Voita vesipelko

Voita vesipelko
Printer-friendly version

Aikuisenakin voi vielä oppia uimaan.

Eija Kuoppala sai kimmokkeen uintipelon voittamiseen vesijumpasta. Sen jälkeen hän uskaltautui myös uintikurssille.

Eija Kuoppala sai kimmokkeen uintipelon voittamiseen vesijumpasta. Sen jälkeen hän uskaltautui myös uintikurssille.

Vesipelkoinen välttelee vettä viimeiseen asti ja keksii mitä erilaisimpia selityksiä päästäkseen eroon kiperistä tilanteista. Vesi tuntuu pelottavalta, epämiellyttävältä ja kylmältä. Sitä voi mennä suuhun ja nenään, ja myös hukkumisen mahdollisuus kauhistuttaa.

Vesipelkoisille uimakursseja pitävän Tero Savolaisen mukaan vesipelkoa ei tarvitse hävetä. Aikuisten uimataidottomuus ei ole enää yhtä suuri tabu kuin aikaisemmin.

– Vääristä luuloista ja niistä syntyneistä peloista voi päästä eroon. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia nauttimaan vedestä. Pinnan alta löytyy uusi maailma, jota kannattaa käydä kurkkaamassa.

Savolainen työskentelee koulutussuunnittelijana Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa. Hänen kursseillaan otetaan aina huomioon asiakkaan pelon voimakkuus. Opetus voi alkaa vaikka siten, että uimapelkoinen harjoittelee kastelemaan korvansa vedessä.

Savolaisen mielestä tärkeintä on luoda ymmärtäväinen ja paineeton ilmapiiri, jossa veden ominaisuuksia, kuten vastusta ja nostetta, opetellaan tuntemaan vähitellen. Tavoitteena on, että kaikki kurssilaiset saavat myönteisiä kokemuksia ja lisää rohkeutta.

– Monet pelkäävät, etteivät jostakin syystä kelluisi vedessä. Oikeasti pohjaan painumisessa saa tehdä paljon töitä. Monia hirvittää myös esimerkiksi veden meneminen nenään, ja se voi saada hätääntymään vedessä. Kyse on siitä, ettei ole oppinut uimataitoa kunnolla.

 

Lue lisää vesipelon voittamisesta FITistä 4/2011!

Kuva Kirsi-Marja Savola

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

maanantaina, 04/11/2011 - 10:38

Julkaistu

maanantaina, 04/11/2011 - 10:24