Ennen Sanna Saarisen elämä pyöri päivästä toiseen vain huumeiden ympärillä. Toista lasta odottaessaan tilanne muuttui niin pahaksi, että sanna ymmärsi tarvitsevansa apua. Kun huumeet jäivät, tilalle tuli treeni ja hyvä olo.
Kun parivuotias tytär menee päiväunille, alkaa Sanna Saarisen, 27, oma aika. Hän vaihtaa treenivaatteet päälle ja alkaa tehdä kotitreeniä oman kehon painolla. Kyykkyjä, burpeita, punnerruksia ja haarahyppyjä. Sannan koti Kokkolassa on sopivan kokoinen itselle ja tytölle. Lämmin kotikolo, niin Sanna sitä kutsuu. Asunnossa ei voi olla huomaamatta, että täällä asuu pieni tyttö. On leikkikeittiö, keinuhevonen ja paljon vaaleanpunaista. Puoliso ja tyttären isä asuu lähellä. Hän ja Sanna tapaavat usein ja kasvattavat lasta yhdessä. Kahdesti viikossa Sanna käy avopalvelun kuntoutustoiminnassa. Siellä keskustellaan tai puuhataan jotain, laitetaan yhdessä ruokaa. Kuntoutuksesta Sanna saa tukea päihteettömään vanhemmuuteen.
Anteeksi, lapseni
Keväällä 2016 Sanna oli 24-vuotias, odotti lasta ja asui yhdessä poikaystävänsä kanssa. Lisäksi hän oli koukussa Subutexiin, ja käytti sen ohella myös muita huumeita ja lääkkeitä.
Sanna halusi lapsen, ja lopettaa vuosia jatkuneen päihteiden käytön. Esikoinen oli otettu huostaan päihteiden vuoksi, mutta nyt Sanna halusi yrittää tosissaan.
Kama piti otteessaan. Sanna itki levottomana vessan lattialla, jalkoja särki ja paleli. Oli pakottava tarve saada käyttää. Tunne oli niin voimakas, ettei sitä vastaan voinut taistella. Sanna yritti piikittää Subutexiä, mutta ei löytänyt suonta. Verta valui lattialle ja vaatteille.
– Itkin polvillani ja pyytelin anteeksi syntymättömältä vauvalta, että sulla on paska äiti, joka ei pysty lopettamaan, Sanna sanoo.
Lapsen isä, Sannan poikaystävä, auttoi ja tuki. Yhdessä he soittivat päihdeneuvontaan ja neuvolaan. Sanna sai ajan hoitajalle, ja tunnusti valehdelleensa edellisellä käynnillä, että on lopettanut kaman käytön.
– Hävetti niin hirveästi, mutta oli pakko myöntää, että nyt tarvitsen apua.
Päihteet veivät mukanaan
Ensimmäisiä kertoja Sanna joi alkoholia kymmenen vuoden ikäisenä. Yläkouluiässä juominen alkoi olla ongelmallista: hän lintsasi, jotta voisi juoda, tai meni kouluun kännissä. Kun Sanna yläasteen jälkeen muutti pois kotoa, alkoholi alkoi määritellä koko elämää. Hän joi itsensä kovaan humalaan monta kertaa viikossa. Suunnilleen 17-vuotiaana Sanna veti ensimmäisen kerran amfetamiinia.
– Silloin en vielä ollut riippuvainen huumeista, käytin lähinnä seuran vuoksi ja kännissä. Kokeilin kaikenlaista, rauhoittavia, kipulääkkeitä ja muuta.
Sannan on vaikea antaa syytä siihen, miksi hän päätyi käyttämään huumeita. Hänellä oli ihan hyvä lapsuus ja turvallinen koti. Mutta ei lapsuudesta traumoitta selvinnyt. Kun Sanna oli 11-vuotias, hänet raiskattiin risteilylaivalla. Hän lähti kavereiden kanssa salaa laivan diskoon, josta miesporukka vei hänet mukanaan kannelle, ja yksi miehistä käytti Sannaa seksuaalisesti hyväksi. Sanna häpesi, eikä kertonut asiasta kenellekään. Hän oli mennyt diskoon luvatta, ja pelkäsi, että saisi syyt vain omille niskoilleen.
