Tule joulu kultainen. ❤️

* sis. mainoslinkin

bubbleroom

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Se on yhdessäoloa, rakkautta ja läheisyyttä. Ainakin monille. Kuitenkin maailmalla tapahtuu hirveitä asioita, somessa vihapuheet lisääntyy ja monilla on henkisesti hirveän paha olo. Sen vuoksi mielestäni olisi tärkeää, että positiivisuutta ja hyvää energiaa jaettaisiin ympäriinsä mahdollisimman paljon.

Katkeruutta ja vihaa on helppo levittää anonyymisti netissä. Sen lisäksi tapahtuu paljon pahoja, ihan käsittämättömän kamalia asioita maailmassa. Ihmettelen aina, kuinka kukaan voi surmata ihmisiä? Mitä liikkuu sellaisen ihmisen päässä, joka ajaa rekalla väkijoukkoon tai ottaa kiväärin esiin ja ampuu ihmisiä?! En ymmärrä. Pahuutta ei voi ymmärtää. Mutta juuri sen vuoksi haluan osaltani levittää hyvää mieltä ja positiivisuuden sanomaa niin paljon kuin vain suinkin pystyn. Haluan kannustaa ihmisiä rakastamaan ja sanomaan sen ääneen.

joulu

Olen joskus puhunut muutamankin ystäväni kanssa siitä, että kun tarpeeksi paljon tapahtuu kurjia ja ihan kamalia asioita maailmassa, ei tee mieli lukea enää uutisia. Tekisi mieli perustaa oma lehti, sellainen mihin olisi kerätty vain iloisia uutisia. Muistatteko Arvi Lindin biisin ”Tänään meillä on hyviä uutisia”? Sellaisen uutiskanavan voisi perustaa, missä kerrottaisiin vain niitä hyviä uutisia. Sen lisäksi voisi sitten katsoa niitä normaaleja uutisiakin, jotta pysyy kartalla maailman tapahtumista. Mutta vastapainoksi monille ihan hirveille asioille, olisikin tällaiset hyvät uutiset.

Eilen illalla katsoin Ilta-Sanomien nettisivuilta videota, jossa näkyi kesällä Rautatientorilla tapahtunut henkirikos. Mies juoksi kohti toista, hyppäsi ilmaan ja potkaisi tämän katuun. Myöhemmin tämä katuun potkaistu kuoli aivovammoihin, sisäiseen verenvuotoon jne. Kun katsoin sitä videota ja sitä miestä, joka lähti juoksemaan tätä toista kohti aikeissa potkaista tätä – mietin, että miten joku voi tehdä noin?! Miten joku voi satuttaa toista ihmistä tieten tahtoen?

En ole ikinä ymmärtänyt. En henkistä, enkä fyysistä väkivaltaa. Tuskin kovi muukaan terve ihminen sitä ymmärtää. Mutta minä koen ihan fyysistä pahoinvointia, kun mietin tällaisia juttuja. On ihan kamalaa miten huonosti ihmiset voivat. Ei hyvinvoiva, rakastettu, terve ihminen satuta toisia.

***

En ole aiemmin halunnut puhua näistä terrori-iskuista tai muista kamalista asioista täällä blogissani, koska koen ettei ne kuulu tänne. En nytkään halua tämän enempää niitä hirveyksiä puida. Vaan nimenomaan korostaa sitä, että on OK ja vielä sata kertaa enemmän olla positiivinen! On mielettömän hienoa, jos uskaltaa näyttää tunteensa! On upeaa, jos muistaa sanoa lähimmilleen ja ystävilleen, kuinka tärkeitä he ovat. On älyttömän siistiä, jos haluaa levittää positiivista energiaa ympärilleen!

Jätetään katkeruus pienemmälle ja rakastetaan enemmän!! Siitä ei voi olla mitään haittaa!

positiivisuus

***

Oikein ihania, rauhallisia ja rakkauden täyteisiä joulunpyhiä kaikille!!! ❤️❤️❤️

unnamed

Kuvissa olevat urheilutrikoot  on muuten nyt alennuksessa.. 😉 Ja maksaa vaan 26,90€ nyt! (ovh.37,90€). Hyvä joululahja itselle ja alkuvuoden treeneihin.. 😀