Herkuttele raakasuklaacookieilla!

En tiedä mikä siinä on, mutta aina näin syksyn tullessa tekee mieli kokkailla paljon enemmän! Näitä raakasuklaacookieita valmistin viime syksynä ja pitää kyllä sanoa, että yhden cookien syöminen vie tehokkaasti herkkuhimot mennessään, sen verran makeita ovat. 

Näiden raakasuklaacookieiden valmistus on suht helppoa, eikä vie kovin paljoa aikaa. Joskus kannattaa rohkeasti lähteä kokeilemaan kaikkia uusia sekoituksia, nimittäin niistä voi lopulta muodostua jotain hyvää ja herkullista, niin kuin näistä raakasuklaacookieista lopulta tuli!

 

Raakasuklaacookiet – 8 kappaletta 

Pohja: 

  • 1,5 dl kaurahiutaleita 
  • 1-2 rkl maapähkinävoita 
  • 1,5 rkl kookosöljyä 

Pohjan päälle ennen kuorrutetta:

  • 1/2 banaani

Kuorrute:

  • 2 rkl kookosöljyä
  • 1,5  kauhallista suklaanmakuista heraproteiinia
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta 
  • 1 rkl uomuhunajaa tai agavesiirappia
  • 1 rkl carob- tai lucumajauhetta 

 

Näiden lisäksi tarvitset: 

  • Muffinivuokia 

 

Ohje: Sulata kookosöljy ja sekoita pohjan kaikki kolme ainesta keskenään. Levitä sen jälkeen vuokien pohjalle melko ohut kerros seosta. Painele seos tasaiseksi pohjalle ja laita pakkaseen siksi aikaa kovettumaan, kun valmistat täytteen. Täytettä tehdessä, sulata kookosöljy ja sekoita sen joukkoon ensin heraproteiinijauhe ja lopuksi kaikki muut ainekset. Jos kuorrutteesta tulee liian tönkköä, lisää hieman enemmän sulatettua kookosöljyä. Viipaloi sen jälkeen banaanista jokaiseen cookieen noin 1-2 sentin paksuiset banaaniviipaleet ja laita pohjan päälle ennen kuin lähdet lisäämään kuorrutetta. Kun olet lisännyt banaaniviipaleet, lähde sen jälkeen lusikoimaan kuorrutetta päälle. Laita lopuksi cookiet pakkaseen noin puoleksi tunniksi, jonka jälkeen ovat valmiita nautittaviksi. 

Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan vaan! Sopii loistavasti varsinkin suklaan ja maapähkinävoin ystäville. 😉