Suosittelen ja todella lämpimästi.

Rakkaus on avain

Pitkästä aikaa lukaisin ihan mahtavan elämäntaidollisen kirjan, Marianne Williamsonin teoksen Vaurauden salaisuus – työ, raha, rakkaus ja ihmeet (Basam Books 2013). Viime aikoina en ole oikein edes jaksanut lueskella kyseisen genren kirjoja, jossain vaiheessa luin niitä niin paljon, että tuli vähän niin kuin yliannostus ja kaikki alkoi tuntua samalta taikinalta. Yhä edelleen myös oman elämäntaidollisen kirjan suunnittelu on kesken ja työn alla, jopa sen rakenne vihdoin muutaman vuoden veivaamisen jälkeen on alkanut muotoutua ja saa nähdä, pian ehkä pääsen kertomaan siitä lisää uutisia! Joka tapauksessa olen itsekin kaivannut Williamsonin kaltaista vaivattomasti omaksuttavaa ja samalla viihdyttävää elämäntaitolukemista, vaikka niinkin on käynyt, että joku teos on ensi lukemalta tuntunut liian korkealentoiselta, jäänyt kesken ja laitettu kaappiin, ja kun olen samaan teokseen tarttunut vaikka vuoden päästä, on teksti yhtäkkiä tuntunutkin kristallinkirkkaalta, selkeältä, helposti omaksuttavalta. Silloin viimeistään muuten ymmärtää, että itsekin on ehkä muuttunut johonkin suuntaan, mutta muutosta arjessa ei aina vain huomaa ainakaan kovin radikaalisti, itsensä kanssa kun viettää aikaa joka päivä. Toki erilaiset tilanteet ja kohtaamiset auttavat huomaamaan niitä omia uusia toimintamalleja. Sitä ei enää hiilly niin helposti ja arvot elämässäkin ovat erilaisia kuin vaikka pari vuotta sitten.

Vain harva asia hallitsee ajatuksia ja olosuhteita enemmän kuin työ ja raha, kirjoittaa Williamson. Kyllä vain. Itsekin olen valvonut lukemattomia öitä juurikin näiden kahden asian vuoksi. Yön pimeinä tunteina erityisesti raha tai sen puute on tuntunut mustalta möykyltä vatsassa, paakulta, jonka takia on ollut vaikea hengittää. Kirjassa ei kuitenkaan puhuta vain rahasta tai työstä, vaan ennen kaikkea universaalista rakkaudesta ja omista ajatuksista, jotka ovat kaiken menestymisen alku. Kirjassa puhutaan paljon myös ihmeistä, jotka Williamsonin mukaan ovat rakkauden luonnollinen ilmentymä. Jokainen ajatus pitää sisällään Jumalan tai egon, hän kirjoittaa.

Osuvasti tartuin kirjaan juuri nyt, kun omat työkuviot ovat todella olleet oman suurennuslasini alla, ja olen viime kuukausina miettinyt paljon sitä, mitä haluan tehdä ja miksi haluan tehdä, milloin, missä ja kenen kanssa. Jatkanko näin, vai kuinka toimin. Kuinka suuren osan lohkaisen liikuntahommiin, kuinka paljon toimittajan työhön, haenko jonnekin ihan toisiin hommiin duuneihin vai toteutanko sen yhden pitkäaikaisen haaveeni ja todellako alan opiskella poliisiksi? Sininen virkapukukaan ei täysin anna rauhaa minulle, ja sainkin muuten Hesarin jutun takia lämpimän palautteen myös eräältä ikätoveriltani, joka oli vuosien akateemisten opintojen jälkeen hakenut poliisikouluun ja valmistuu näillä näppäimillä. Tässä vaiheessa en vielä tiedä itsekään, mutta hommat muhivat. Olen miettinyt paljon myös sitä, mitä omassa työtilanteessani arvostan ja mikä siinä mättää. Miten haluan toteuttaa itseäni nyt ja mikä minulle on tärkeintä kaikessa, minkä teen. Kirja jotenkin vahvisti omia näkökulmiani ja siitä olen täysin samaa mieltä, mitä Williamson kirjoittaa, että tee asioita muista kuin taloudellisista syistä, tee siksi, että ne saavat sydämesi laulamaan. Toki perustoimeentulo, vaikka sitten välillä vähän huojuva, on oltava, mutta uskon siihen, että kun todella tekee sydämestään, niin menestys ja palkinnot seuraavat ennen pitkää, vaikka omalla kohdallani ajattelen niin, etteivät ne voi olla sen kaiken tekemisen ainoana motivaationa, vaan motivaation tulee tulla sydämen palosta, intohimosta ja halusta tehdä niitä asioita, joita tekee.

