Odottavat äidit liikkeellä

Odottavat äidit liikkeellä
Printer-friendly version

Kolme odottajaa kertoo, miten raskaus on muuttanut heidän suhdettaan liikuntaan ja ruokaan.

Näitä kysyimme
mammajumppa5083
1. Millainen liikkuja olit ennen raskautta? Kuinka usein ja mitä lajeja harrastit?
2. Miten raskaus ja mahdolliset aiemmat lapset ovat vaikuttaneet liikkumiseesi?
3. Miten ruokailutottumuksesi ovat muuttuneet raskauden myötä?
4. Onko raskaus rajoittanut liikkumistasi?
5. Miten aktiivinen liikkuminen on vaikuttanut synnytyksestä palautumiseen ja jaksamiseesi aiemmissa raskauksissasi?
6. Käytätkö lisäravinteita? Jos käytät, mitä?
7. Vinkkejä muille odottajille siitä, miten kannattaa liikkua raskausaikana?
 

Rutiinina venytykset

Saija Kannisto-Junka, 29, freelance-toimittaja

1. Harrastin hyötyliikuntaa päivittäin eli kuljin kaikki mahdolliset matkat pyörällä tai kävellen ja hissin sijasta valitsin aina portaat. Lisäksi harrastin joogaa, jumppaa ja treenasin satunnaisesti kuntosalilla.

2. Minulla on kaksi lasta, 3- ja 2-vuotiaat pojat, ja syyskuun lopussa odotan syntyväksi kolmatta lastani. Aerobic ja kuntosali ovat jääneet raskauksien ja lasten myötä, koska on ollut vaikea päästä harjoittelemaan säännöllisesti. Jooga, pilates ja erilaiset venytysharjoitukset kuuluvat päivittäiseen rutiiniin, koska ne voi tehdä itsekseen kotona. Teen tunnin kävelylenkin vähintään kolme kertaa viikossa. Olen edelleen myös hyötyliikunnan kannattaja.

3. Ruokailutottumukset ovat muuttuneet säännöllisemmiksi, monipuolisemmiksi ja terveellisemmiksi raskauksien myötä. Ennen aamiainen käsitti mustan kahvin ja lasin vettä, nyt löytyy aineksia ravintoympyrän joka lohkosta.

4. Raskausaikana en voisi kuvitella juoksevani kovaa tai hyppeleväni rajusti. Pyöräilykin alkaa tuntua jo vaivalloiselta näin viimeisellä raskauskolmanneksella.

5. Liikkumisesta on seurannut pelkästään hyvää. Varsinkin jooga ja pilates ovat olleet suurena apuna kehon koordinaation tasapainottamisessa ja aineenvaihdunnan nopeuttamisessa. Lisäksi nämä lajit ovat pitäneet huolta henkisestä puolesta, mikä vaatii mielestäni vähintään yhtä paljon huomiota kuin fyysinenkin. Uskon, että liikunta kaikissa muodoissaan on hyväksi raskauden joka vaiheessa silloin, kun se tuntuu itsestä hyvältä.

6. Olen aina käyttänyt lisäravinteita. Vakiokalustooni kuuluvat Piimax ja maitohappobakteerit sekä D-vitamiinia sisältävä kalkkivalmiste. Kaikkien raskauksien aikana olen lisäksi joutunut nauttimaan rautalisää.

7. Kuuntele omaa kehoasi ja tuijota vähemmän vaakaa. Surullisen usein kuulee, kuinka odottavat äidit stressaavat lisäkiloista ja tulevasta palautumisesta, vaikka juuri silloin pitäisi keskittyä nauttimaan raskaudesta ja tekemään olo mahdollisimman hyväksi.

 

 

Rullaluistelu ja pyöräily hyllyllä

Tanja Montin, 31, luokanopettaja

1. Olen lähes koko ikäni liikkunut suhteellisen monipuolisesti lajeja vaihdellen. Olen luokanopettaja, mutta minulla on oikeus opettaa myös liikuntaa yläasteella. Ennen toista raskautta liikuntalajejani olivat spinning, erilaiset jumpat, lähinnä step ja powerstep, sekä kuntosali. Välillä innostuin lenkkeilemään. On ihanaa, kun voi vain lähteä ovesta ulos. Lenkki ei vie yhtä kauan aikaa kuin esimerkiksi jumppareissu.

Kesäisin maastopyöräilin ja rullaluistelin, talvella lajeihin kuuluivat rinnelajit eli alppihiihto, lumilautailu ja telemark. Talvisin teen myös hiihdonopettajan töitä. Joskus eksyin myös murtsikkaladulle.
Liikuin ennen raskautta noin 5 kertaa viikossa. Mielestäni liikunnan pitää olla kivaa, joten listaltani löytyvät lajit, joista pidän. Liikun liikunnan tuoman hyvän olon, kunnon ylläpitämisen ja painonhallinnan vuoksi.

2. Minulla ja miehelläni on noin puolitoistavuotias tyttö, ja parhaillaan odotan toista lastamme. Laskettu aika on lokakuun lopussa. Esikoista odottaessani liikuin enemmän kuin nyt, sillä enää en ole vapaa liikkumaan ihan koska tahansa. Olen pystynyt harrastamaan samoja lajeja raskauksien aikana kuin muutoinkin eli spinningiä ja kuntosalia sekä tietysti kaikenlaista hyötyliikuntaa.

