Mikä on sydänlihastulehdus ja ketä se vaanii?
Kurkku on karhea, nenä tukossa ja veto poissa, mutta treenejä ei malttaisi jättää väliin. Koska kuumetta ei ole, kai sitä voisi vähän käydä verryttelemässä?
– Nimenomaan infektion alkupäivinä ei pidä liikkua, jotta elimistö voi keskittyä sairauden paranteluun ja saisi nitistetyksi sen alkuunsa, oikaisee professori, liikuntalääketieteen erikoislääkäri Olli J Heinonen.
– Treenaamisessa ei silloin ole järkeäkään, sillä infektio on elimistölle kovempi rasitus kuin harjoittelu konsanaan.
Normaali, arkinen liikuskelu on sallittua, mutta jos flunssan aikana harrastaa voimallista liikuntaa, tauti voi pitkittyä. Kipeänä liikkuva altistaa itsensä myös jälkitaudeille, kuten sydänlihaksen tulehdukselle.
– Jos elimistö ei pysty tuhoamaan tavallista flunssaa tai influenssaa aiheuttavia viruksia limakalvoilta tai jos sairastelija rasittaa kuormitustilassa olevaa elimistöään, virukset voivat levitä muualle elimistöön, Heinonen sanoo.
Valtaosa viruksista on niin kilttejä, että ne eivät aiheuta tulehdusta sydänlihakseen. Ongelma on se, ettei flunssaa poteva voi tietää, millainen virus hänen elimistössään jyllää.
Rasitus voi aiheuttaa rytmihäiriöitä
Moni meistä on sairastanut tietämättään sydänlihaksen ärsytystä nuhakuumeen yhteydessä. Sydämen rasittuminen ylähengitystieinfektion yhteydessä on Heinosen mukaan ”luonnonmukainen” ilmiö, koska kyseessä on yleisinfektio, joka voi vaikuttaa koko elimistössä.
Juuri se, että sydänlihastulehdus voi olla oireeton, tekee siitä salakavalan.
– Piilevä ja oireeton sydänlihastulehdus voi rasituksen aikana joskus aiheuttaa vakavia sydänoireita, kuten rytmihäiriöitä, Heinonen varoittaa.
Rasitusta on syytä välttää varsinkin, jos taudin oireina on lämmönnousua, tihentynyt leposyke ja väsymystä.
– Paniikkiin ei kuitenkaan ole aihetta. Ihmisen elimistö on onneksi niin viisas, että se pystyy hoitelemaan sydänlihaksen tulehduksen omin avuin niin, ettei vaurioita tule – kunhan malttaa levätä, Heinonen toteaa.
Liikkumaan voi jälleen lähteä turvallisesti sitten, kun sairauden tunne on ohi ja voimat ovat palautuneet. Sairastelun jälkeen liikunta kannattaa aloittaa portaittain, rasitusta pikkuhiljaa lisäten. Kannattaa myös muistaa, että elimistön toipumiseen pitäisi varata yhtä pitkä aika kuin sairastelukin on kestänyt: viikon potemisen jälkeen viikko toipumista.


Lisää uusi kommentti