Oikea ammatti ja oikea työ.

Nyt nousee savu päästä ja varpaista. Provosoiduin ja ärsyynnyin. Vaikka kuinka yritin hillitä ja hallita.

”No eihän tuossa nyt ole mitään erikoista.”
”Ai mihin lehteen, ai siihen, no siinähän on jo kaikki olleet.”

”Koska meinaat opiskella oikean ammatin?”
”Ei bloggaaminen ole oikeaa työtä.”
”Eihän tuo tule kestämään.”
”Ai nytkö jo muutatte yhteen, erohan siitä tulee.”

Kuulostaako tutulta?

***

Kertoohan se enemmän vastaanottajasta kuin kertojasta. Miten reagoi toisten iloon, onnistumiseen ja onnelisuuteen, tyyliin elää tai tehdä töitä? Onko aina jotain näpäytettävää? Tekeekö aina mieli polkaista toista sinne maanrakoon? Vai seisooko kenties omat jalat niin tukevasti maan kamaralla, että voi olla vain täysin rinnoin iloinen toisten asioista.

Sellainen ihmistyyppi, joka ei osaa seisoa pystyssä ilman, että polkee aina toisia maanrakoon. Sellainen ihmistyyppi voisi hävitä mielestäni maapallolta. Toisten kannustaminen ja tukeminen ei ole KOSKAAN pois itseltä. Jos seisoo tukevasti omilla jaloillaan, pystyy AINA tukemaan ja kannustamaan toisia ja iloitsemaan muiden saavutuksista.

Kenenkään muun valinnat ei pitäisi vaikuttaa omaan tekemiseen. Mitä sen on väliä onko joku ammatikseen bloggaaja, siivooja, lakimies vai personal trainer? Eihän kukaan sodi toisiaan vastaan eikä syö toiselta leipää pöydästä. Eihän?

Mitä h**vetin väliä sillä on, onko oppinsa saanut jossain yksityiskoulussa vai AMK:n penkeissä? Eihän sillä ole minkään valtakunnan merkitystä. Sillä on merkitystä, että on palo sitä omaa työtään kohtaan ja halu oppia uutta ja kehittyä.
On tottakai työpaikkoja, johon ei pääse ilman pitkää tutkintoa, mutta tässä maailmassa pärjää ihan käsittämättömän hienosti myös ilman sen suurempia titteleitä. Yrittämällä ja tekemällä. Niillä pääsee eteenpäin.

On äärettömän hienoa ja tärkeää, että meitä on tässä maailmassa niin paljon erilaisia. Ilman juristeja, poliiseja, lääkäreitä, kaupankassoja, siivoojia, personal trainereita, opettajia, kokkeja, pankkivirkailijoita, bussikuskeja, sihteereitä, bloggareita, toimittajia, psykologeja (vain muutamia mainitakseni) tämä maailma olisi paljon tyhjempi eikä toimisi. Onneksi osa haluaa opiskella enemmän ja haluaa lukea korkeakoulututkintoja, mutta onneksi osa myös haluaa tehdä jotain muuta. Ei kenenkään ammatti tai koulutus ole toista OIKEAMPI.

Minä en ole ihminen, joka jaksaisi istua montaa vuotta koulunpenkissä. Minä olen ihminen, joka oppii tekemällä. Aina olen ollut. Olen tehnyt todella paljon töitä, olen opiskellut siinä sivussa. Olen erittäin ylpeä siitä mitä olen tehnyt ja miten pitkälle olen päässyt ihan omin avuin ja työtä tekemällä.
Katson samalle korkeudelle niin psykologeja, ammattibloggaajia kuin kaupankassojakin. Kukaan ei ole toista vähäarvoisempi.

Oma työpäiväni on pitkä ja se ei oikeastaan lopu kuin siksi aikaa kun suljen silmäni. Aamulla kun herään on työasiat mielessä, joko pt-asiat tai bloggaaminen. Lomalla en ole lomalla, näen asioita jotka muistuttavat työstäni, saan ideoita omaan työhöni lisää, otan valokuvia ja päivitän blogia. Yhden blogipostauksen kirjoittamiseen menee kahdesta neljään tuntia, riippuen aiheesta ja kuvien määrästä. Sen lisäksi on kommentteihin vastaaminen ja muu ylläpito. Sähköpostiini kilahtelee koko ajan uusia meilejä, kalenteri on niin tukossa, että on järjestettävä kolmen viikon päähän aikaa tavata ystävää. Silti haluan vielä opiskella siihen päälle, olla vielä entistä parempi työssäni. Koska rakastan valmentamista. Rakastan sitä, että voin auttaa valmennettaviani eteenpäin. Rakastan työtäni. En vaihtaisi päivääkään pois.

En ikinä halveksuisi toisen tekemää työtä. En ikinä halveksuisi toisen käymiä oppeja.

***

Bloggaamisesta työnä, kirjoitti hyvän postauksen SaraTickle: Mene oikeisiin töihin.

Nana kirjoitti hyvän postauksen aiheesta: Lopeta haahuilu ja hanki töitä, oikeita töitä..