Mikset kokeilisi uutta harrastusta ulkoilmassa!

1. Metsässä mieli virkistyy

Tuija, 44, suuntaa saappaansa metsään kolmesti viikossa. Lähimetsässä hurahtaa kerralla pari tuntia, viikonloppuisin ja marja- ja sieniaikaan enemmänkin.

– Pidän kävelystä, mutta asfaltilla kävely ei aina houkuttele. Metsässä askelpituus vaihtelee luonnostaan ja alusta hellii niveliä.

Liikuntasihteerinä työskentelevä Tuija nauttii metsässä hiljaisuudesta ja raittiista ilmasta. Kiire jää väkisinkin, sillä maastossa liikkuminen ei suju yhtä joutuisasti kuin esimerkiksi pururadalla. Terve aikuinen kulkee polkuja pitkin tunnissa viitisen kilometriä.

Kuntoilijan kannattaa välillä unohtaa tasaisten teiden tallailu ja poiketa poluttomaan maastoon. Lenkkiin mahtuu tällöin monenlaista liikettä harppauksista ja kyykistelystä hyppyihin ja kiipeilyyn. Jyrkässä maastossa voi joutua etenemään jopa nelinkontin.

– Parin tunnin metsäkävely vastaa teholtaan ainakin tunnin muokkausjumppaa, Tuija arvelee.

– Tutuille tantereille kannattaa mennä eri vuorokauden aikaan ja eri säillä. Varhaisen aamun valo on upea, ja sateen jälkeen metsässä tuoksuu ihanalle. Lenkin jälkeen olo on yhtä aikaa raukea ja virkistynyt.

2. Vauhdin hurmaa pyöräsuunnistuksesta

Vauhtihulluksi rämäpääksi tunnustautuvan Hanna-Maijan, 31, mukaan pyöräsuunnistuksen haaste ja hurma on nopeudessa. Pyöräsuunnistaja etenee maastossa valmiita polkuja, metsäteitä ja uria pitkin. Reittivalinnat tehdään vauhdissa, ohjaustankoon kiinnitettyä karttaa lukien. Rasteja ei tarvitse kaivaa kivien ja kantojen alta, sillä ne ovat poluilla selvästi näkyvissä.

Kilpailuissa kartan saa käteensä vasta minuutti ennen lähtöä. Yhtenäinen viiva merkitsee nopeasti ajettavaa polkua, katkoviiva taas hidasta reittiä. Välillä reitti voi poiketa kaduillekin. Nopeimpien pyöräilijöiden vauhti kiihtyy alamäissä jopa 70–80 kilometriin tunnissa, eikä tasaisellakaan säästellä.

– Risteyksessä ei voi jäädä miettimään, minkä polun valitsisi. Ajon pitää olla joustavaa, jarrutteluihin ja kiihdytyksiin tuhlautuu aikaa, Hanna-Maija kertoo.

Pyörä on kuljetettava jokaiselle rastille, ja jyrkissä ylämäissä tai kivikoissa sitä voi joutua kantamaan selässään.

Pyöräsuunnistus kehittää etenkin keskittymis- ja päätöksentekokykyä. Jälkipeli ja jossittelu kuuluvat lajiin. Kisan jälkeen Hanna-Maija tutkailee reittivalintojaan ja väliaikojaan samaa lajia harrastavan miehensä kanssa.

– Tarkoituksena on hyödyntää tehtyjä ratkaisuja tulevissa kisoissa. Aivotyö tekee lajista mielekkään!

3. Rohkeita retkiä maantiepyörällä

Marja, 55, on harrastanut maantiepyöräilyä vasta reilun vuoden mutta on jo menettänyt sydämensä lajille. Vuosikymmeniä juoksua, hiihtoa ja soutua harrastaneelle kuntoilijalle pyöräily antaa aivan uusia elämyksiä.

– Fillarilla tekee pitkiäkin retkiä ja näkee uusia puolia lähiympäristöstään. Kapeilla renkailla ja kevyen pyörän selässä matka taittuu uskomattoman kevyesti. Vauhdin ja vapauden kokemus on ihan omaa luokkaansa, Marja kehuu.

Hän tutustui maantiepyöräilyyn kuntoiluviikoilla Kanarialla. Kokeneempien harrastajien arvokkaat neuvot helpottivat lajin aloittamista.

Vauhdikkaat ja mutkaiset alamäet olivat Marjalle aluksi kauhistus, mutta ajan myötä hän on oppinut nauttimaan niistä. Välineiden ja itseluottamuksen on tosin syytä olla kunnossa kovassa vauhdissa.

Maantiepyöräily vaatii kohtuullista kuntoa ja lihasvoimaa, jotta lenkit ovat miellyttäviä kokemuksia. Pyörällä taittuu tällöin jopa yli sadan kilometrin päiväetappi, ryhmässä vuorovedolla ajaessa pidempikin. Lajia on helppo harrastaa porukalla, ja samanhenkisessä seurassa on hauska polkea ja pysähtyä evästauoille.

4. Matkaratsastaja kerää elämyksiä

Kun Sanna, 30, oli pari vuotta sitten äitiyslomalla, hän halusi löytää tavoitteellisemman harrastuksen kuin ratsastaminen omaksi iloksi. Niinpä hänen kahdeksanvuotiaasta lämminveriravuristaan Joesta ja vuotta vanhemmasta Fly-ruunasta tuli pitkän matkan polleja ja Sannasta matkaratsastaja.

Matkaratsastuksen kilpailureitit vaihtelevat 15 kilometristä aina 120 kilometriin. Sannan toistaiseksi pisin hyväksytysti taittama etappi on 80 kilometriä, johon kului seitsemän ja puoli tuntia.

– Hevosella on omat kujeensa ja huonot päivänsä, ja ne yhdessä uuden reitin kanssa tekevät kisasta haasteellisen. Maalissa tunne itsensä voittamisesta ja yhteispelistä hevosen kanssa on upea, Sanna kertoo.

Sanna ratsastaa viikossa kaksi 15 kilometrin lenkkiä ja yhden 40 kilometrin lenkin. Talikon ja kottikärryjen kanssa huhkiminen käy puolestaan punttitreenistä. Pitkällä matkalla ratsastaja käyttää eri lihaksia kuin esimerkiksi maneesia kiertäessään. Pohkeita ei juuri tarvita, mutta reidet ja takamus ovat rupeaman jälkeen kipeät.