Kiinnostava oli myös tuo ego-osuus kirjassa. Viime päivinä huomasin nimittäin itse, että olin eräässä ihmissuhteessani taas sortunut siihen mitä minä saan tältä ihmiseltä -ajatteluun sen sijaan, että olisin miettinyt, mitä voin antaa hänelle ja miten itse voin toimia niin, että ihmissuhde välillämme paranee tai voi hyvin. Tavatessamme pystyin keskittymään vain hänen puutteisiinsa ja mielestäni alimittaiseen panostukseen mitä väleihimme tulee, en keskittynyt lainkaan siihen, että olisin itse jotenkin ammentanut itsestäni enemmän ja saanut hänet hereille sillä tapaa. Muutaman päivän kiukuttelun ja kolmannelle osapuolelle avautumisen jälkeen (kiitos S) ymmärsin, että se, mitä päässäni oli pyörinyt, ei ollut lainkaan rakkauden puhetta, vaan egohan se sinne oli ilmestynyt pitämään puoliaan ja tuntemaan itsensä väärin ymmäretyksi ja väärin kohdelluksi. Se minäminäminä raukka poloinen uhri tunsi itsensä hylätyksi ja oli ottanut ohjat käteensä. Williamson kirjoittaa, että ego on omaan itseen kohdistuvaa vihaa, joka on naamioitunut itserakkaudeksi. Kun palaamme rakkauteen, egomme katoavat. Bingo, kolahti minuun ja hieman upposikin. Täällä sitä ollaan taas rakkaudessa, vilkuti vilkuti, ja tuo ihmissuhdekin alkoi voida heti paremmin.

Kirjassa ei siis anneta ohjeita äkkinäiseen rikastumiseen, vaan kehotetaan pitämään sielu avoinna ihmeitä ja asioita varten, jotka tapahtuvat, kun me toimimme rakkaudella. Ihmeitä ei myöskään tapahdu eilisessä eikä huomisessa, vaan tässä ja nyt. Williamson antaa neljä ohjetta, joilla me kaikki voimme aikaasaada ihmeitä: ole myönteinen, välitä rakkautta, pidä hauskaa ja anna palaa. Toimii!

Okei. On päiviä ja jaksojakin, jolloin moni asia kiristää kupolia. Silloin on helppo heittäytyä egon hellään huomaan ja toimia kiukun, katkeruuden, vihaisuuden ja toivottumuuden takaa. Siellä olen käynyt itsekin monen monta kertaa, satoja ellen tuhansia, mutta nykyään ne käynnit ovat vain pikaisia visiittejä, ja ymmärrän aika vauhdikkaasti sanoa näille tunteille, että ei kiitos, en tarvitse teitä enää, en nyt. Tosin ei kuulkaas ihan kovin paljon naurattanut, kun kodissamme paljastui loman aluksi mittava vesivahinko ja loman lopuksi meikäläinen reväytti pohkeensa. Onneksi siihen väliin mahtui kuitenkin hienoja hetkiä, joilla pääsin näistä kahdesta yli nopeasti ja lopulta suht vaivatta. Kuitenkin revähtänyt pohje ja parin kuukauden remppa ovat pieniä asioita tässä maailmassa. Ommmm.

En vain voi elää enää niin, että olisin kauan siellä vihassa. Ei siksi, että niin en ikinä menesty, vaan siksi, että niin en voi vain voida hyvin. Oma hyvinvointini kumpuaa sieltä ilon, onnen, naurun, uskon, toivon, luottamuksen ja juurikin rakkauden maailmasta. Ja vaikka menisi kuinka päin persettä, uskon nykyään sataprosenttisesti siihen, että aina on toivoa. Mikään tilanne ei ole niin paha, etteikö toivoa olisi. Joskus en ollut yhtä optimistinen, vaan todella toivoton: keskellä omia vaikeuksiani mietin aamulla vain sitä, milloin pääsen taas painamaan pääni tyynyyn ja hetkeksi pois kaikesta, unien ihmeelliseen maailmaan.

Rakkaus. Mitä muuta ihminen tarvitsee. Sitä voi osoittaa kaikessa: teoissa, kirjoituksissa, puheessa, eleissä ja pelkissä ilmeissä. Marianne Williamson sanoo, että olemme täällä välittääksemme rakkautta, joka parantaa kaiken.

Huippua päivää sinulle!

Suosittelen ja todella lämpimästi.
Suosittelen ja todella lämpimästi.