Kirjoitin muutama päivä sitten instagram-tililleni kuvan kera näin:
”Kuka on ystävä oikeasti? Kehen voit luottaa? Kuka on ystävä vain siksi, että saattaa hyötyä sun näkyvyydestä?”
Lupasin kirjoittaa tästä asiasta blogiin. Ajattelin ensin, että kirjoitan vain ystävyydestä. Mutta kirjoitankin aitoudesta. Monen asian suhteen aitous on aina parempi vaihtoehto, eikö? Jos ystävä on aidosti ystävä, on se 100% parempi, kuin ystävä teeskennellen. Jos ihminen on aito, on se 100% hienompi asia kuin se, että teeskentelee. Jos joku haluaa ostaa aidon Louis Vuittonin laukun ja hänellä on siihen varaa, niin go fot it. Mutta minkä vuoksi ostetaan kopio? Että halutaan olla jotakin? Esittää. Teeskennellä.
Nuorempana esitin minäkin.
Katsoin joitain tyttöjä ylöspäin ja halusin olla kuin he. Muistan kun yläasteen seitsemmännellä luokalla pyysin synttärilahjaksi maihareita, polvisukkia ja skottiruutuista lyhyttä vekkihametta. Olin nähnyt meidän lukiossa olleella tytöllä vekkihameen, beiget polvisukat ja mustat maiharit. Ja se tyttö näytti niin kauniilta. Halusin näyttää samalta. Muistan jopa, että katsoin miten hän kävelee, yritin vähän opetella samanlaista kävelytyyliä. Mutten oppinut. Onneksi. Onneksi jatkoin kävelemistä ihan omalla tyylilläni, mutta vekkihame päällä ja maiharit jalassa.
Lapsuuteen kuuluu tietynlainen esittäminen, mutta ehkä sitä voi kutsua kuitenkin enemmänkin itsensä ja oman roolin hakemisena, kuin esittämisenä. Se kuuluu lapsuuteen ja nuoruuteen. Mutta aikuisena pitäisi kuitenkin sitten jo osata olla oma itsensä. Mielestäni.
Tämä raakaruoka- ja superfood-hypetys on niin suurta, että monet menettää todellisuudentajun tälle. Joillekin käy niin, että raakasuklaata maistettuaan ei enää halua maitosuklaata, tai olo mikä tulee spirulina-lehtikaali-maca-pinaatti-lucuma-smoothiesta on niin hyvä, että ei halua enää aamuisin syödä leipää, vaan juoda vain smoothieita. Eikä siinä mitään. Ne on molemmat hienoja juttuja ja jos joku 100% haluaa elää niin, se suotakoon. Siitä ei ole haittaa kenellekään. Mutta jos syö salaa iltaisin kotona Fazerin sinistä ja kertoo kovaan ääneen kaikille ettei enää sorru tavallisiin makeisiin, niin se on perseestä jos mikä. Miksi pitää esittää?
Mä olen kertonut avoimesti täällä blogissani, että välillä menee parisataagrammaa filmtownin irttareita ihan sujuvasti kurkusta alas. Haluan olla rehellinen. En koe mitään syytä miksi esittäisin muuta. Miksi kertoisin eläväni pelkästään raakasuklaalla ja mehiläisen siitepölyllä ja sitten kuitenkin mättäisin turpaani ranskalaisia ja nakkeja harvase ilta? Mitä hyötyisin sellaisesta käytöksestä? Jos joku kokee, että mun uskottavuuteni pt:nä tai hyvinvointibloggarina sen vuoksi kärsii, niin sittenpähän kokee. Voin ainakin katsoa itseäni silmiin ja sanoa olleeni rehellinen.
Entä sitten ne ystävät? Mistä voi tunnistaa aidon ystävän?
Meillä täällä ”bloggaajien maailmassa” on varsin valitettavaa olla epäaito. Verkostoidutaan ja ollaan niin maan perkeleen hyviä ystäviä aina instagram-kuvien ajan, mutta kun päästään siitä tyypistä eroon, niin huh huh ja läyhääminen alkaa. Jos joku ”ystävä” valitsee menonsa sen mukaan, että mistä hyötyy enemmän, niin silloin on mun mielestä aitous kaukana.