3. Ruokailutottumukseni eivät juurikaan ole raskauden myötä muuttuneet. Olen jo ennen raskautta pyrkinyt syömään terveellisesti, melko vähärasvaista ja kuitupitoista ruokaa ja juomaan runsaasti vettä. Toki syön myös herkkuja – mutta yritän muistaa kohtuuden.

4. Raskaus on rajoittanut liikkumistani jonkin verran. Rullaluistelun ja fillaroinnin olen jättänyt pois kokonaan, koska en halua ottaa kaatumisen riskiä. Myös satunnaiset juoksulenkit ovat jääneet pois. Stepissä tulee käytyä harvemmin, koska on vaikea malttaa pitää syke tarpeeksi alhaalla ja välttää hyppyjä. Spinningissä se onnistuu helpommin. Viime talvena pääsin onneksi rinteeseen, mutta esikoista odottaessani en ollut rinteessä.

5. Luulen, että raskauden aikainen liikunta on vaikuttanut synnytyksestä palautumiseen ja muuhun jaksamiseen erittäin positiivisesti. Palauduin synnytyksestä mielestäni nopeasti ja huomaan selvästi, että liikunnattomina viikkoina olo on paljon nuutuneempi. Raskauskilot lähtivät, ja puolen vuoden jälkeen olin reippaasti miinuksella. En tosin tiedä, johtuiko se liikunnasta vai ahkerasta imettämisestä.

6. Käytän kalkkia ja D-vitamiinia.

7. Kannattaa ehdottomasti liikkua myös raskausaikana ja jatkaa aikaisempia lajeja niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Toisaalta pitää olla itselleen armollinen eli olla liikkumatta niinä päivinä, kun ei yksinkertaisesti huvita. Itse en voinut kuvitellakaan liikuntaa alkuraskauden pahoinvoinnin aikana. Mielestäni on myös tärkeää asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, eli jos jostain syystä joutuu liikuntakieltoon raskauden aikana, ei se ole maailman loppu – ja siihen kannattaa suhtautua vakavasti.

 

Hyötyliikunta kunniaan

Kati Koponen, 30, asiakkuusassistentti

1. Ennen ensimmäistä raskauttani olin melko aktiivinen liikkuja. Harrastin 3–5 kertaa viikossa rullaluistelua, kuntosalia, uintia, aerobicia ja karatea. Minulla on lapsettomuutta aiheuttava sairaus, endometrioosi, ja kun viimein pitkällisen yrityksen jälkeen tulin raskaaksi, en keskenmenon pelossa uskaltanut enää liikkua niin aktiivisesti. Rajoitin liikuntani kävelyyn, uintiin ja muihin rauhallisiin lajeihin. Karaten aloitin mieheni kannustuksesta, ja se olikin minulle erittäin mieluinen ja sopiva laji. Raskaaksi tultuani sekin jäi hyllylle odottamaan.

2. Esikoiseni Onni on vähän yli 1-vuotias, ja odotan nyt toista lastani. Laskettu aika on marraskuun puolivälissä. Esikoisen synnyttyä liikunta on ollut lähinnä hyötyliikuntaa ajanpuutteen vuoksi. Mieheni on yksityisyrittäjä eikä kovin usein ehdi hoitaa poikaa iltaisin. Nyt en ole kyllä liikuntaa kaivannutkaan. Onnin opittua kävelemään on hänen perässään juoksemisessa ollut liikuntaa aivan tarpeeksi. Olen joskus iltaisin yrittänyt tehdä raskaana oleville tarkoitettuja jumppaliikkeitä, jotta keisarinleikkauksesta palautuminen olisi yhtä nopeaa kuin ensimmäiselläkin kerralla.

3. Olen alkanut kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mitä syön. Tietoisuus siitä, että pienokainen syö kaiken mitä minäkin, on saanut ottamaan selvää ravintoasioista ja tervehdyttämään ruokavaliota. Sipsit, karkit ja muut epäterveelliset naposteltavat ovat jääneet pois. Joskus tietysti tulee herkuteltuakin.

4. Rankemmat lajit ovat jääneet pois.

5. Ensimmäinen lapseni syntyi sektiolla, joten liikkuminen oli pitkään hyvin rajoitettua. Palauduin leikkauksesta kuitenkin erittäin nopeasti, ja uskon sen johtuvan siitä, että liikuin aktiivisesti ensimmäisen odotukseni aikana.

6. Käytän monivitamiineja ja maitohappobakteereita.

7. Ehdottomasti kannattaa pitää huolta peruskunnosta raskauden aikana, vaikka sohvalle olisi työpäivän tai lapsen hoitopäivän jälkeen niin ihanaa uuvahtaa. Uskon melko hyvän peruskuntoni auttaneen synnytyksestä selviytymistä ja nopeaa palautumista. Synnytys on todellinen huippusuoritus jokaiselle äidille, olipa se sektio tai alatiesynnytys.
 

Author: 

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

torstaina, 09/22/2011 - 13:48

Julkaistu

keskiviikkona, 09/27/2006 - 14:03