Beachvolley-siskoksilla tähtäimessä olympialaiset
Printer-friendly version

Beachvolleyn Euroopan mestarit Emilia ja Erika Nyström pelaavat lentopalloa rantalentiksen ehdoilla. Kaksostyttöjen ristiin rastiin reissaamista avittaa samanlainen asenne harjoitteluun. Kun Hämeenlinnan Vanaja RC voitti tänä keväänä naisten lentopallon SM-sarjan, merkitsi se Nyströmien kaksosille taukoa kakkoslajista lentopallosta ja uuden kauden alkua päälajissa beachvolleyssa.

Huhtikuun tytöt viettivät harjoitusleirillä Espanjassa tutustuakseen taas hiekkaan ja aurinkoon. Toukokuusta marraskuuhun kestävän beachvolley-kauden aikana he ehtivät kiertää kaikki maanosat ristiin rastiin.

Kuluvan kauden aloitusottelut he pelasivat Kiinassa ja Japanissa, piipahtivat sen jälkeen Suomeen pelaamaan yhden ottelun Helsingissä, josta matka jatkui taas Italian kautta Sveitsiin. Talven Emilia ja Erika Nyström, 21, pelasivat lentopalloa Pieksämäellä ja sitä edellisen kauden Espanjassa.

– Joku voi ihmetellä, miksi tulimme Suomeen, mutta täällä voi tehdä lentopallosopimuksen beachvolleyn ehdoilla. Kun paikassa on hyvä punttisali, liikuntahalli ja lenkkipolut, emme tarvitse muuta, tytöt sanovat yhdestä suusta.

Suoraan sängystä lenkkipolulle

Emilia ja Erika ovat pelanneet beachvolleyta jo kuusi vuotta, josta neljä vuotta kansainvälisiä turnauksia kiertäen. Pelien välissä tytöt ehtivät joskus lentää pariksi päiväksi Suomeen. Silloin he pitävät kotinaan Helsingin hotelleja, sillä muuta kotia heillä ei ole.

Postit menevät isän osoitteeseen Keski-Suomeen. Reissaaminen ei kuitenkaan Nyströmeitä rasita. Oli heidän hotellihuoneensa Meksikossa tai Indonesiassa, kodin tuntuun ei tarvita kuin sänky ja televisio.

– Kiinan-reissulta ostimme kannettavan dvd:n. Nyt voimme olla kotona missä tahansa, vaikka lentokentällä, Erika nauraa.

Emilian ja Erikan on helppo reissata yhdessä, koska molemmilla on samanlainen asenne harjoitteluun. Kun herätyskello soi, ovat molemmat tytöt viidessä minuutissa lenkkipolulla. He pitävät samanlaisista ruuista ja pyrkivät syömään joka maassa vähärasvaista lihaa ja kasviksia.

Poikkeuksena oli Kiina, jossa oli niin ihmeellisiä ruokia, että tytöt aterioivat kolme päivää peräkkäin McDonald’sissa. Herkutteluunkin molemmat suhtautuvat samanlaisella periaatteella.

– Syömme välillä kauheasti karkkia eli olemme joko on tai off. Emme osaa syödä päivässä vain yhtä lakupatukkaa vaan vedämme kerralla puolen kilon pussin. Siksi meillä on koko ajan karkkilakko menossa.

Mitalitoiveet olympialaisissa 2012

Emilian ja Erikan yhteinen tavoite on päästä pelaamaan beachvolleyta Pekingin olympialaisissa vuonna 2008. Tytöt ovat silloin 29-vuotiaita eli parhaassa beachvolley-pelaajan iässä – vaikka Erika povaakin leikillään, että heillä on todennäköisesti kolmenkympin kriisi juuri ennen olympialaisia. Pienen naurunremakan jälkeen tytöt vakavoituvat ja sanovat, että Pekingiin pääsy on ihan realistinen tavoite.

– Siellä emme kuitenkaan nouse palkintopallille kuin ehkä omissa haaveissamme. Mitali on saavutettavissa vasta seuraavissa kesäolympialaisissa vuonna 2012, Emilia arvioi.

Kaikesta näkee, että tytöt ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä. He kiehnäävät ja tönivät toisiaan leikkisästi kuin pikkulapset, jatkavat toisen aloittaman lauseen loppuun ja kinastelevat keskenään kuin kauan yhdessä ollut aviopari. Tytöt myöntävät, että 21 vuoden yhdessäolon jälkeen tulee välillä riitaa tyhmistä asioista.

– Alkuaikoina hävisimme pelin sen takia, että kinastelimme keskenämme. Isällä onkin tapana sanoa, että kentällä pitää taistella vastustajaa, ei omaa siskoa vastaan, Emilia kertoo.

Vaikka Erika ja Emilia viettävät tiivisti aikaa yhdessä, ei peliparin vaihtaminen ole koskaan käynyt kummankaan mielessä. Kumpikaan ei liioin sano kaipaavansa nykyistä enempää omaa rauhaa. Paitsi joskus hävityn pelin jälkeen – ja silloinkin yksinoloon riittää puoli tuntia.

Fitness 06-07/2005

Vapauta varpaat kenkien ikeestä ja rullaile jalkaterät vahvoiksi rantalentopallon Euroopan kärkikaksikon, ballerinan ja fysioterapeutin vinkkien avulla.
Klikkaa tästä!

Author: 
Tags: 

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

maanantaina, 03/14/2011 - 13:47

Julkaistu

keskiviikkona, 08/10/2005 - 17:46