Rohkeasti minä

Ole ”rohkeasti minä”!

Kuluuko elämäsi liikaa sen asian äärellä, että murehdit sitä, mitä muut minusta ajattelevat? Tiedän tämän tasan tarkkaan itsekin ja olen aikoinani viettänyt suuren osan elämästäni yrittäen miellyttää jokaista ympärilläni ja olen välillä yrittänyt muuttua sen vuoksi, että minut hyväksyttäisiin. Tiedän tasan tarkkaan sen, miten julma teko se on itselle, jos antaa muiden ohjailla omaa käyttäytymistä ja yrittää peittää sitä, mitä on. Tarkoitan nyt sitä, että yritetään liikaa miellyttää muita. Tottakai on tärkeää huomioida muut ihmiset, eikä elää täysin vain itseään ajatellen, mutta uskon, että saitte kiinni pointistani. 🙂 Ole rohkeasti minä.

Muistan joskus nuorena ajatelleeni, että haluan muuttua ja olla niin kuin noi muutkin. Yksi minussa vahvasti elävä persoonallisuustyyppi on innostuva suunnittelija ja pienenä en vielä tuollaisista persoonallisuustyypeistä ymmärtänyt. Tuolloin tämä persoonallisuuden piirre näkyi minussa vahvasti ja siitä myös heitettiin mulle piilokiusaten vitsiä ja mieleen jäikin vertaus Ulla Taalasmaahan, joka loukkasi mua tosi paljon. Kotona olen aina saanut olla se kuka olen, mikä on hieno asia. Olen saanut näyttää tunteeni ja mua on tuettu.

Vaikka sitä vitsailua koulussa tehtiinkin leikillä, nousi mun toinen persoonallisuustyyppi luova individualisti esiin ja loukkaannuin, otin itseeni ja analysoin asiaa vähän liiaksi asti. Kun olin jostain asiasta oikein innoissani, tuli mulle tunne, että en saa olla ja mun pitää nyt rauhoittua. Illalla nukkumaanmennessä toistin itselleni: älä ole huomenna innoissasi, pysy tasaisena. Ajattelin onnistuvani, mutta tämä luonteenpiirre (innostuneisuus) oli mussa niin vahva, että en vaan voinut sille mitään ja jälkeenpäin tämä alkaa hymyilyttää.

En voita mitään esittämällä jotain jota en ole, joten…

Nyt olen kasvanut aikuiseksi ja vuosi vuodelta alkanut ymmärtämään sen, että en oikeasti voita mitään miellyttämällä muita, tai esittämällä jotain mitä en oikeasti ole. Esittämällä jotain sellaista jota en alkuunsakaan ole, vetäisin puoleeni ihmisiä jotka ei ole sellaisia mitä minä oikeasti, vaan sellaisia jota minä näyttelen. Jos vietän aikaani näytellen, alkaa tämä näytelmä syödä mua henkisesti, ja pahasti.

Siksi olenkin päättänyt, että olen aidosti se kuka olen. En hillitse itseäni. Jos joku ei tykkää, ei tarvikaan. Pelottava, mutta samalla niin helpottava ajatus. Ei tarvitse näytellä, saan olla vapaasti oma itseni, se Elina joka olen. Elämällä rohkeasti omana itsenäni, olen oikeasti vetänyt nyt vuosien aikana puoleeni ihan uskomattoman samankaltaisia ihmisiä tai sellaisia ihmisiä, ketkä luontaisesti haluaa hakeutua munkaltaisten seuraan. Sellaisia ketkä ymmärtää mun herkkää mieltä ja keiden kanssa saa välillä hullutella kuin pikkulapset. Sellaiset, ketkä antaa mulle tilaa, kun mulla nousee luova individualisti esiin ja keiden kanssa mennään yhdessä kohti jännittäviäkin asioita, vaikka kaikkia pelottaisi!

#Rohkeastiminä

Tästä kaikesta kehkeytyi tarina, jota jalostin omassa mielessäni. Ympärilleni on vuosien aikana kerääntynyt tiimiä, joka liittyy Fit Line -työhöni ja yhtenä päivänä mietimme yhdessä, mikä meidän porukan teema ja nimi voisi olla. Ehdotusten jälkeen kokosimme vaihtoehdoista lauseen rohkeasti minä. Se kuullosti niin sopivalta ja oikeasti mun elämäni teemalta ja samoin meidän tiimin. Ja niin meidän porukan nimeksi ja iskulauseeksi tuli nämä kaksi sanaa: Rohkeasti minä.