Vaihtoehto A: muutamat rakkaat ystävät koossa illanvieton merkeissä
Vaihtoehto B: hajuveden lanseerausbileet, jossa paikalla silmäätekeviä = mahdollisuus verkostoitua/saada näkyvyyttä
Mitä luulette, kumman valitsee ystävä, joka välittää ja on aidosti ystävä? Tuleeko se sun kanssa viettämään iltaa? Vai meneekö se johonkin kokkareihin keimailemaan?
Mä olen valinnut molempia vaihtoehtoja. Rehellisesti sanottuna. Mutta koskaan en ole valinnut vaihtoehtoa B, jos samaan aikaan on ollut mahdollisuus tavata hyvää ystävää.
Tykkään tutustua uusiin ihmisiin kyllä, mutta sellaiseen eipäaitoon länkyttämiseen en enää osaa mennä mukaan. Ennen osasin. Ehkä ikä on tehnyt tehtävänsä ja elämänkokemus, Ei tarvi enää. Silti voi olla ystävällinen kun tapaa uusia ihmisiä. Ja toki tässä työssä on kokkareita ja tilaisuuksia, missä haluan käydä. Ymmärrätte kuitenkin varmasti pointtini?
Ihana Marissa on yksi niistä aidoista ystävistäni. Johon en itse asiassa olisi tutustunut ilman verkostoitumista ja pressitilaisuuksia. 😉 Aitoja, ihania ystäviä mulla on suurin osa kuitenkin jostain muualta kuin blogimaailmasta. Aidot ystävät, niistä oon puhunut ennenkin. Ne joita kiinnostaa sun asiat yhtä paljon kun sua kiinnostaa niiden asiat. <3 Aidot ihmiset, jotka ei teeskentele ystävää tai teeskentele mitään muutakaan.
Jos joku antaa tilaa ratikassa vanhukselle vain sen vuoksi, että pääsee kirjoittamaan siitä someen. Onko hän silloin ollut aidosti kohtelias? Kohtelias kyllä, pääsihän se vanhus istumaan. Mutta oliko teon perimmäinen tarkoitus olla hyvä ja auttaa vanhempaa, vai päästä pätemään teolla somessa?
Mä syytän kyllä tätä somea aitouden puutteesta. Ihmisillä hämärtyy raja. Millä on oikeasti väliä? Miksi syödä superfoodia; siksi että siitä tulee hyvä olo vai siksi, että voi kertoa tehneensä sen? Miksi auttaa lähimmäist; siksi että saa auttaa vai siksi, että voi siitäkin ehkä hyötyä jotenkin? Miksi tehdä uusia tuttavuuksia ja olla jonkun kaveri?
Ihana elokuva ystävyydestä. <3
Olkaa ihmiset aitoja. Kyllä se niin vaan on, että aitoutta kunnioitetaan ja arvostetaan kaikkein eniten. Valheista jää useimmiten kiinni. Ja epäaitoudesta vielä sitäkin useammin.
Rauhallista sunnuntai-iltaa toivotellen,
Monna <3
27 kommenttia kirjoitukselle “Aitous”
Luulen että tämä epäaitous liittyy osin tähän suorittamiseen mitä nykyään tehdään. Halutaan antaa kuva että toimii tietyllä tavalla koska muutkin toimivat niin. Suoritetaan vain kaikki, eikä mietitä mitä itse haluaa. Ihana että löytyy kuitenkin vielä niitä aitojakin ihmisiä, jotka antavat itsestään sellaisen kuvan kuin mitä ovat!
Oot oikeassa. Suorittaminen on kamalan yleistä, asiassa kuin asiassa. Ja sitten siitä suorittamisesta laitetaan todiste someen. 😉
Minä arvostan myös aitoutta. Olen toistanut muutaman päivän ajan sanontaa, että ole Ihminen ihmiselle. Siitä se lähtee. Halauksia ja hyvää joulunodotusaikaa ihanainen.
