Rakkaus kuuluu kaikille!

Nyt vietetään PRIDE-viikkoa! Mä oon super onnellinen siitä, että on tällaisia viikkoja ja päiviä, kun keskitetään ajatuksemme ja tekomme sen hyväksi, että rakkaus oikeasti kuuluu kaikille. Tää viikkohan on Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma! Se on huikeeta! Samaan aikaan vietetään myös maailman laajuisesti Pride-viikkoa ja Pride-kuukautta.

Mä oon vaihtanut tätä viikkoa varten profiilikuvaani sateenkaaren ja teen sen ilolla! Ja siis voisin pitää sateenkaareen kuvassa mukana aina. Tällä viikolla asiaan vaan halutaan saada yksinkertaisesti enemmän huomiota ja siksi tällainen tapa on mahdollinen. <3 Viime vuonna samaan aikaan kohistiin siitä, että miksi sitä profiilikuvaa pitää vaihtaa ja toitottaa suureen ääneen olevansa tasa-arvon kannattaja. Että eikö se olisi tasa-arvoa ettei tällaisia viikkoja tarvittaisi.

Niin, mä tavallaan ymmärrän tuon pointin, mutta sitten kuitenkaan en. Mun mielestä koskaan ei voi sanoa tarpeeksi sitä, että OLET HYVÄ JUURI TUOLLAISENA KUIN OLET. Ja sitä, että IHAN JOKAISELLE MEISTÄ KUULUU SAMAT OIKEUDET RAKASTAA. Ei Pride-viikkoa vietetä ihan heppoisin tai varsinkaan turhin perustein, eikä siitä ole valitettavasti edes kovin montaa kymmentä vuotta, kun homoseksuaalisuus oli vielä sairaus ja rikos monen pykälän mielestä.

Kirkon Sateenkaarityö on tänä vuonna toiminut jo 20 vuotta ja on ollut mukana tukemassa Pride-viikkoa ja myös SETAn toimintaa jo tosi kauan. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on tänä vuonna yks Priden virallisista tukijoista ja myös kirkon piispat on nyt ensimmäistä kertaa mukana. Ihan huikeeta!!

Oon seurannut kirkon toimintaa tätä asiaa kohden. Vaikka itse en ole mitenkään uskovainen, nostan isosti hattua kirkolle! Kuten Kirkko Helsingissä facebook-sivuillaan sanoo:

Pride-kulkue ja rikos

Pride-viikon päätapahtuma on lauantaina 29.6. Senaatintorilta lähtevä kulkue. Viime vuonna tää kulkue keräsi osallistujia melkein kolminkertaisen määrän edellisvuoteen verrattuna. Mukana viime vuonna oli 100 000 marssijaa!! Siis niin huikeeta! Jollei me oltaisi tän viikon lauantaina jo mökillä, mä osallistuisin marssille!! Parina vuonna oon mukana ollutkin! Siellä on ihana tunnelma!

Ihan täysin sairasta on se, että homoseksuaalisuus on edelleen rikos 68 maassa ja kuolemantuomion siitä voi saada Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä. Miettikää oikeasti!! Ihan sairasta!! Näiden lisäksi on esim. Filippiineillä sellainen laki, että homoseksuaaleja ei päästetä armeijaan ja Saudi-Arabiassa lesboja rangaistaan 100 ruoskaniskulla. Aivan käsittämätöntä!

Onneksi kuitenkin esim. Euroopassa käsittääkseni kaikissa maissa ”homoseksuaalinen kanssakäyminen” on laillisettu, eikä homoseksuaalisuus ole enää vankeusrangaistukseen johtava asia, eikä sitä myöskään luokitella sairaudeksi. ”Homoseksuaalisista teoista” voitiin tuomita Suomessa jopa kahdeksi vuodeksi vankeuteen vielä 60-luvulla. Se laki kumottiin vuonna 1971. Vuonna 1981 Sosiaalihallitus poisti virallisesta tautiluokituksesta kohdan, jossa homoseksuaalisuus luokitellaan sairaudeksi. (Wikipedia: Homoseksuaalisuus ja laki)

Onko profiilikuvan sateenkaaret turhia?

Ei todella!! Niin kauan kuin yhdessäkään maassa ajatellaan, että homoseksuaalisuus on rikos, on aivan jumalattoman pieni hiiren pieru laittaa edes viikoksi sateenkaaren kuva omaan profiilikuvaan. Mitä useampi sanoo ääneen, että rakkaus kuuluu kaikille, sitä nopeammin mennään eteenpäin ja parempaan suuntaan!

Hyvä Suomen kirkko ja piispat ja kaikki! Hyvä te, jotka olette mukana kulkueessa! Hyvä te, jotka laitatte someen jotain materiaalia hashtagilla #pride tai #pride2019 ! Kaikki tämä toiminta on todellakin huikeeta ja ansaitsee täyden kannatuksen ja hurraahuudot!!

Paina sydäntä tästä alta, jos oot sitä mieltä, että LOVE IS LOVE! ❤💚💛💙💜

Monna