New Beginning

Uuden alun äärellä

”Asioiden on aina tapana järjestyä”, kuuluu sanonta, joka tuntuu mahdottomalta silloin kun elämässä tulee eteen vastoinkäymisiä tai hetkiä jolloin etsii omaa paikkaansa, ja jonka ymmärtää vasta sitten myöhemmin kun katsoo taaksepäin. Niin kävi meille; Elinalle ja Meritalle, jonka seurauksena olemme nyt molemmat tässä, uuden äärellä.

Meidän blogin pääteemana tulee olemaan meidän molempien intohimo; kokonaisvaltainen hyvinvointi. 

Monesti hyvinvointi sanaa ajatellessa tulee mieleen terveellinen ravinto ja liikunta, mutta kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu myös paljon muutakin, kuten muun muassa oman mielen hyvinvointi ja ympäristö, jossa elämme. Kirjoituksillamme haluammekin saada juuri sinut pysähtymään oman elämäsi äärelle miettimään miten sinä voit, koska sinä olet tärkeä ja ansaitset voida niin hyvin kuin vain mahdollista.

Hyvinvointiin liittyvien kirjoitusten lisäksi tulemme jakamaan blogissamme palasia omasta elämästämme ja omasta elämäntyylistämme. Haluamme, että saat blogistamme inspiraatiota ja innostusta niihin hetkiin, jolloin tunnet, ettet jaksaisi panostaa tavoitteisiisi tai hyvinvointiisi. Haluamme muistuttaa sinulle, että pienikin teko päivittäin voi muuttaa paljon asioita pitkässä juoksussa. Sen ei tarvitse olla vaikeaa, vaan siihen pystyy jokainen jos vain haluaa, askel kerrallaan. Luoden näistä arkisista teoista itselleen elämäntavan. Se on ainut tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tämä blogi tulee kertomaan meidän kahden naisen tarinaa. Tarinaa rohkeudesta, unelmien toteuttamisesta ja periksiantamattomuudesta. Blogin kautta haluamme rohkaista sinua löytämään oman tapasi elää juuri sellaista elämää jota haluat oikeasti elää. Haluamme auttaa sinua löytämään elämääsi iloa, raikkautta ja inspiraatiota. Haluamme jakaa hyvinvoinnin ilosanoman sinun ruudullesi ja olemme ikionnellisia jos yksikin lukijoistamme sisäistää yhdenkin ajatuksen, josta voi tulla elämää mullistavampi kun sen laittaa käytäntöön.

Inspiroivia lukuhetkiä blogimme parissa! Toivottavasti palaat yhä uudelleen sivuillemme.

– Elina & Merita