Imetyspettymys?

Olin kesällä ihanan Marian vieraana Tabutalkissa juttelemassa imetyksestä. Tuo video julkaistiin pari päivää sitten ja oon saanut jo nyt paljon viestejä ja kiitosta, että puhuttiin tästä.

Silloin vajaa kolme vuotta sitten, kun tää asia oli mulla tapetilla, kirjoitin blogissa asiasta jonkun verran. Siitä, että imetys oli kivuliasta ja vaikeaa. Hain apua neuvolasta ja imetystuesta, rintakumeista ja kaalinlehdistä. Mutta mikään ei auttanut ja 6 viikon imetyksen jälkeen päätin raskain mielin lopettaa. Imetyspettymys, se oli valtava.

Jotenkin koen edelleen, että mun täytyy selitellä tätä asiaa. Nytkin kun kirjoitan, mietin sanavalintoja ja sitä, että miten kerron tarpeeksi painokkaasti YRITTÄNEENI 150%, enkä vain luovuttaneeni.

Imetys on vaikea ja tulenarka asia. Yleisesti kehutaan äitejä, jotka täys-imettää 6kk ja 12kk ja vähän syytetään äitejä, jotka ei pysty syystä tai toisesta siihen. Mä tiedän, että äidinmaito on parasta ravintoa vastasyntyneelle ja toki kannustan äitejä imettämään, mutta mä tiedän myös ettei korvike ole suoraan s**tanasta ja silläkin kasvaa oikein terveitä ja ihania lapsukaisia.

Mä olen itse vauvana juonut vain korviketta, mulle ei rinta ”kelvannut”. Synnyin keskosena, jonka vuoksi imetys ei päässyt käyntiin syntymän jälkeen. Olin keskoskaapissa reilun viikon, jonka jälkeen äitini yritti kyllä imetystä, mutta olin jo niin tottunut pulloon, etten enää oppinut rinnalle. Emma söi sen n.6 viikkoa rintamaitoa, mutta sen jälkeen korviketta. Me kumpikaan ei kärsitä mistään kroonisista sairauksista tai allergioista. Eikä itse asiassa kumpikaan sairastella kovin paljon muutenkaan. Eli ainakin kumotaan se väite, että ”korvikevauvat on sairaampia kuin rintamaidolla kasvaneet”.

imetyspettymys

Imetyspettymys

Kun Maria kysyi mulla Tabutalkissa, että koinko mä imetyspettymyksen, niin vastasin kyllä. Jotenkin tavallaan vieläkin ajoittain koen sitä. Mietin, että olisiko mun kuitenkin vaan pitänyt yrittää pidempään. Mä jollain tapaa myös ihan vähän poden sellaista imetys-kateutta sellaisten ihmisten edessä, jotka pystyy siihen.

Mutta kuitenkin pääosin en ajattele enää epäonnistuneeni. Mä tapasin puolisentoista vuotta sitten ihanan kätilön ja imetystukihenkilön, jonka kanssa keskustelin imetyksestä ja mun taipaleesta sen parissa. Tää kätilö muutti mun ajatustapaani tosi paljon. Hän painotti mulle, että mä en ikinä enää saa ajatella epäonnistuneeni imetyksessä tai, että imetin VAIN 6 viikkoa. Hän sanoi, että mä olen yrittänyt kaikkeni ja antanut sitä hienoa ravintoa Emmalle JOPA 6 viikkoa. <3

Ja voi kyllä! Läheisyyttä meillä oli tuttipullon kanssakin! Mä pidin aina Emmaa sylissä kun syötettiin ja samoin teki Tuukka. Mä uskon, että musta tuli ”parempi äiti”, kun uskalsin tehdä sen päätöksen etten enää imetä.

Se oli kamalaa, kun aina syöttöhetkellä mulla nousi jo valmiiksi pala kurkkuun ja aloin pelkämään, että kuinka paljon sattuu tällä kertaa ja tuleeko taas verta. Syöttöhetkiä vastasyntyneen vauvan kanssa (kuten kaikki äidit tietää) on aika tiheään tahtiin vuorokauden aikana. Joten se stressi ja ahdistus, mikä kasvoi imetystä kohtaan oli ainoastaan huono asia.

Kun pääsin sitten siitä irti, olin rennompi ja pystyin nauttimaan niistä syöttöhetkistä.

Vaikka imetyksen lopettaminen olikin mulle iso pala ja itkin monta kertaa sitä, oli se mun kohdalla paras ratkaisu. Mä haluan kannustaa kaikki äitejä luottamaan siihen omaan tuntemukseen asioista. On sitten kyse imetyksestä, tuteista, vaipoista, nukuttamistyylistä tai sormiruokailuista. Jokainen äiti ja isä tietää kyllä mikä toimii siinä omassa perheessä ja juuri sen oman lapsen kohdalla.

Tästä alta voit katsoa tuon mun ja Marian jakson imetyksestä. <3

Onko imetyspettymys sulle tuttu juttu?

Monna