Oppia olemaan uusi minä.

Kun ajattelen omaa elämääni, on se pitkälti lähivuosina ollut opettelemista olemaan uudelleen minä. Uusi minä. Parempi minä. Parempi itselleni. Ja matka jatkuu.

IMG_20150625_060559Ensin piti opetella rakastamaan itseään. Ihan täysillä.
Opetella hyväksymään itsensä, sillä vain itsensä hyväksymällä voi saada tyynen olon ja rauhan sisälleen. Kenenkään muun hyväksyntä ei auta. Ei vaikka olisit maailman suosituin ihminen, ei ne muiden suosiot ja tykkäämiset ja hyväksymiset tee sinusta vahvaa.

Tämän opettelu vie aikansa. Ja se matka jatkuu myös edelleen. Nyt huomaan jo olevani lähes ”valmis” sillä polulla, mutta silti tulee ajoittain tilanteita esiin, joissa vanha huonolla itseluottamuksella varutstettu minä yrittää hypähtää esiin. Nykyään kuitenkin huomaan ne tilanteet ja oikein puskemalla pusken sen vanhan mörön piiloonsa takaisin.

***

IMG_20150627_075345Tämän saman matkan varrella opettelin kuuntelemaan kroppaani fyysisesti. Opettelin syömään paremmin, saamaan uudestaan nautinnon treenaamisesta ja myös lepäämään.

Treeni tuli helposti. Endorfiiniryöpyt jokaisen treenin jälkeen oli jotain uskomatonta. Uusien asioiden kokeilu ja niissä onnistuminen. Wau!! Oikeasti tuntui kuin olisin saanut jotakin huumetta. Sitä halusi lisää. Voittamaton tunne itsessäni. Se oli jotain todella uutta. Että aloin ajattelemaan itseäni hyvänä jossakin, jopa ehkä parempana kuin joku toinen. Silti nöyryys pysyi mukana ja en edelleenkään halua sanoa olevani jossain parempi kuin joku toinen. Eihän sillä ole väliä. Väliä on sillä, että olen parempi minä kuin olin aiemmin.

Itseensä on kaikkein parhainta verrata. On se sitten jotain fyysistä tai henkistä.

Uusien syömistottumusten opettelu oli vaikeampaa. Ja sen opettelu jatkuu edelleen. Ne huonoimmat tavat omalle kropalle on jäänyt, eikä niitä tee enää mieli. (mm. Juissi-mehu ja pakastekananugetit 😉 )
Nyt on oppinut sen mitä se oma kroppa suodattaa ja mitä ei. Mistä tulee hyvä olo ja mistä ei. Jos söisin nyt samalla tavalla edes yhden päivän ajan kuin ennen, olisin aivan jumalattomissa vatsakrampeissa ja turvonneen mahan kanssa illalla pienessä sikiöasennossa sängyssä kun sattuisi niin paljon.

Kroppa oli ennen sellainen mätisäkki. Sinne oli helppo ahdata p*skaa loputtomiiin ja missään ei tuntunut miltään. Eikä ihme. Vartalo oli tottunut siihen. Tottunut, että joka ilta vatsa on turvonnut ja kipeä. Tottunut, että ainakin kolmena tai neljänä päivänä viikosta päähän sattui.
Mutta sitten kun syömistottumukset tuli opeteltua uudestaan, vartalo heräsi henkiin.

Nyt kun kroppa voi hyvin ja sinne mättäisi sitä mätisäkkikamaa, se ei enää suodattaisi sitä yhtään. Nyt vartalo huomaisi eron raaka-aineissa heti.

IMG_20150625_055216Nyt olen oppinut rakastamaan itseäni ja jopa hymyillen katsomaan peilikuvaani, sekä olemaan tyyni ja rauhallinen sisältä. Oppinut luottamaan valintoihini ja olemaan asioista rohkeasti eri mieltä tai omaa mieltä. Enkä vain myönnyttelemään kaikkia ja kaikkea, ettei vain kukaan ajattelisi mitään negatiivista tai pahaa minusta. Nyt sillä ei enää ole merkitystä. Merkitystä on vain omilla ajatuksilla ja läheisten ajatuksilla tietysti.

Nyt on vielä yhden asian opetteleminen edessä. (ja varmasti sen jälkeen taas seuraavan asian)
Nimittäin turha pelkääminen. Siitä haluan eroon. Haluan voida nauttia kaikista asioista täysillä. En halua jättää tekemättä jotakin asiaa sen vuoksi, että pelkään.
Ja varsinkin kun ne pelot eivät ole muuta kuin vilkkaan mielikuvituksen aikaansaannosta.

En pelkää epäonnistumista. Enää.
En pelkää fyysisiä loukkaantumisia.
En pelkää oikeastaan mitään ”järkevää”, tai sellaista mitä tarvitsisi pelätä.
Pelkään pimeitä kujia, öisiä mökkiseutuja, karhuja, outoja tyyppejä, narkkareita, raiskaajia, sarjamurhaajia jnejnejne..

Ja ihan siis oikeasti pelkään. Pelkään niin, että se saattaa rajoittaa tekemisiäni ja menemisiäni.
Toki tietty turvallisuuden perään katsominen ja miettiminen on ihan järkevää, mutta jos vaikkapa ei uskalla lähteä kesälomalla jollekin vuokramökille sen vuoksi, että pelkään yöllä mökkiin murtautuvan sarjamurhaajan ja päivällä mustikkametsällä karhun hyökkäävän kimppuun ja New Yorkissa metroa narkkarien vuoksi, niin kyllähän sitä jo siinä vähän rajoittaa elämistään.

Tämä on siis seuraava asia, jossa aion olemaan parempi versio itsestäni. Pelkätyttö saa nyt siirtyä syrjään ja rohkea Monna astua esiin.

***

IMG_20150627_221201

Muistan pienenä kun pelkäsin aina, että mitä jos liikuntatunnilla on polttopalloa ja se pallo tulee niin kovaa päin, että sattuu. Pelkäsin sitä siis ihan todella. Kerran eräs luokkakaverini Nelli sanoi mulle, että mitä sitten jos se pallo tulee ja satuttaa? Mitä se etukäteen pelkääminen siihen vaikuttaa? Niinpä! Ei mitään. Sen jälkeen opin, että jos pallo on tullakseen se tulee. Ja tämän opin kautta lähdin moniin asioihin rohkeammin mukaan. Nyt tuo oppi on meinannut jäädä taka-alalle. Paluumatkallamme New Yorkista Helsinkiin kone hyppi paljon, oli paljon ilmakuoppia ja ihmiset huudahteli koneessa lennon aikana säikähtäessään. Mietin silloin, että mitä jos tämä lentokone tippuu, perkele nyt me kuollaan ja alkoi taas pelottamaan.
Sitten Tuukka sanoi mulle, että on ihan turha pelätä asioita mille ei voi mitään. Jos lentokone nyt tippuu, se tippuu. Ei se oma pelkääminen sitä pelasta.

Jos aina ajattelee vain, että mitä jos? Jää liian moni asia kokematta.
Siispä jos olen onnistunut oppimaan jo näin hurjan isoja asioita elämässäni, niin opin varmasti myös sen etten enää ajattele mitä jos.

Ihanaa, rohkeaa ja valoisaa sunnuntaipäivää! <3