Suomalaiset liioittelevat roimasti liikuntansa määrää ja eritoten laatua. Kaksi kolmesta väittää tai luulee liikkuvansa tarpeeksi, vaikka todellisuudessa vain kolmannes yltää tähän. Ravintotieteilijöiden kesken on kerrottu tarinaa 1930-luvun ylipainoisista naisista, jotka kaikissa tutkimuksissa vannoivat pyhästi, etteivät syö kuin lintusen verran. Jostain syystä kiloja vain kasaantui. Mysteeri! Sitten puhkesi toinen maailmansota, kermakakut hävisivät kaupoista, ja mummot laihtuivat hetkessä normaalipainoon. Hieman samantapainen ilmiö on leijunut jo pitkään suomalaisen liikuntakeskustelun ympärillä. Olemme moneen kertaan kuulleet ällistyttävän terhakoita lukuja vaikkapa sauvakävelyn tai pyöräilyn harrastajamääristä.

Lauantaikävely ei riitä

Yleisradion sekä Suomen Liikunnan ja Urheilun äskettäin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat juuri niin passiivisia kuin sairaustilastoista voi päätellä. Vain 32 prosenttia täysikasvuisista liikkuu terveyden kannalta riittävästi, ja 68 prosenttia eli 2 800 000 suomalaista liikkuu liian vähän, mikä fysiologisesti tarkoittaa vain yhtä asiaa: rappiota. Toisaalta ihmisten omat näkemykset ovat täsmälleen peilikuvia näistä numeroista: 68 prosenttia väittää liikkuvansa tarpeeksi.

Kyse on valtavasta kuplasta, mutta sen sisällä ei varmastikaan ole tietoista valehtelua – ei ainakaan kovin paljon. Ennemminkin tutkimus kertoo dramaattisesta tiedon puutteesta. Kuten 30-luvun mummot, useimmat nykyajan ihmiset voivat luulla, että kaikki on kuten pitääkin. Joka lauantai lähdetään kävelemään tai lenkille, työpaikalla käytetään hissin sijasta portaita ja vähän väliä harrastetaan vaikka minkälaisia urheilulajeja. Silti jenkkakahva kasvaa ja yöpöydälle ilmestyy yhä uusia pilleripurkkeja.

Kaunisteltuja vastauksia

Tutkimus määritteli riittävän liikunnan perinteisen, tutun nyrkkisäännön mukaan: liikuntaa täytyy harrastaa vähintään puoli tuntia kerrallaan viitenä päivänä viikossa sellaisella vauhdilla, että hengästyy.

Tutkimuksessa haastateltiin puhelimitse tuhatta 15–79-vuotiasta suomalaista. Heiltä kysyttiin, miten he olivat liikkuneet viimeisen viikon aikana. Päällisin puolin saatiin niitä punaposkisia numeroita. Peräti 84 prosentti oli kävellyt tai pyöräillyt. Puolet oli varta vasten kuntoillut kodin ulkopuolella ja vajaa kolmannes voimistellut kotonaan. Yli puolet oli tehnyt sitä paljon puhuttua hyötyliikuntaa puutarhassa tai pihalla. Tutkijat olivat kuitenkin salakavalia. He taulukoivat ilmoitetun liikunnan määrän suhteessa laatuun, mikä paljasti tilanteen onttouden.

Keski-ikäiset rapistuvat

Parhaalla tolalla ovat tutkimuksen mukaan nuoruuden innolla tai vanhasta muistista liikkuvat suomalaiset eli 15–24-vuotiaat ja toisaalta yli 65-vuotiaat. Eniten riittämättömästi kuntoilevia on 35–49-vuotiaiden ryhmässä. Se ei lupaa hyvää. Ongelma näyttäisi liittyvän nykyaikaisen työelämän stressiin ja kiireeseen.

Jos tutkimuksesta saa irvailun aihetta, sen kärki täytyy suunnata kohti liikunnan ammattilaisia. Tältä ei sovi ummistaa silmiään, sillä räikeä ristiriita on ollut näkyvissä vuosikymmenten ajan. Suomessa on kehuttu olevan maailman parhaimpiin kuuluva liikuntakasvatusjärjestelmä – ja maailman sairaimmaksi sanottu kansa. Missä mättää? Kaikessa. Raskaasti!

Perunoista puikuloita

Tutkimus liittyy koko tämän vuoden meneillään olevaan Yleisradion Suomi liikkeelle -kampanjaan, joka taas on osa YK:n liikunnan ja liikuntakasvatuksen teemavuotta. Yleisradion ohjelmissa yritetään tehdä ”sohvaperunoista puikuloita”, joten projekti on lähtenyt viisaasti liikkeelle tosiasioiden tunnustamisesta.

Liikuntakasvattajien ja itse kunkin meistä kannattaisi viimeistään nyt herätä siihen, ettei valtaosa suomalaisista tiedä, miten pitää kroppansa kunnossa.

Fitness 04/2005