Ihana sanonta. <3 Hyvää joulunaikaa sulle myös Maiju ja koko perheelle! <3
Mä oon aina ollut vähän erilainen. En tiedä onko sekään ollut aitoa, ainakaan nuorempana. Kuitenki sitten täysi-ikäisyyden kynnyksellä mulle tuli jostain kumma motto ”mieluummin rehellisesti kusipää, kuin valehtelemalla ihana”. Sellainen mä ehkä oon. Liian suorasanainen ja kävelevä aivopieru. En mä yleensä pahaa tarkoita, mutta tämmönen mä oon. Kerran ystävä soitti mulle itkien ja sanoi että tietää etten osaa lohduttaa ja sanon kumminkin kaikki väärät asiat, mutta mieluummin nauraa niille mun kanssa kuin itkee yksin. Ehkä siihen tiivistyi se mun motto 🙂
Haha! 😀 Mikä huippu motto! 😉 Pidä tuo oma tiesi, olet kuitenkin saanut ystäviä, joten tuskin ihan täysi kusipää oot. 😀 Mahtavaa joulua!
Loistava postaus! 🙂
Itekin oon joutunut pari kertaa kantapään kautta oppimaan juuri aitouden tärkeyden etenkin ystävissä.. Mieluummin tyydyn niihin muutamaan aitoon ja hyvään ystävään kuin tusinaan epäaitoja pinnallisia ystävyyssuhteita.
Ja oon kyllä huomannut monissa tota somen vaikutusta tekemisiin. Annetaan itsestä todella erilainen kuva kuin mitä todellisuus on. Ig:ssa jaetaan vain kuvat treeneistä ja superfoodeista vaikka illalla mätetään karkkia kaksin käsin 😀
Kiitos Eerika.
Juurikin näin, mielummin muutama aito kuin tusina epäaitoja.
Tuo on juuri sitä mitä tarkoitin; ”ig-minä” ja ”todellinen minä”.. 😉
Oon viime päivinä miettinyt auttamisen motivaatiota. Onko auttaminen aina jossain määrin itsekäs teko? Tänä jouluna joulukorttien sijasta lahjoitin ne rahat eräälle perheelle, jotka tarvitsivat ruokaa. Haluisin totta kai auttaa tätä perhettä, mutta samalla halusin päästä paljon helpommalla kuin lähettää ne 40 joulukorttia, jotka lopulta todennäköisesti joutuvat roskiin. Nyt jouduin vain käymässä ostamassa tämän lahjakortin ja laittamaan sen postiin. Joten se oli win-win-tilanne molemmille. Kuitenkin mietin, että tekeekö se, että yhtenä merkittävänä motivaationa oli myös oma etu, minusta jotenkin epäaidon? Esitän parempaa ihmistä, epäitsekästä, vaikka toiminnan taustalla on itsekäs motivaatio?
Kaunis ajastus Annukalta ja vaikka taustalla oli myös oma motivaatio, niin pohjalla näen kyllä vain auttamisen halun. Kaunis teko, jotta toiset saisivat ruokaa!
Mä en tiedä ootko koskaan katsonut Frendejä? Siinä oli joskus sellainen jakso, missä se Phoebe yritti keksiä jotain tekoa mikä ei olis jollain tapaa itsekäs. Auttaminenhan toki on jollain tapaa myös itsekäs teko, koska siinä tulee itselle hyvä olla kun saa autettua. Mutta toivon, että suurin osa avunantajista on kuitenkin tehnyt ja tulee tekemään sen avunannon vuoksi.
No mutta eiköhän tuo sinun oikeasti hienon teon taustalla ollut myös isosti apu. Ei vain se, ettet jaksa lähettää postikortteja.
Iloista joulua!
Mä en ole ajatellut olevani epäaito tms vaikka oon ostanut esim ulkomailta jotain merkkituotteiden kopioita. Tai siis, ostan paidan jos se on hieno ja mulla on siihen varaa. Aitoon ei välttämättä olis, ja jos siitä tehty feikki on mun mielestä hieno ni ostan sen. En mä välitä siitä onko päällä aitoa vai feikkiä, kunhan mä tykkään mun vaatteista ja mulla on niihin varaa 😀
Et sä Kata olekaan! 😀 Toi Louis Vuitton-laukkujuttu oli vaan esimerkki. Tiedät varmaan, että on sellaisia ihmisiä jotka sitten kulkee kaduilla nokka pystyssä kertoen, että se laukku on aito. Sä tuskin niin teet. En ainakaan usko. 😀 Ihanaa joulua teiän koko pesueelle!
