Eteenpäin, sano mummo lumessa.

On hienoa, että elämässä on tavoitteita ja unelmia joita kohti pyrkiä. Kuten minäkin olen täällä useita useita kertoja kirjoittanut; unelmiin pitää uskoa ja niiden eteen pitää tehdä töitä. Eteenpäin mennään ja koko ajan kehitytään. Ei jäädä laakereille lepäämään. Mutta milloin on tarpeeksi? Koska saa pysähtyä ja olla tyytyväinen?

"Eteenpäin elävän mieli"
”Eteenpäin elävän mieli”

Mietin tässä yksi päivä sitä, kuinka pysähtyminen tuntuu olevan nykypäivänä pahe. Tyytyväisyys nykyiseen elämäntilanteeseen tai vaikkapa siihen omaan vartaloon on laiskuutta. Että aina pitäisi vähän pystyä kehittymään ja mennä eteenpäin. Ai miksi?! Miksei voi olla tyytyväinen siihen mitä on jo saavuttanut elämässään ja nauttia siitä mitä nyt on?

”Tärkeämpää on saavuttaa oma päämäärä kuin tavoittaa edellä kulkeva”. Tiedättekö, sekä otsikko, tuon kuvan kuvateksti, että tämä tässä on vanhoja suomalaisia sananlaskuja. Niissä piilee kaikissa totuutta. Mutta varsinkin tämä viimeinen tässä. <3 Jos eteenpäin pyrkii vain siksi, että haluaa olla yhtä hyvä tai parempi kuin muut, ei eteneminen tule koskaan olemaan onnentekijä. Jos oma unelma on kaksi lasta, koira, farmariauto ja punainen mökki perunamaalla, sen saavuttaessaan saa olla onnellinen ja pitäisi voida pysähtyä nauttimaan tyytyväisenä siitä. Miksi sen jälkeen pitäisi kehittää väkisin seuraava kohde, mitä päin kulkea? Miksei voi vaan pysähtyä?

Ei kaikki halua samaa. Ei kaikkien elämä ole sitä, että pitäisi edetä urallaan porras portaalta ja vihdoin saavuttaa taivas. Jonkun mielestä työ on toissijainen asia elämässä ja se kaikki muu tekee onnelliseksi. Joku osaa olla erittäin tyytyväinen omaan elämäänsä, eikä tarvitse kuuta taivaalta. Jollekin riittää, että on katto päänpäällä, rahaa ruokaan ja laskuihin, eikä tarvitse sen kummempia virstanpylväitä saavuttaakseen onnen. Joku tulee äärettömän onnelliseksi siitä, että on laihtunut 20kg ja pystyy taas nauttimaan liikunnasta ja syömään herkkujakin välillä, eikä tarvitse sixpackia ja herkutonta loppuelämää onnellisuuden saavuttamiseksi. Joillain on isoja unelmia ja tavoitteita, jotka saavuttaessaan tulevat onnelliseksi.

Mutta missä vaiheessa voisi olla tyytyväinen nykyhetkeen? Nykytilaan omassa vartalossa – ilman iänikuisia laihdutuskuureja, omaan kumppaniinsa – hakematta vihreämpää ruohoa aidan takaa, omien lastensa suorituksiin – ilman paremmuutta luokkatovereista, omaan työhönsä, kotiinsa?
Onko niin, että nyky-yhteiskunta on tehnyt tämän meille? Kaikkea on saatavilla nurkan takana? Eikö me vain osata nauttia siitä mitä meillä jo on? Koska joka tuutista näytetäään, miten asiat voisivat olla? Halutaan olla parempia kuin muut? Halutaan näyttää, että kyllä minäkin osaan ja pystyn.

lj-1024x574

Kun katson omaa elämääni nyt, olen tyytyväinen. Haluan oppia huomaamaan vielä lisää onnentekijöitä elämässäni. Koska niitä on paljon. Jatkuvasti eteenpäin pyrkien jää varmasti iso osa niistä onnentekijöistä huomaamatta. Haluan pysähtyä ja huomata ne kaikki asiat, jotka on jo hyvin. <3