– Vasta myöhemmin ymmärsin, mitä minulle tehtiin, ja sen, ettei raiskaus ollut oma syyni. Se tapahtuma varmasti vaikutti siihen, millaiseksi identiteettini kehittyi.
Sanna alkoi paeta kipeitä muistoja ja tunteita alkoholiin ja huumeisiin. Ja ikäviä tunteita oli paljon: ihan kaikki kielteiset tunteet tuntuivat Sannasta isolta möykyltä, josta hän halusi vain eroon. Kun veti pään täyteen, mitään vaikeaa ei tarvinnut hetkeen kokea.
Omilla ehdoilla
Täysi-ikäiseksi tultuaan Sanna tuli ensimmäisen kerran raskaaksi. Vaikka kämppää ei ollut ja lapsen isä oli addikti, Sanna halusi pitää vauvan. Äidiksi tuleminen oli mullistava kokemus, ja vauva maailman kaunein.
– Olin kuvitellut, etten kykene rakastamaan ketään ihmistä, mutta kiinnyin poikaani valtavan voimakkaasti. Rakastin häntä alusta saakka enemmän kuin mitään.
Sanna oli kuitenkin nuori, omien sanojensa mukaan vastuuton huithapeli, joka halusi elää omilla ehdoillaan. Kun vauva oli pariviikkoinen, Sanna jätti hänet mummolle hoitoon ja lähti baariin. Hän joi itsensä niin kovaan humalaan, että tuli kotiin poliisin kyydillä.
– En silloin edes tajunnut, että on outoa jättää niin pieni vauva. Minulla oli valtava tarve mennä ja palkita itseni, kun olin ollut raskauden kuivilla.
Ei mennyt kuin kuukausi tai pari, kun Sanna sammui baarireissun jälkeen kotona suihkussa lattiakaivon päälle. Hän ja poika jäivät asunnottomaksi, ja maksettavaksi tuli 13 000 euron lasku.
Elämä oli sekavaa. Vaikka Sanna ei tuntenut olevansa vielä fyysisesti koukussa huumeisiin, päihteidenkäyttö ei pysynyt hallinnassa. Hänellä oli jatkuva tarve saada pää sekaisin. Aina tilaisuuden tullen Sanna vei lapsen hoitoon ja lähti käyttämään.
Sanna tapasi uuden miehen ja tuli taas raskaaksi, mutta pian tuli myös ero. Sanna ei kokenut pystyvänsä huolehtimaan esikoisen lisäksi yksin uudesta vauvasta, ja hän teki abortin. Se oli traumaattinen kokemus, joka sai kaiken romahtamaan.
– Abortin jälkeen en pystynyt muuhun kuin vetämään viinaa ja kahmalokaupalla rauhoittavia. En osannut käsitellä surua, enkä halunnut joutua ajattelemaan koko asiaa.
Lopulta parivuotias poika otettiin huostaan ja sijoitettiin mummonsa luokse asumaan. Viimeistään silloin päihteidenkäyttö lähti Sannan käsistä. Hän alkoi käyttää suonensisäisesti opiaatteja, ja kaikkea mitä sai käsiinsä.
– Olin ihan holtiton. Muut saattoivat porukassa yrittää netistä selvittää, miten joku tutkimushuume vaikuttaa, kun minä olin jo vetänyt sen. Kaikki tuntui ihan merkityksettömältä ilman lasta.
Päivät kuluivat seuraavan annoksen metsästämiseen. Sanna teki rikoksia ja petoksia, valehteli läheisille, varasti ja myi. Niitä tekoja Sanna on myöhemmin katunut ja pyytänyt anteeksi.
