Ihan paras maanantai

Maanantaisin kannattaisi välttää Facebookissa hillumista, sillä olen totaalisen kyllästynyt maanantaita mollaaviin statuspäivityksiin. Mielestäni maanantai on päivä siinä missä kuusi muutakin. Itse asiassa pidän maanantaista erityisen paljon, sillä se aloittaa uuden viikon. Uudet alut ovat mieleeni.

Moni paitsi vihaa maanantaita, tuntuu myös saavan maanantaiahdistuksensa päälle jo sunnuntaina. Se kuulostaa kaikkea muuta kuin rentouttavalta.

Jokaisella meistä ei tietenkään ole mahdollista olla vuorotyöläinen, freelancer tai aina edes sellaisessa työssä, josta pääpiirteittäin nauttisi. Jos maanantai kuitenkin pilaa jo sunnuntainkin, kannattaa miettiä, voisiko asialle tehdä jotakin. Olisiko syytä harkita työpaikan tai ammatin vaihtamista, opiskelua, virkavapaata, lomaa, ihan mitä vain. Elämä on liian lyhyt maanantain vihaamiseen.