Ainakin mutsi osaa laskee kolmeen! Kyl ne sen tavoitteetki varmaan toteutuu!

Pikajuoksijan pakarat ja muita tavoitteita

Kävely pimenevässä illassa pikku pakkasessa selkiytti ajatuksia hienosti. Mietiskelin lähinnä tavoitteitani. Koska kaiken saavuttaminen kerralla tuskin onnistuu (minkä Laurakin tietää) olen asettanut tavoitteeni tärkeysjärjestykseen. Ykkönen on tietysti tärkein, jonka tultua paremmalle tolalle keskityn kakkoseen ja siitä jälleen kolmoseen.

Ainakin mutsi osaa laskee kolmeen! Kyl ne sen tavoitteetki varmaan toteutuu!

Jotta tavoitteet eivät jäisi vain sanahelinäksi, olen toiminut seuraavasti.

1) Kirjasin tavoitteeni muistivihkoon. 2) Listasin kunkin tavoitteen toteutumisen hyödyt. Niin tehdessä motivaatio kasvaa ja tavoite konkretisoituu. Epämääräisiä tavoitteita on hankala toteuttaa. Miten ne voisivatkaan toteutua, jos itsekään ei tiedä, mihin tähtää tai mitä haluaa. 3) Loin mielikuvia siitä, että tavoite on jo toteutunut yli odotusteni. Lopputuloksesta on hyvä aloittaa, sillä se vahvistaa myös omaa uskoa tavoitteen toteutumismahdollisuuksiin. 4) Mietin, mistä saan energiaa tavoitteideni toteuttamiseen ja teen kyseisiä asioita. 5) Jaoin tavoitteeni vaatimattomampiin osa-alueisiin, tarvittaessa olen kyllä erittäin valmis myös harppaamaan pienten askelien sijaan.

Joskus tarvitaan myös tätä!

Näillä mennään. Erittäin tärkeää on mielestäni juuri tuo lopputuloksen mielikuvien vahvistaminen, oli tavoitteena sitten pullea kukkaro, lihaksikkaampi takapuoli tai uusi duuni. Ja tietenkin se on merkittävä asia, että itse uskoo omiin mahdollisuuksiinsa, muiden mielipiteistä ei väliä. Jos sisimmässään ei edes ajattele onnistuvansa, sitten tavoitekin on turha.

Jossain vaiheessa voi myös julkistaa oman tavoitteensa esimerkiksi perhepiirissä tai Facebookissa, jotta saisi tukea muilta. Sosiaalinen paine tuuppaa eteenpäin ja pakottaa toimimaan. Julkisesti kannattaa toimia erityisesti liikuntaan liittyvissä tavoitteissa. Kaikkia tavoitteita en julkistaisi, on kiva puuhastella myös omassa rauhassa.

Muilta ihmisiltä voi myös pyytää apua. Kukaan ei oikeasti pärjää yksin tässä maailmassa, jossa olemme kaikki lopulta yhtä ja samaa. Jostain myös luin, että tavoitteelle kannattaa keksiä vetävä nimi, jotta se houkuttelisi itseäkin enemmän askaroimaan sen parissa. Lihaksikkaampi takapuoli (joka ei ole valitettavasti omien tavoitteideni joukossa) voisi olla nimeltään vaikkapa pikajuoksijan pakarat. Ja hei, niiltä epätoivon hetkiltä ja takapakilta tuskin voi välttyä. Silloin kannattaa miettiä niitä asioita, joissa on jo onnistunut ja tuuletella ihan täysillä. Itsensä palkitsemistakaan ei kannata unohtaa, se taas lisää motivaatiota.

Ei muuta kuin hommiin!

Siellä se maailma on, ja kaikki tiet ovat avoinna! Aikas jännä fiilinki.