FIT haastatteli purjelautailija Tuuli Petäjää neljä vuotta sitten. Silloin Tuuli nimesi uransa päätavoitteeksi Lontoon olympialaiset. Ja niin vain kävi, että nyt on hopeamitali tuliaisina. Upeaa!
"Kun purjelautailuun eli tuttavallisemmin surffaukseen lyötiin 1980-luvun Suomessa juppileimaa, Tuuli Petäjä oli vasta pikkutyttö. Hän oli kulkenut purjehtivan isänsä mukana vesillä jo ennen kuin osasi kävellä ja Lauttasaaren kodista oli vain viiden minuutin pyöräilymatka merenrantaan.
Petäjä kilpaili vuosia jollapurjehduksessa ja nuorempana hän harrasti jääkiekkoa ja telinevoimistelua. Mutta lopulta purjelautailu vei voiton.
– Lajissa on kaipaamaani vauhtia ja äksöniä.
Purjelautailu tuo helposti mieleen auringon ja bikinit, mutta laji on kaikkea muuta kuin löysää laudalla keikkumista mukavassa tuulessa. Lautaa ohjataan painonsiirroilla sekä rikiä ja lautaa kallistamalla, mikä vaatii huikeaa lihaskuntoa. Vatsassa on riitettävä jytyä, jottei selkä petä. Kovilla ovat myös käsi- ja kyynärvarret sekä jalkavoimat.
– Vartaloni on muuttunut lajin vaihdon jälkeen. Varsinkin käsivarret ovat jäntevöityneet ja selkään on tullut ”siivet”.
Tuulin mukaan purjelautailija tarvitsee henkistä kanttia ja taktista pelisilmää. Kisassa on osattava havainnoida ympäristöään ja tuuliolosuhteita sekä ymmärrettävä oma sijoittuminen muihin ja tuuleen nähden.
– Aistit on pidettävä valppaina ja suljettava toisarvoinen pois. Välillä tuuli on arvaamaton ja kömmähdyksiäkin tulee, mutta hermot on pidettävä kurissa.
Vaivattomuudesta on siis turha haaveilla.
– Kädet menevät känsille, suolavesi maistuu pahalle ja välillä tulee aikamoisia ruhjeita."
Kuvat Tuuli Petäjän Facebook-sivuilta: http://www.facebook.com/Fin1Tuuli