Tämän jälkeen olen alkanut toistaa näitä kahta sanaa usein itselleni kuin affirmaationa. Useassa tilanteessa kun mietin liikaa (edelleen) mitä muut musta nyt ajattelee, otan mieleeni jonkun ihailemani rohkean henkilön ja mietin mitä hän tässä tilanteessa tekisi, miten hän suhtautuisi ja miten hän ajattelisi. Jatkamalla, tästä tulee pian mulle selkeää: MÄ uskallan. 

 

rohkeasti minä
Kuva: @miika_k_photography
Mitä tapahtuu kun uskallat olla Rohkeastiminä?

Sen jälkeen kun oikeasti päätin olla se kuka olen, höpsö, herkkä, Liisa ihmemaassa, on tapahtunut ihmeeksikin kutsuttavia asioita. Elämääni on alkanut virrata ihmeellisiä tapahtumia, kohtaamisia ja perhosvaikutuksia. Olen alkanut kohdata mun sielunsisaruksia, myös paljon opettajia matkan varrella. Kun olen yhdessä mun tiimin kanssa, tuntuu kuin olisin kotona, koska saan olla just oma itseni näiden ihmisten seurassa. Kaikkine haaveineni, herkkyyteni kanssa, kaiken.

Myös se, nostaako sun lähellä olevat ihmiset sua ylöspäin vai painaako alaspäin, vaikuttaa suuresti suhun ja sun itseluottamukseen ja varmuuteen. Se, kun ihmiset kannustaa sua toteuttamaan omia unelmiasi, seuraamaan niitä, jahtaamaan niitä, saa sut puhkeamaan ajan myötä kukkaan. Se, että sun elämässä on joku ihminen tai ihmisiä, ketkä ovat uskaltaneet ottaa vastuun omasta elämästään ja oikeasti toteuttaa omia haaveitaan, tekee vaikutusta myös suhun. Joskus nämäkin rohkeat ihmiset ovat ehkä pelänneet ja miettineet, uskaltavatko olla nyt erilaisia ja omia itsejään. Meillä jokaisella on ollut ja tulee olemaan niitä vaikeita hetkiä kun pelottaa ja epäilyttää, mutta niistä päästään yli muistamalla se asia, miksi oikeasti päätti valita elää rohkeasti.

Kerroin teille jo, että olen välillä kuin Liisa ihmemaassa. Olen tosissani, koska aloitan jokaisen päiväni miettimällä että mitä upeaa ja ihanaa mulle tänään voikaan tapahtua. Mitä hienoja kohtaamisia, tilanteita, asioita. Tunnen tunteet vahvasti ja seurailen myös ympäristöäni tarkkaavaisesti ja näen mahdollisuuksia joka puolella. Ihailen kauneutta ja pieniäkin asioita.

Rohkeus kasvaa tekemällä, ei odottamalla

Vielä muutama lause rohkeudesta. Aiemmin odotin rohkeutta. Odotin jonkinlaista rohkeuspiikkiä joka saapuu nurkan takaa ja taikoo mut rohkeaksi, että mikään rohkea teko ei tunnu enää missään. Olin väärässä. Rohkeuspiikkiä ei tullut ja nimittäin olen piikkikammoinen. 😀 Ymmärsin seuraamalla mielestäni rohkeita ihmisiä, että rohkeus ei saavu odottamalla, vaan kaikkia rohkeita ihmisiä yhdistää tekemisen meininki. He hyppäävät uuteen, he eivät jää liikaa jahkailemaan. He kokeilevat, katsovat. Onnistuvat, oppivat. Rohkeiden ihmisten elämä on yhtä oppimista, eivätkä he epäonnistu, vaan löytävät keinoja tehdä asiat paremmin. Jossain kohtaa rohkeus tullaan palkitsemaan.

Tärkeintä on lähteä liikkeelle just itselle sopivalla tavalla ja muistaa, että rohkeutta on olemassa erilaista, niin kuin meitä ihmisiäkin. Tärkeintä on muistaa se, kuka mä oikeasti olen. Totta kai muutut, kasvat matkalla. Mutta tee se aina #rohkeastiminä -asenteella.

Pst. Kiinnostuitko mun Rohkeastiminä -tiimistä? Pistä Instagramissa seurantaan tiimini profiili: @rohkeastimina ja pistä mulle viestiä esimerkiksi profiilin @elinaslife_ kautta.

Seuraa meitä