätietoisuus alkaa ahdistaa liikaa, hengitän syvään ja keskityn siihen, mikä juuri nyt on hyvin. En lannistu, sillä tiedän, millainen timantti minussa asuukaan. Minussa on voima, ja alan käyttää sitä viimeistään nyt tästä hetkestä lähtien. 

Upeaa alkanutta mahdollisuuksien viikkoa sinulle! Jännityksellä ja ilolla odotan, mitä kaikkea tapahtuu.

Kyllä se laituri kantaa, vaikka sitten vähän isommassa aallokossa.
Kyllä se laituri kantaa, vaikka sitten vähän isommassa aallokossa.