Joo onhan meistä moneksi 😛
Ihanaa joulua teillekin <3 te taidatte tulla viettää joulua aikalaille tänne samoille huudeille missä mekin joulua vietetään mun appivanhemmilla täällä länsi-vantaalla? (:
<3
Moikka Monna!
Varmasti ihan jokainen meistä päättä mitä itsestään haluaa kertoa ja mitä ei. Voiko somen tai blogin kautta olla oikeasti ikinä 100 % totuudellinen ja ”aito”? Se on vähän kuin valokuvan rajaus, me nähdään vain se osa mikä on osunut linssiin. Kuitenkin valitset aina sen mitä kerrot, mitä korostat ja mitä jätät kertomatta. Niin kuin jokainen meistä. Se on oman itsen suojelemista ja siinä ei ole mitään pahaa. Meillä on paljon myös tiedostamattomia rooleja ja myös sellaisia rooleja joita rakastamme ja joita haluamme itsessämme korostaa. Ehkäpä jokainen meistä tavallaan haluaa antaa itsestään jonkinlaisen kuvan enkä usko, että kukaan on sen ulkopuolella.
Mielestäni on tärkeää tiedostaa, että jokaisella meillä on lukuisia erilaisia rooleja (esim. pt, ystävä, tyttöystävä, tytär, äiti, julkisuuden hahmo) ja nämä roolit palvelevat meitä ja auttavat meitä ihmissuhteissa. Se ei tarkoita, etteikö voisi omalla tavallaan olla aito näiden roolien sisällä, mutta rooleissa ei ole mitään pahaa mielestäni. Ne voivat olla elintärkeitä suojatumis- ja selvitysmisvälineitä, joiden avulla voi kokea eri puolia elämästä. En usko, että kukaan tässä elämässä selviää ilman rooleja.
Joskus ihmiset jäävät rooliensa vangeiksi ja sekoittavat todellisuuden siihen luomaansa omakuvaan. Silloin on ihan hyvän ystävän kertoa toiselle, että hei nyt mä en osta tätä sun juttua! Toivottavasti olet tällainen ystävä ja että sulla on myös sellaisia ystäviä, koska me kaikki tarvitsemme välillä rehellistä peiliä 🙂
Ps. Yleensä meitä ärsyttää ja provosoi sellaiset asiat, joita emme halua itsessämme nähdä tai emme salli itsellemme. Jos minua ärysttää se että muut ei ole aitoja, katson itseäni ja kysyn itseltäni, missä kohtaa minä en ole aito ja miksi minua ärsyttää muiden roolit. Ehkä siksi etten hyväksy itseäni?
Kaunista joulua!
Moikka Evelyn!
Niin päättää, siitähän tämä juttu juuri kertoo. 🙂 Ei ehkei voi olla 100% aito, mutta on eri asia rajata valokuvasta likainen pyykkikasa kuin kertoa olevansa vegaani ja sitten mättää jauhelihaa kaksinkäsin salaa. Ymmärrät varmasti pointtini.
Ja roolit on myös eri asia, tottakai ihmisillä on työminä ja kotiminä. Myös jonkun ystävän kanssa käyttäytyy ehkä toisin kun jonkun toisen. Mutta ei sekään ole epäaitoutta. Näin ajattelen ma. 😀
Kaunista joulua sinullekin!
Tosi hyvä postaus!
