Kun pallo pyörähtää Manchesterissa kesäkuussa naisten jalkapallon EM-kisojen alkamisen merkiksi, on kisoissa ensimmäistä kertaa mukana myös Suomi. Ja HJK:n hyökkääjä Eveliina Sarapää. Seurasimme viikon ajan Even valmistautumista historiallisiin kisoihin.
Harjoitukset ti 3.5. klo.17.30
Lupailtu ilta-aurinko ei vieraillutkaan näissä harjoituksissa. Vihma on päinvastoin parantamassa menoaan ja yltymässä viimaiseksi vesisateeksi. Eveliina Sarapää, 28, saapuu harjoituksiin viime tipassa ja vetää nauraen valkoista nappulakenkää jalkaan.
– Taisin myöhästyä. Eikä ole ensimmäinen kerta. Olen maksanut varmaan puolet joukkueen harjoitusten myöhästymissakoista! Eve huikkaa ja kirmaa kentälle.
Maalin edustalla on päättymässä pallottelu- ja venyttelytuokio. HJK:n päävalmentaja Jarmo Österlund asettelee kentän reunalla muovikartioita suuren nuolen muotoon. Nyt treenataan jalkoja. Kahteen jonoon asettautunut joukkue peruuttaa parikilpailuina päkiöillä tikaten kartioiden linjaa viistäen. Sitten terävä käännös ja täyttä höyryä viimeistä muovikartiota, siis parivoittoa, kohti.
Kymmenen minuutin jälkeen jalkaprässi päättyy. Nyt komentovuoroon siirtyy kakkosvalmentaja Maria Virolainen. Edessä on totista tekemistä pallon kanssa: seinäsyöttöjä, harhautuksia, vetoharjoituksia ja taas sitä juoksua. Päävalmentaja Österlund katselee touhua kymmenen metrin päässä.
– Nämä naiset ovat todella sitoutuneita harjoittelemaan – joskus jopa liiankin innokkaita. Mutta sitä tarvitaankin, sillä joukkue on uudistunut ja nuortunut täksi kaudeksi melkein totaalisesti. Eveliina alkaa olla selkeästi kokeneimmasta päästä, Österlund kertoo.
– Tämä joukkue treenaa Suomen tiukinta tahtia. Sen pitäisi sarjassakin näkyä, vaikka paljon korjattavaakin vielä on.
Taitotaso ja pallon käsittely alkavat joillakuilla jo riittää maailman kentille, mutta kovuudessa ja fyysisyydessä hävitään vielä maailman huippujoukkueille. Siellä pahimmat vastustajat ovat aivan kuin miehiä – valtavan fyysisiä, taktisesti kypsiä ja samalla taitavia. Tiivistyvässä palloringissä sade sekoittuu pelaajien ohimoille ilmestyneisiin ensimmäisiin hikikarpaloihin. Myös HJK:n päävalmentajan katse siintää jo Englannissa ja kesäkuun alun tapahtumissa.
– Lähestyvät EM-kisat ovat saaneet kaikki Suomen joukkueet vauhtiin. Meillä HJK:ssakin on EM-joukkueen ringissä seitsemän pelaajaa. Nyt halutaan näyttää, mitä täällä osataan.
Eveliina juoksee pallon perään. Nilkkapotku suhahtaa grogilasin verran alanurkan ohi. Kymmenen senttiä vasempaan ja veskaria olisi viety pahasti kahville.
Peli la 16.5. klo. 13.39
- Ei tätä miehille oltaisi ikinä tehty. Ne on siirtäneet viime hetkessä meidät Leppävaaran nurmelta tänne tekonurmelle. Ja katso nyt noita pukukoppeja – ovatko nuo SM-sarjatasoa? Eveliina tivaa.
Hän katsoo Espoon keskustan laitamille kuin taivaasta tipahtanutta pelikenttämaisemaa päätään pyöritellen. Niin, vaikea on ”noista” asiallisia pelikoppeja tehdä. Mistä lie on kentän laidalle raahattu vihreäksi sutattu rivistö jo huonotkin päivänsä nähneitä työmaaparakkeja, jotka nyt toimittanevat pelikoppien virkaa.
– No, tekonurmi on sentään hyvää laatua, Eveliina lohduttautuu.
Puolen tunnin päästä päävalmentaja Österlund osoittaa fläppitaululle ja antaa kuulua.