Aina tilaisuuden tullen Sanna vei lapsen hoitoon ja lähti käyttämään huumeita.
Hyvän elämän kaipuu
– Sanna, addikti.
Näin Sanna esitteli itsensä yhteisökuntouksessa, tohmajärveläisessä hoitokoti Tuhkimossa. Samalla hän tunnusti sen itselleen ensimmäistä kertaa. Hän oli riippuvainen. Kun Sanna oli tunnustanut neuvolassa käyttävänsä yhä huumeita, vaikka odotti toista lastaan, hänet ohjattiin vieroitushoitoon ja sieltä Tohmajärvelle.
Vuodet huumekoukussa, esikoisen huostaanotto ja uusi raskaus olivat kypsyttäneet ajatuksia sitä kohti, että raitistuminen on välttämätöntä. Sanna halusi tarjota lapselle hyvän elämän. Mutta sen lisäksi hän halusi uuden elämän itselleen. Hoitokoti Tuhkimo oli lääkkeetön, vain naisille tarkoitettu hoitopaikka, joka tähtää toipumiseen muun muassa yksilö- ja yhteisöhoidon avulla. Siellä Sanna oppi tunnistamaan negatiivisia tunteita ensimmäistä kertaa elämässään.
– Minulle annettiin lista tunteista, joita ihminen voi kokea. Olin kauhuissani, koska siihen saakka olin tunnistanut itsestäni vain joko iloa tai vitutusta.
Tohmajärvellä Sanna sai myös kokea, että hänet kohdattiin ihmisenä ja odottavana äitinä, ei pelkkänä päihteidenkäyttäjänä. Laitoksen ohjaajilla on itselläänkin päihdetausta, joten he osasivat asettua tulijoiden asemaan. Lämmin vastaanotto antoi tunteen ihmisarvosta.
– Koska olin ollut niin syrjäytynyt, en ollut osannut edes ajatella, että minulla voisi olla paikka yhteiskunnassa, eikä vain päihdekulttuurissa. Sain palautettua perusluottamustani ihmisiin.
Saman kokemuksen ihmisarvosta Sanna oli saanut uudelta kumppaniltaan. Aiemmassa suhteessa häntä oli pahoinpidelty ja solvattu, mutta nyt hän tunsi olevansa turvassa.
– Parisuhde oli käänteentekevä asia. Kukaan ei ollut pitkään aikaan kohdannut minua niin hyvin. Yhtäkkiä minua ei enää lyöty ja haukuttu, vaan sain elää turvallisen ihmisen kanssa.
Omanarvon löytämisen lisäksi toipumisessa motivoi tietysti lapsi. Esikoisen saamisen aikaan päihteiden jättäminen ei onnistunut – Sanna ei vain ollut silloin valmis.
– Voin murehtia loputtomiin sitä, miksi en lopettanut silloin, mutta se ei vain mennyt niin. Päihdeongelmainen tarvitsee ymmärryksen ongelmastaan, ennen kuin voi toipua. Joillakin se kieltämisvaihe kestää läpi elämän.
Kun Sanna oli kuudennella kuulla raskaana, hän lähti Tohmajärveltä ja sai paikan ensikoti Iidasta Kokkolasta. Se oli Sannan aikuiselämän aikana ensimmäinen paikka, joka oikeasti tuntui kodilta. Siellä asuessaan hän synnytti terveen tyttölapsen.
Keho ansaitsee parempaa
Kesällä 2019 Sannalle tulee täyteen kolme vuotta raitista aikaa. Tytär on nyt parivuotias. Esikoispoika asuu yhä mummonsa luona, mutta viettää lomia Sannan kanssa. He soittelevat videopuheluita usein. Sanna treenaa ja pitää itsestään huolta. Päihdekuntoutuksen aikana hän lihoi parikymmentä kiloa, sillä ruoasta ja erityisesti karkista oli helppo hakea mielihyvää. Kun elämä alkoi olla hallinnassa, kilot, vetelä olo ja sohvalla makoilu alkoi riittää. Sanna halusi voida paremmin. Hän aloitti kuntokuurin psyykkisellä työllä. Kuntoutus oli antanut siihen eväitä. Sanna päätti lähestyä elämäntaparemonttia siten, että alkaisi ensin tykkäämään itsestään.
