Koko elämän ajan miellyttäjä? Ei enää.

Tää on vaikea aihe ja tosi henkilökohtainen. Mutta tiedän, että siellä ruudun takana on muitakin, jotka on kokenut näin. Sen takia haluan kirjoittaa tästä.

Viime viikonloppuna ollessani ihanassa Woima-viikonlopussa, mun mieleeni pulpahteli muistoja ja reiki-hoidossa mä käsitin yhden ison asian mun elämässäni. Mä olen aina halunnut saada sellaisen henkilön hyväksynnän, joka ei oo mua syystä tai toisesta hyväksynyt. 

Multa pääsi viikonloppuna iso itku, kun ymmärsin sen etten oo keskittynyt niihin ihmisiin, jotka on jo mun elämässä ja haluaa olla mun ystäviä. Oon keskittynyt saamaan hyväksynnän joltain ihan random-tyypeiltä, jotka on ignoorannut mut. Oon oikein janonnut sitä, että ne ”leikkis mun kaa”. Ja kun tämän asian tajusin, tajusin tehneeni tätä jo pikkulapsena.

Mä muistan edelleen, että meidän talossa asui sellainen tyttö kenen ystävä olisin halunnut olla ihan 150%. Hän saattoi silloin tällöin leikkiä mun kanssa, mutta jos oli tarjolla ”parempia kavereita” hän ei ollut mun kanssa. Ei edes katsonut päin. Halusin hirveästi, että tuo tyttö olis mut hyväksynyt ja pyytänyt mukaan siihen sen bestis-rinkiin.

Tämä sama kaava toistui ala-asteella ja lukiossa. Yläasteella sitä ei tapahtunut, koska seurustelin silloin hyvin intensiivisesti erään pojan kanssa. Mutta lukiossa taas tein saman. Mulla oli vaikka kuinka sellaisia ystäviä, keiden kanssa vietin aikaa ja ketkä aidosti halusi olla mun kanssa. Mutta oli yksi tyttö, joka oli vähän sellainen kylmänviileä mua kohtaan. Halusin ihan kuumeisesti olla sen tytön kaveri.

Tämä sama on toistunut koko elämän ajan. Oon halunnut miellyttää kaikkia, mutta varsinkin niitä jotka ei oo mieltyneet musta. Bloggaajan roolissa oon törmännyt monesti myös siihen, että joku on voinut olla hyvää pataa mun kanssa kun muita tai ”parempia” (lue: suuremmilla seuraajamäärillä IG:ssä) ei oo paikalla, mutta toisessa tilaisuudessa ja suurempien vaikuttajien läsnäollessa ignoorannut ja jättänyt moikkaamatta.

Mä oon halunnut kovasti, että myös nämä ignooraajat hyväksyisi mut ja yhtä lailla kuin pienenä tyttönä toivonut, että ne ”leikkis mun kaa”. Oon puhunut paljon siitä, että oon ollut sellainen miellyttäjä ja halunnut että kaikki tykkää musta. Oon pyrkinyt siitä eroon ja osittain päässytkin. Enää en oo epävarma, enkä janoa sitä hyväksyntää niin kovaa. Mutta viime viikonloppuna tajusin sen, että kuitenkin oon edelleen halunnut tiettyjen tyyppien hyväksynnän.

Nyt vihdoin mä pääsin jotenkin sulkemaan tän oven. Jätin sinne oven taakse sen tarpeen saada hyväksyntä niiltä, jotka ei musta tykkää. Ymmärsin jotenkin todella konkreettisesti, että niillä ihmisillä ei oo tilaa mun elämässä. Niillä ei oo tarvetta olla mun elämässä ja viemässä multa energiaa.

Mun hyvä ystävä sanoi mulle tänään, että hän luki eräästä kirjasta hyvän vinkin: Mieti elämäsi 10 tärkeintä ihmistä, sellaista joiden kanssa haluat olla ja keiden kanssa sulla on hyvä olla. Jätä kaikki muut toissijaisiksi. Tää oli mun mielestä niin hyvä jatkumo niille ajatuksille, joita viikonloppuna ymmärsin. Mulla on tosi rauhallinen olo nyt. Tiedän mikä on tärkeää ja ketkä ihmiset on mulle tärkeitä. Ketkä myös pitää mua heille tärkeänä.


Ihanaa viikonloppua rakkaat lukijat. <3 Mä toivon kovasti, että näiden mun pohdintojen kautta tekin saisitte ahaa-elämyksiä ja vertaistukea tällaisiin asioihin.

Monna