– Vaikka olosuhteet ovat mitkä ovat, tämä koppi on ala-arvoinen ja Espoo vaihdatti kenttää viime tipassa – varmaan meille kiusallaan – tekonurmeksi, nyt pelataan voitosta. Tässä on kokoonpano. Vastustajan tunnette hyvin. Siellä on paljon entisiä klubilaisia kentällä.
Eve kuuntelee puupenkillä valmentajan madonlukuja keskittyneenä.
– Espoon Tepa pelaa isoilla avauksilla. Jos se tekee niin, pudotaan ykköstasoon. Jos pelaa lyhyellä, mennään kolmoseen. Heti kiinni! Keskikolmio kiinni! Kavennukset terävästi! Jos joku lähtee ohi, siitä tehdään paskaläjä!
– Ja kulmapotkuissa Heidi, Hönö, Stimpy ja Anni hakee. Mari varmistaa takaa. Jessi ja Eve ottaa niiden maalivahdin. Onko selvä? kyselee kakkosvalmentaja Virolainen.
Nyökkäilyä. Seuraa vielä viisi minuuttia taktiikkaluentoa, kunnes valmentaja hätistää joukkonsa kentälle verryttelemään. Tuomarin pillin vihellykseen on aikaa vajaa tunti. Siinä ajassa HJK ehtii vielä käydä läpi joukon spurtteja, pienpelejä, venyttelyjä ja muuta asiaan kuuluvaa.
Sitten poistutaan koppiin keittämään viimeiset käärmekeitot ennen sarjan kiihkeän kärkikamppailun alkua. Vajaan kolmen tunnin päästä Keski- Espoon tekonurmelta poistuu kaksi voipunutta joukkuetta 1–1 päättyneen ottelun jälkeen.
Salilla ma 8.5. klo.10.36
Kymmenen minuuttia juoksumattoa, tiivistä venyttelyä, ja sitten täysi höyry päälle: painonostotanko niskaan ja mahdollisimman räjähtäviä penkille nousuja, sitten pari kertaa dippiä, erilaisia puntteja, taas penkille nousua… Taas pari dippiä, penkille nousua, selkä- ja vatsalihasliikkeitä, kiertoliikettä, taljaa… Even aamuinen salitreeni tekokasvien kansoittamassa töölöläisessä kuntosalissa on edennyt melkein loppusuoralle.
– Tällainen perinteinen treenitunti: juoksen laitteelta toiselle. Välillä pitäisi varmaan vähän levätäkin, mutta ajattelen aina käyttäväni senkin hetken hyödyksi. Vielä muutama kierros polvea vahvistavia liikkeitä alataljassa, ja Eve on tältä aamulta valmis.
– Polven ristiside pitäisi itse asiassa leikata, mutta vahvistamalla ympäröiviä lihaksia sen pitäisi kestää koko kauden.
– Viiden viime vuoden aikana minua on tähystetty ja leikattu milloin mistäkin. Viime kesänä pelasin Jenkeissä mittojen mukaan tehty hiilikuituproteesi polvessa, Eve muistelee.
Punertavan värin saaneiden kasvojen tiukka ilme siivittää viimeisiä alataljaliikkeitä. Tunti on täynnä. On aika siirtyä miettimään juuri vedettyä treenikautta tarkemmin.
– Tänä vuonna olen treenannut enemmän kuin koskaan.
Myös HJK:ssa on välillä menty todella kovaa. Treeneissä on nähty hyperventilaatiota ja kyyneleitä. Sitten testejä testin perään: pomppua, kuntoa, lihaskuntoa... Testien perusteella pelaajat on jaettu ryhmiin, joiden mukaan treenaus yksilöidään kullekin tarpeelliseksi.
– Minulla on testien mukaan aika hyvät fyysiset ominaisuudet, joten keskityn erityisesti taito-ominaisuuksien kehittämiseen. Haltuunotot, potkut, pallollinen pelaaminen – en ole mikään Mikael Forssell, mutta tavoite on sinne päin…
Englannin kisoissa vastaan tulevat joukkueet Eve tietää vaativiksi, mutta Norjan kovassa sarjassa kauden pelanneena hän tietää myös, että kovan tekemisen kautta mitä vain voi tapahtua.
– Mustelmia ei saa pelätä. Täysillä tilanteisiin ja palloa liikkeelle. Maaotteluissa aikaa ei ole yhtään!


Lisää uusi kommentti