Sehän on vaan mielipide.

Mä ajattelin ensin, että en palaa tähän asiaan. Syy miksi en halunnut palata, oli se etten jaksaisi ottaa vastaan sitä ryöppyä, kun taas ruodittaisiin Jodelit ja Vauva-palstat täyteen: ”Taas se Monna ruikuttaa nettikiusaamisesta”. Mutta vaikka tämä syy onkin taustalla, otan silti riskin ja palaan asiaan.

Viime viikonloppuna oli serkkuni lakkiaiset. Pistin päälleni juhlamekon, joka on istuvaa mallia. Hihat ovat ihonmyötäiset ja koko mekkokin on aika ihnomyötäinen, silti esim. vatsan kohdalta mekossa oli väljyyttä ja helma on ”löysä”. Pidin (ja pidän edelleen) mekosta tosi paljon. Oli kiva laittaa korkkaria jalkaan ja vähän kähertää hiusta, laittaa oman tyttären kanssa ”prinsessamekot” päälle, kuten Emma sen sanoi.

Kun julkaisin postauksen lakkiaisista, sain kommentin ”Aika pinkeän näköinen tuo mekko… pari kokoa isompi olisi istunut ok.” Mun ensimmäinen reaktio tähän kommenttiin oli naurun pyrskähdys. Sen jälkeen pyörittelin päätäni ja mietin, että miksi. Miksi joku on taas kokenut asiakseen ilmoittaa tällaista?

Julkaisin kuvan IG:ssä, johon kirjoitin asiasta. Kirjoitin kommentin, plus lisäksi muutamia syitä, joiden perusteella mielestäni tällainen arvostelu ei ole ok. 95% seuraajistani oli samaa mieltä: on todella kamalaa nähdä, kuinka käytöstavat on hävinneet somessa. Se raja on hävinnyt mikä on mielipide ja mikä on haukku.

5% seuraajistani oli näköjään sitä mieltä, että ruikutan turhista ja SEHÄN ON VAIN MIELIPIDE. He lopettivat seuraamiseni ja pistivät ”kauniita ja asiallisia” kommentteja tulemaan. Tää on mun mielestä kamala asia! Ei se, että nämä seuraajat lopettivat seuraamiseni tai se, että sain lisää ”kauniita” kommentteja. Vaa se, että nykyään on oikeasti ihmisten mielestä ok laukoa mitä vain sylki suuhun tuo, koska TÄÄ NYT VAAN ON MUN MIELIPIDE.

Mielipide on esim. ”Mielestäni pakkoruotsi on pyllystä.” tai ”Olen sitä mieltä, että Back Street Boys on maailma parhain bändi.”

Haukku on esim. ”Sinä olet ruma.” tai ”Sinulla on liian pieni mekko, osta isompi.” tai ”Sinä olet tyhmä.”

Joku varmasti tarttuu, että onhan nuo haukutkin mielipiteitä. Joo, kyllä ne on. Mutta minkä vuoksi sellaisia pitää sanoa? Mulla on monta mielipidettä monista ihmisistä. En kuitenkaan näe millään tapaa tarpeelliseksi mennä sanomaan sitä heille päin näköä tai somekanavan kommenttiboksiin. Jos niin tekisin, se mielipiteeni muuttuisi haukkumiseksi.

On hullua, että nuorille opetetaan somekäyttäytymistä, mutta aikuisille ei. Usein nimittäin niiden ilkeiden ja pahojen kommenttien takana on ihan aikuisia ihmisiä. Umppu kirjoitti samasta aiheesta tämän postauksen, käykää ihmeessä lukemassa. Umpun tavoin myös minä käyn välillä googlettamassa oman nimeni, Jodeliin en oo koskaan kirjautunut, enkä aio kirjautua. Kun multa kysytään, että oletko kovettunut tai miksi et ole enää niin avoin kuin ennen, voisin kysyä kysymyksen takaisin; oletko sinä lukenut itsestäsi ilkeitä kommentteja ja täyttä kiusaamista sisältäviä viestiketjuja tuntemattomien ihmisten kesken?

Tiedän, että ei ole helppoa asettua toisen ihmisen nahkoihin. Tiedän myös, että ne ihmiset, jotka haukkuja kirjoittaa ei tule oppimaan näistä mun tai Umpun tai kenenkään postauksista. Mutta teille fiksuille ihmisille haluaisin kuitenkin esittää yhden toiveen: Ennen kuin kirjoitat yhtään kommenttia mihinkään, mieti haluaisitko kuulla sen kommentin itsellesi? Mieti myös sanoisitko sen asian jos törmäisit tähän ihmiseen kadulla? Uskaltaisitko sanoa kasvotusten, että ”sä oot lihava, sä oot ruma, sulla on kamala maha, liian isot reidet, väärän kokoinen mekko, sä oot huono äiti, itsekäs, itserakas, epävarma?

Tällä postauksella en kaipaa kommentteja siitä, että mekko oli kaunis ja niin minäkin. Tiedän, että mekko oli kaunis ja niin minäkin. 😀 En hae siis mitään kehuja kommenttiboksiin. Ainoa tarkoitus tällä postauksella on saada edes yksi haukku vähemmän somen syövereihin. Että edes yksi ihminen miettisi näitä asioita, ennen kuin painaa enteriä kommentin lähettämiseen.

Rauhaa ja rakkautta! ❤ Ja ihanaa viikonloppua kaikille!

Jos sä oot sitä mieltä, että kaikenlainen kiusaaminen ja haukkuminen on väärin, paina sydäntä tässä alla!

Monna