Milloin tiedän varmasti, että keisarinleikkauksen jälkeen vatsalihakseni ovat palautuneet? Minulla on takana neljä sektiota seitsemän vuoden aikana. Viimeisimmästä sektiostani on kulunut yhdeksän kuukautta. Varovasti olen aloitellut vatsalihastreenin, mutten ole varma, onko se viisasta. Olen ollut aina kova liikkumaan ja raskausajatkin olen liikkunut ahkerasti.
» Personal trainer vastaa
Treenin aloittamisessa on tärkeintä noudattaa leikkaavan lääkärin ohjeita. Jos viimeisimmästä sektiostasi on kuitenkin kulunut jo yhdeksän kuukautta, voit treenata vatsalihaksiasi.
Kudosten palautumisprosessi on sen verran nopea, että vatsalihaksesi ovat olleet treenikunnossa varmasti jo puolen vuoden ajan. Itse asiassa suosittelisin, että alat panostaa harjoitteluun vahvasti, sillä useat leikkaukset ja pitkä harjoittelutauko viimeisimmän leikkauksen jälkeen ovat varmasti heikentäneet vatsalihastesi hermotusta ja aktivointikykyä.
Suosittelisin, että käyt ensin fysioterapeutilla, joka voi arvioida syvien ja pinnallisten vatsalihastesi toimintakyvyn manuaalisesti tai laitetta käyttäen. Näin saat varman tiedon siitä, millaisella harjoittelulla sinun kannattaa aloittaa.
Sinun tulisi huolehtia, että opit ensin aktivoimaan vatsalihaksesi eristetysti, vaikkapa matolla maaten. Sen jälkeen voit siirtyä esimerkiksi pilatesliikkeisiin. On tärkeää, että opettelet vatsalihasten tehokkaan käytön myös pystyasennossa käyttämällä esimerkiksi toiminnallisia lihaskuntoharjoitteita.
Tämä on tärkeää etenkin, kun olet ahkera liikkuja. Jos keskivartaloa tukevat vatsalihakset eivät toimi kunnolla, altistuu selkäsi suuremmalle rasitukselle kaikissa treeneissä. Myös kehon liikeketju voi häiriintyä, elleivät vatsalihakset toimi oikeassa järjestyksessä ja oikeaan aikaan. Se taas altistaa rasitusvammoille eri puolilla kehoa. Liikunnan tehokin kärsii, jos keskivartalosta ei löydy tukea ja pitoa liikuntasuorituksissa. Hyviä vatsatreenejä!
Timo Haikarainen


Kommentit
Onko väliä kumminpäin
Onko väliä kumminpäin sektioviilto on tehty? Kasvaako poikittain viilletyt vatsalihakset takaisin yhteen vaikka niiden päitä ei ommella yhteen? Itsestä ainakin tuntuu ettei vatsalihaksia enää ole ollenkaan. Leikkauksesta on kulunut vuosi. Sain myös pahat hermoratavauriot ja olen tunnoton vatsan alueelta sekä sisäisesti että ulkoisesti. Mikä tähän avuksi?
Lisää uusi kommentti