– Ajattelin, että uskomatonta kyllä, minulla on vielä terveet jalat ja kädet. Kaikkeen siihen kemikaalimäärään nähden kehoni on kestänyt ja palautunut hyvin. Päätin, että kroppani ansaitsee parempaa hoitoa.
Sanna opetteli syömään aamupalaa ja juomaan kunnolla vettä. Sitten hän lisäsi liikuntaa. Hän liittyi netissä toimivaan ryhmävalmennukseen, jossa tehtiin intervallitreeniä.
– Ensimmäisellä kerralla väsyin jo alkulämmittelyn aikana. Kun huomasin, miten nopeasti kunto kuitenkin kohoaa, sain hirveästi motivaatiota.
Kävelylenkillä Sannalle tuli mieleen, että mitäpä jos hölkkäsi sata metriä. Juoksu tuntui ihan kamalalta. Mutta joka lenkin päätteeksi Sanna alkoi hölkätä kotiin. Nyt, kun treeniä on jatkunut kuukausia, hän juoksee viisi kilometriä alle puoleen tuntiin. Liikunnasta tuleva hyvä fiilis motivoi. Entisestä riippuvaisesta tuntuu aika mahtavalta, että voi itse liikkumalla tuottaa euforista oloa ilman kemiallisia keinoja. Treeni on tullut huumeiden tilalle, ja niin Sannan mielestä pitää ollakin.
– Käyttäessä kaikki aika kului aineiden hankintaan ja käyttöön. Kun lopettaa, siihen on tultava tilalle jotain muuta.
Toukokuussa Sanna juoksee Kokkola City Run -tapahtumassa kymmenen kilometrin reitin. Lisäksi hän miettii, olisiko vuoden päästä vuorossa puolimaraton. Sanna on saanut liikunnasta valtavan rakkaan harrastuksen.
– Vaikka vuosi sitten en olisi osannut kuvitella, että minä, sohvaperuna, juoksen metriäkään.
Terveellisten elämäntapojen myötä Sanna jätti myös 15 vuotta jatkuneen tupakoinnin. Se on huumeiden lopettamisen lisäksi asia, josta hän on erityisen ylpeä.
Kaikkeen siihen kemikaalimäärään nähden kehoni on kestänyt ja palautunut hyvin. Päätin, että kroppani ansaitsee parempaa hoitoa.
Unelmaelämää
Addiktiaikoina Sannalla oli vain yksi haave: saada elää normaalia elämää. Nyt hän elää unelmaansa, nuoren äidin elämää, johon kuuluu myös parisuhde, ystäviä ja harrastuksia. Seuraavaksi on aika uusille haaveille. Ehkä joskus Sanna saisi puhtaat luottotiedot. Ehkä joskus hän voisi matkustaa, ensimmäistä kertaa elämässään. Sanna on hakenut sosiaalialan koulutukseen ja toivoo voivansa tehdä tulevaisuudessa päihdetyötä. Siinä hänen kokemuksistaan voisi olla hyötyä muille. Ehkä työhön voisi jotenkin yhdistää myös rakkaan harrastuksen, liikunnan.
– Mutta katsellaan, Sanna sanoo.
Asia kerrallaan.
Lue myös:
Alkoholista luopunut Ilona: ”Painoni putosi 25 kiloa vuodessa”
”Itkin raiskatuksi tulemista lenkillä ja joogatunnilla”
Selkäydintulehdukseen sairastunut Laura Toukola: ”Pelkäsin, että halvaannun pysyvästi”