10 asiaa.

1. Ensimmäiset sävelet biisissä vaikuttaa tosi paljon. Jos alku on mielestäni huono, hyppään seuraavaan kappaleeseen tai vaihdan radiosta kanavaa.

2. Lähden joka paikkaan ajoissa, varsinkin jos menen autolla. Saan valtavan stressin aikaiseksi, jos istun ruuhkassa autossa ja huomaan myöhästyväni. Parempi olla vaikka 15min ajoissa, kuin edes 5min myöhässä.

3. Olen soittanut pianoa 5-vuotiaasta asti. Tammikuun muutossa luovuin pianosta, se teki vaikeaa.

4. En osaa pyöräillä ilman käsiä. Tai en uskalla. En osaa myöskään lasketella, olen kokeillut sitä kerran lastenrinteessä.

5. Riisun aina vaatteet pois päältäni kun tulen kotiin. Puen yöpaidan päälle tai jonkun löysän mekon. Saatan olla yöpaidassa ihan mihin aikaan päivästä tahansa. En nimittäin yhtään kestä olla tiukoissa, puristavissa tai jotenkin epämukavissa vaatteissa kotona.

6. Olen taikauskoinen. En voisi esimerkiksi omistaa autoa, jonka rekkari loppuisi -666.

7. Päätöksenteko on minulle välillä tosi hankalaa, koska näen niin monessa asiassa kaksi hyvää puolta ja sitten se paremman puolen valitseminen on välillä yllättävänkin hankalaa. Tällaisia asioita voi olla ihan arkipäiväiset jutut, että teenkö lohisalaattia vai jauhelihapastaa. Mutta myös isommat asiat tuottaa tätä samaa hankaluutta.

8. Toinen tykkää mustasta ja toinen valkoisesta. Minä tykkään molemmista ja kaikesta siltä välillä. Sen takia joskus valintani tai ajatukseni voikin tuntua ristiriitaisilta.

9. En ole aina pitänyt reisistäni. Pitkään jopa vähän häpeilin niitä, koska jalkani on aika ”jytkyt”. Minua on myös sanottu miehen näköiseksi suurien etureisilihasten vuoksi. 😀 Nykyään kuitenkin pidän jalkojani kauniina.

10. Mitä muuta? Kysy sinä! Esitä kommenttiboksiin kysymys / kysymyksiä, mitä haluaisit tietää minusta? 🙂

***