Tuo somejuttu kyllä mietityttää. Siis sehän on juuri noinkin kun kirjoitat, tehdäänkö asioita siksi että saadaan näyttämmän oma itsensä parempana. Kuitenkin hyvän tekeminen luo aina hyvää mieltä ja jotkut saattavat somen takia alkaa näitä hyviä tekoja tekemään, toivottavasti he myös omaksuvat tällaisen tavan ja unohtavat siitä sen somen 😉
Itse olen ollut kohtelias jo ennen somen olemassaoloa (olenko vanha?) ja joskus olen niin iloissani jostain että haluan jakaa jonkun hyvänteon siksi somessakin ja ehkäpä myös vinkata muille jostain kivasta jutusta, kuten joulupuukeräyksestä 🙂
http://outikarita.fitfashion.fi
Hyvä pointti Outi. Jos joku tavallaan ”väärien perusteiden” kautta tehtyjen hyvien tekojen kautta oppiikin tekemään niitä juttuja puhtaasti auttamisen ilosta, niin onhan se hieno asia. Ja tottakai hyväntekeminen luo aina hyvää mieltä. 🙂
Et oo vanha. 😉 Oot vaan saanut hyvän kasvatuksen ja osaat olla kauniisti kohtelias. <3
WORD. niin totta joka sana
Kiitos Essi. 🙂
Hyvä, että kirjoitit aiheesta. Oottelinkin, mitä keksit tästä kaikesta sanoa. Hirmu hyvä teksti ja jaan sun kanssa tosi monet ajatukset. Ei me kukaan osata aina olla aitoja, jos tulee tilanne missä on epävarma tai muuten erikoinen olo, mutta ainakin voi yrittää olla sitä. Aitous ennen kaikkea <3
Kiitos Marissa. <3
Ja joo, kyllähän se niin on että on tilanteita joissa ei osaa olla 100% aito. Mutta jos pääosin yrittää olla oma itsensä, niin sehän on tärkeintä. <3 Ehkä sitä kautta oppii joskus olemaan jokaisessa tilanteessa aito. Ainakin näin iän myötä se oikeasti helpottaa. 🙂
Tuossa kyllä hajoaa pää, jos oikein alkaa ajattelemaan perimmäisiä syitä miksi haluaa tehdä hyviä asioita. Esimerkiksi sekin on itselle edullista että vaalii ja ylläpitää ystävyyttä, koska silloin saa kokea välittämistä vastapuoleltakin. Puolituttujen seurassa ei tällaisia tuntemuksia tule ja lisäksi saattaa olla paineita vaikutuksen tekemisestä. Siltikään näissä tilanteissa tuntee että kukaan ei aidosti välitä, joten toki sitä mieluummin hakeutuu ystävien seuraan. Voisiko sitä sanoa positiiviseksi kierteeksi? 🙂
Itse saatan esim. koiran kanssa nostella kakaroiden kaatamia roskiksia ja siivoilla jälkiä kun kukaan ei ole näkemässä. Miellyttämisen tarve on ikää myöten minimoitunut aika rajusti. Osaksi varmaan vaikuttaa asiakaspalvelutyö, jossa on pakko miellyttää ja joskus melkein nuoleskella, vaikka asia saattaisi olla omasta mielestä vähäpätöinen. Olikin pakko hakeutua pois kun en vaan pystynyt elämään itseni kanssa siinä työssä. Asiakaspalvelu kaipaa nimenomaan aidosti herttaisia ja kärsivällisiä tyyppejä.
Toivon myös että ihmiset edes ikää saadessaan oppisivat olemaan oma itsensä. Se on surullista katsoa tyyppejä jotka naamatusten ovat kovin iloisia, sosiaalisia ja kaikkea sitä mitä pidetään tavoiteltavana, mutta sitten kun kukaan ei näe niin luonne on jotain aivan muuta.
Hyvä kirjoitus, toivottavasti mahdollisimman moni lukee sen ajatuksella eikä vain huuda aamen ja jatka sitten entiseen malliin 🙂
Joo, ei sitä voi loputtomiin pohtia. Jos päälimmäinen tarkoitus on hyvä, niin se riittäköön. 🙂
Mä luulen, että iän myötä teeskentely oikeasti vähenee. Mun on ainakin nyt paljon helpompi vain olla tällainen mitä olen, koska oon nähnyt jo muutamat vuodet elämässäni. 😉
Mukavaa joulua!
Ihana Monna, oon ihan samoja asioita funtsinut ja pitikin itse kopioida aihe sulta 😉
Mahtavaa joulua teille!
Kiitos ihana Ulla! <3
Mahtavaa joulua myös sulle!
Sulla on kyllä niin hyviä kirjotuksia ja ihania ajatuksia! 🙂