merita new beginning

Onnistumiset ruokkivat onnistumisia!

Ennen kuin lähden tuonne ulos lenkille nauttimaan raikkaasta ilmasta, ajattelin kirjoitella vähän onnistumisista ja siitä, miten suuret onnistumiset ovat mahdollisia pienten onnistumisten avulla.

Kun yritin vuosia sitten muuttaa omia elämäntapojani ja pudottaa painoa, pyrin aina tekemään kerralla suuria muutoksia päivittäisissä tavoissani, jotka vaativat paljon vaivaa. Nämä suuret muutokset olivat lähes joka kertaa liikaa, enkä pystynyt niitä toteuttamaan, jonka ansiosta epäonnistuin joka kerta. Kerta toisensa jälkeen sain oman mieleni lannistumaan ja uudelleen aloittaminen tuntui aina vaikeammalta ja vaikeammalta. Tiesin kyllä hyvin, mitä haluan elämässäni saavuttaa, mutta epäonnistumisten myötä tuntui myös siltä, että haluamani siirtyi aina kauemmas ja kauemmas tavoittamattomiin.

 

Jossain kohtaa päätin, että teen suurten muutosten sijaan pieniä muutoksia ja ehkä sen kautta onnistun paremmin tavoitteessani. Ja arvatkaas mitä, niinhän siinä kävi!

 

Sen sijaan, että yritin tehdä koko päivän ajan kaikki täydellisesti, syödä justiin niin kuin pitää ja hikoilla kahta tuntia salilla, päätin, että teen aluksi päivittäin 1-3 pientä tekoa, jotka auttavat tavoitteen eteenpäin viemisessä ja varsinkin haluamassani painonpudotuksessa. Teot olivat aluksi lähes mitättömiä ja todella helppoja. Siinä kohtaa halusin vain onnistua tekemisissäni, olivat ne sitten kuinka pieniä onnistumisia tahansa.

Aluksi tosiaan kirjasin itselleni muutaman pienen teon joka päivälle, jotka halusin tehdä päivän mittaan. Tein teot usein heti aamupäivällä pois alta, jolloin koko loppupäivän saatoin vain nauttia onnistumisista ja pitää yllä hyvää fiilistä. Viikkojen myötä itsevarmuus nousi aivan uudelle tasolle ja rohkenin lisäämään listaani entistä suurempia tekoja. En pelännyt enää epäonnistumista niin paljon kuin aluksi, koska takana oli jo useita pieniä onnistumisia.

 

Olin oppinut viikkojen myötä, että epäonnistuminen ei ole se pääpaha, vaan pahin on se, jos jää epäonnistumisen jälkeen maahan makaamaan, eikä nouse ylös ja yritä uudestaan.

 

Opin itsestäni viikkojen myötä sen, että vaikka olen kompuroinut vuosien aikana lukemattomat kerrat, olen silti sinnikkäästi jatkanut koko ajan oman tavoitteeni jahtaamista. Ymmärsin, että se jos mikä on sinnikkyyttä. Olen kokeillut niin monia eri keinoja ja epäonnistunut. Olen kaatunut rähmälleni ja nostanut itseni ylös kerta toisensa jälkeen. En enää nähnyt itseäni epäonnistujana vaan sinnikkäänä ihmisenä, jolla on valtava palo muutokselle. Tiesin, että onnistun joskus, keinolla millä hyvänsä. Tiesin, etten lopettaisi ennen kuin olisin maalissa. Ja niinhän siinä lopulta kävi.

Opin matkan varrella myös sen, ettei kannata hakata päätä seinään yhä uudelleen ja uudelleen, vaan pitää muistaa, että on vaihdettava taktiikkaa, jos huomaa ettei jokin keino ole toiminut kerta toisensa jälkeen. Itse koitin aikoinaan monta kertaa tehdä radikaalin muutoksen, jossa muutin useita tapoja kerralla, mutta se ei toiminut koskaan itselläni. Sen sijaan taas pienet muutokset ja teot toivat lopulta suuren onnistumisen.  Pitää osata vaihtaa tapaa, jos huomaa, että vanha ei toimi.

 

Tällä tekstillä haluan viestiä, että sinun ei tarvitse onnistua muuttamaan elämässäsi kaikkea kerralla! Voit ihan hyvin tehdä pienen pieniä muutoksia ja onnistua sen kautta. Haluan myös muistuttaa, ettei epäonnistuessa kannata takertua itse epäonnistumiseen ja sen kautta määritellä itseään ihmisenä ja omia tekoja. Epäonnistuessa kannattaa sen sijaan käyttää hyödyksi sen antama hyödyllinen ja opettava oppitunti, jonka avulla ymmärrät, mitkä keinot eivät sovi sinulle ja saattaa olla aika kokeilla jotain uutta. Sinnikkäästi kokeilemalla monia eri keinoja löydät lopulta sen, mikä sopii sinulle. Sitä ennen, älä luovuta ennen kuin olet maalissa!

merita new beginning