Kyynelvirta ei kuivu.

Tasan viikon kuluttua ”pieni” Gere viedään Opaskoirakoululle testeihin.
Gere jää sinne pariksi viikoksi erilaisiin opaskoiratesteihin, soveltuuko se sitten opaskoiraksi vai ei.
Se ahdistaa. Ja tuntuu kamalalta.

Vaikka kuinka tiedettiin tämä jo lähtiessämme hoitokoti-projektiin mukaan. Silti se tuntuu todella pahalta.

20130716_195425

Puolitoistavuotta sitten me tultiin hymyssäsuin kotiin Opaskoirakoululta. Meillä oli sylissämme pieni 7-viikkoinen Gere. Tämä suloinen Gere oli ihan hämillään ja läähätti koko automatkan. Se vinkui mun sylissä ja oli ihan, että hei mihis te ootte oikein viemässä mua ja ketä te oikein ootte. Pian Gere kuitenkin otti meistä perheensä ja siitä lähtien se on ollut meille osa meiän perhettä. <3

IMG_20130716_203339

Kun lähdettiin tähän juttuun mukaan, sitouduttiin hoitamaan Gereä siihen asti kunnes hän (sanon hän eikä se) menee testeihin reilun vuoden ikäisenä. Sitouduttiin kasvattamaan Gereä ihan kuten mitä tahansa koirapentua. Meillä se olisi vain elämässä ensimmäisen vuotensa ja tottumassa ihmisiin, koiriin ja erilaisiin tilanteisiin. Niin kuin mikä tahansa koiranpentu.

Ainoa ero oli se, että se ei olisi meidän oma koiramme.
Ajateltiin, että kun alusta asti tiedämme joutuvamme siitä luopumaan hyvinkin pian, ei se luopuminen sitten tuntuisi niin pahalta. Väärässä oltiin.
Gerestä tuli meille nopeasti todella rakas. Myös äitini, Tuukan vanhemmat ja veljeni rakastuivat Gereen. Äiti halusi heti alkuun selvittää, että eikö sitä Gereä voisi ostaa Opaskoirakouluta kuitenkin. Ei sitä voinut. Emme edes kysyneet, tiesimme että näin on.

Gere opetti meille paljon ja oppi myös itse. Gere on meidän mielestä maailman parhain koira ja niin hirmuisen ihmismäinen. Tuntuu, että se ymmärtää tunteita ja on huolissaan heti jos vähänkin ääni kasvaa talossa.
Kun vajaa vuosi sitten jouduin toisen koiran hampaisiin koirapuistossa ja sormestani irtosi osa pois, Gere tuntui ymmärtävän senkin. Se oli lähellä kun palasin sairaalasta. Oli kiltti ja piti huolta. Kun keväällä koin ison pettymyksen ja olin aika surullinen, Gere aisti senkin. Oli taas lähellä ja piti huolta.

20130716_205150

Mua itkettää koko ajan kun kirjoitan tätä.
Miksi ihmeessä me lähdettiin tällaiseen mukaan?! Joo, jos Gere läpäisee testit – se pääsee auttamaan jotakuta joka hänen apuaan tarvitsee. Jotain ihmistä, joka ei näe ja Gere toimii hänen silminään. Auttaa. On tukena.

Mutta kuka lohduttaisi Nyytiä?

Entä miten pieni Pimu pärjää ilman rakasta isoveljeään? Pimu rakastaa Gereä niin kovasti ja haluaa koko ajan olla sen lähellä.
Se katsoo sitä ylöspäin ja oppii kaikki metkut ja hyvät tavat.
IMG_2314

Tuntuu ihan lohduttomalta.
Nytkin Gere tuli lähelle, kun kuuli mun itkevän.
Mutta ei auta itku, tämä oli tiedossa.
Silti itkettää. Jos voisin, muuttaisin sääntöjä.

10387605_10152767598370351_8564271886417754581_n IMG_20141118_093321 IMG_20141123_100346 IMG_20141124_093656

Rehellisesti sanottuna, mä toivon ettei Gere läpäise niitä testejä. Mä toivon, että se jäisi meille. Se on osa meitä.

Mä en ymmärrä kuinka joku voi olla kiintymättä koiraan. Tai kuinka joku voi ottaa kerta toisensa jälkeen uudestaan opaskoiran pennun vuodeksi ja sitten taas joutua luopumaan. Tää on raastavaa ja raskasta. Sellainen jolla ei ole koiraa, ei voi tätä ymmärtää. Ainakaan ihan samalla tavalla.

Lopetan kirjoittamisen. Itkettää niin paljon, että päähän alkaa sattumaan.
Jos jossain on joku joulupukki tai pullonhenki, kuule meidän toiveemme: Anna Geren jäädä meille. Me tarvitsemme häntä. Hän tarvitsee meitä.

61607_10151773539955351_1779556777_n 1003717_10151773539905351_239912790_n