Yhden lapsen äiti

Sain toiveen eräältä seuraajaltani. 

Saisinko esittää sulle aihetoiveen; yksilapsisuus. En tiedä onko aihe vaikea, mutta mielestäni siitä pitäisi puhua enemmän. Itse ainakin ihailen perheitä, jotka ”uskaltava jäädät” yksilapsiseksi. Koen, että edelleen yhteiskunnassa katsotaan hieman kieroon sellaisia, jotka eivät hanki lapselleen sisarusta tai ylipäätään vähintään kahta lasta. Sultakin usein kysellään tuleeko toista ja koska tulee, vaikka sen ei pitäisi kuulua kenellekään muulle.

Aihe todellakin on vaikea. Mutta se on samalla aihe, josta oon pitkään halunnut kirjoittaa. En oikein vielä itsekään tiedä mitä tämän kirjoituksen myötä tuun sanomaan. Tänään maanantaina 2.syyskuuta on isäni kuolinpäivä, kuolemasta on jo 16 vuotta, mutta ikävä on läsnä tänään. Se voi kirvoittaa tän kirjoituksen vielä syvemmälle, mitä jonain toisena päivänä.

Ensimmäinen lapsi

Moni teistä tietää, että meillä ei raskautuminen Emman kohdalla ollut mikään kertalaakin homma. 2010 yritetiin ensimmäistä kertaa jonkin aikaa, sen jälkeen uudestaan vuonna 2014. Silloin tulinkin raskaaksi, mutta vko:lla 6 aloin vuotamaan. Kyseessä oli kohdunulkoinen raskaus. Olin niin pettynyt ja vihainenkin. Miksi meille, jotka oikeasti haluaisi lasta ei sitä suoda? Ja sitten kun tärppää, menee se ohi, väärään paikkaan.

Me oltiin aika lailla heittämässä hanskat tiskiin koko lapsiasian kanssa. Käytiin lapsettomuustutkimuksissa, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Nyt myöhemmin alhaisen ferritiinin löydyttyä oon myös miettinyt, onko se voinut olla mulla jo tuolloin? Onko se voinut olla yksi syy, miks en tullut raskaaksi? Siitähän nimittäin on ihan tutkimustuloksia, että alhainen ferritiini vaikuttaa lapsettomuuteen.

Alkuvuodesta 2016 sitten yhtäkkiä tärppäsi. Oltiin jo melkein unohdettu koko asia, kunnes kaksi viivaa ilmestyi tikkuun. Marraskuussa 2016 meistä tuli vanhempia.

Tuleeko sitä sisarusta?

Siitä me ollaan Tuukan kanssa puhuttu monta kertaa. Mutta ei me tiedetä. Meitä pelottaa, että onko raskautuminen taas yhtä vaikeaa. Entä mitenkäs mun ikä? Mä oon kohta kuitenkin jo 39-vuotias. Ei raskausaika ainakaan helpommaksi muutu iän myötä. Miten kävisi synnytyksessä? Oltaisiinko taas hätäsektiossa? Entä se imetys? Menisikö se tälläkin kertaa vähän sinne päin? Entä yöt? Jaksettaisiinko me oikeasti enää sitä 2-3h välein heräilyä 2 vuotta?

Mutta olisko se kuitenkin sen väärti? Ollaanko me Emmalle se velkaa? Pitäisikö meiän antaa Emmalle sisarus? Mitä jos siitä tulee yksinäinen, jos sillä ei ole siskoa tai veljeä?

Tarviiko aina tehdä (tai yrittää) se toinen?

Onko äiti äidimpi, jos on useampi lapsi?

Joskus mustakin on tuntunut siltä, että useamman lapsen äitiä pidetään jollain tapaa parempana. Mä ajattelen kuitenkin, että äiti on äiti – on sitten yksi lasta tai vaikka seitsemän. Ei se lasten lukumäärä tee ketään paremmaksi tai huonommaksi.

Yksilapsisuus on myös yleistyvä asia. Enää ei oo ihan harvinaista, että perheessä on vain yksi lapsi. Joskus se tilanne on biologian sanelema, mm. sekundaarinen lapsettomuus. Joskus se tilanne on perheen itse päättämä. Niin tai näin, sitä ei saisi arvostella. Eikä toisaalta myöskään sitä, jos joku perhe haluaa tehdä sen seitsemän lasta.

Mitä teille herää mieleen tästä aiheesta? Onko siellä yksilapsisia äitejä tai isejä? Vai onko jollain useampikin? Onko teistä joku saanut kommenttia yksilapsisuudesta?

Monna