arvojen mukaan eläminen

Kunpa olisin nuorempana osannut….

…luottaa enemmän itseeni, enkä olisi miettinyt niin paljon mitä muut ajattelee

Muistan vieläkin sen tunteen, kuinka oma itsetunto oli hiuskarvan varassa muiden mielipiteiden suhteen. Mitä muut sanoi, piti niitä täytenä totena. Nykyään ymmärrän, ettei muiden mielipiteet määritä sitä, kuka minä olen ihmisenä. Muut saa sanoa oman mielipiteensä, tottakai, mutta mielipide ei ole totuus, se on vain mielipide, eikä sen tarvitse antaa vaikuttaa omaan elämään millään lailla.

 

…arvostaa enemmän kaikkea ympärilläni olevaa, enkä olisi keskittynyt koko ajan vain omaan napaani

Sitä se nuoruus on, oman navan ympärillä pyörimistä ja napanöyhtän kaivelua (ja miksei vanhempanakin). Mietitään, olenko riittävän hyvä, kaunis, pätevä… Jolloin koko ajan pyöritään riittämättömyyden tunteen ympärillä ja mietitään, mitä asioita olisi pitänyt tehdä toisin tai mitä pitäisi jatkossa tehdä toisin.  Valitettavasti omaan napaan jatkuvasti tuijottaessa voi moni hieno asia mennä sivu suun. Tämä onkin asia, jota kadun ehkä eniten. Kunpa olisin osannut nauttia enemmän niistä nuoruuden vuosista.

 

…näyttää enemmän tunteitani ja laskenut suojamuuriani

Nuorempana ajattelin, että pitää painaa kovaa eteenpäin. Ei pidä näyttää heikkouksia, vaan on oltava vahva. Vahvuus on toki monessa asiassa ok, mutta se voi kääntyä itseään vastaan. Ihminen voi tuntea olonsa sisäpuolelta hyvin hauraaksi ja rikkinäiseksi, mutta muut eivät sitä välttämättä näe, jos päällä on vahva suojamuuri.

Kun uskaltaa olla välillä rikki ja näyttää sen muille, päästää muut ihmiset paremmin lähelle ja voi oikeasti luoda parempia siteitä toisten kanssa. On myös itselle helpottavaa antaa tunteiden virrata, eikä pyri piilottamaan niitä.

 

…arvostaa omaa kehoani enemmän, enkä olisi koko ajan keskittynyt vatsamakkaroihin

Mulla oli nuorena ja parikymppisenä välillä todella ahdistava olo omassa kehossani. Nuorena jojoilin painoni kanssa ja parikymppisenä kun olin hyvässä kunnossa, näin silti peilistä pelkkiä epäkohtia. Hiljalleen kolmea kymppiä suunnatessa ajattelutapa omaa kehoa kohtaan alkoi muuttua armollisemmaksi ja hyväksyvämmäksi. Ulkokuoreen keskittymisen sijaan aloin keskittyä enemmän kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämiseen rasvanprosenttiin keskittymisen sijaan.

Nykyään mietin tosi paljon asioita syvemmin, ihmisiä syvemmin ja olen sitä mieltä, että meistä ulospäin näkyvä kuori on vain pieni osa sitä kaikkea, mitä me ihmisenä ollaan. Mulle on tosi tärkeää se, miten kohtelen itseäni ja muita. Jostain kirjasta joskus luinkin kappaleen, jossa piti pohtia millaisen muiston haluaa itsestään tänne maailmaan jättää. Se antoi pohdittavaa. 

 

…nauttia enemmän yhdessä olosta, enkä olisi keskittynyt niin paljon miellyttämiseen

Monna kirjoitti aiheesta hyvin aiemmin. Itse myös nuorempana olin kova miellyttäjä, koska halusin olla tiettyjen ihmisten suosiossa tai yleensäkin pidetty. Miellyttämisellä kompensoin haurasta itsetuntoani, näin myöhemmin ymmärrän sen täysin! Nykyään onneksi ymmärrän, ettei toisia tarvitse miellyttää koko ajan, jotta he pysyisivät mukana omassa elämässä. Oikeat ihmiset, jotka välittää musta aidosti pysyvät rinnalla, miellytti heitä tai ei. 🙂

 

Onneksi ihminen kasvaa ja ajattelutavat muuttuvat

Elämä kasvattaa ja vanhetessa viisastuu. Näin kolmekymppisenä musta tuntuu, että ajattelen täysin eri tavalla kuin esimerkiksi silloin kun täytin parikymmentä, joten innolla odotan, mitä muutoksia neljälle, viidelle tai kuudelle kympille siirtyessä ajattelumaailmassa tapahtuu. 😀

Mitä sinä toivot, että olisit nuorempana osannut tehdä toisin?