Hyttysallergiaa?

Hyttysallergiaa?
Printer-friendly version

Kesällä kaikki on ihanaa – paitsi hyttyset. Hyttysallergia_372
Erityisen viheliäisesti sääsket pistävät erityisesti alkukesällä, kun sietokykymme ei ole vielä kehittynyt. Toisaalta, koska Suomessa on nelisenkymmentä hyttyslajia, ärsytysoireita voi tulla kesän aikana useamman kerran. Lajit vaihtelevat myös alueittain ja maittain. Esimerkiksi Helsingissä saalistavat eri hyttyslajit kuin Pohjanmaalla tai Thaimaassa.

Hyttysen pistos aiheuttaa ihoreaktioita melkein kaikille, mutta joillakuilla ärsytys muistuttaa allergista reaktiota. Punoituksen lisäksi ihon alle saattaa kohota valtava, kova paukama, jota turvottaa, kutittaa ja kuumottaa hullun lailla – ja pitkään.

Paukamia voi torjua apteekista reseptittä saatavilla antihistamiinitableteilla, siis ihan tavallisilla allergialääkkeillä. Parhaan tehon saa, jos kuurin aloittaa jo pari viikkoa ennen hyttyskautta. Antihistamiinia voi huoletta käyttää vaikka päivittäin aina hyttyskauden loppuun saakka.
Jo syntyneitä paukuroita voi lepytellä levittämällä pistoskohtaan reilulla kädellä hydrokortisonivoidetta.

5 % suomalaisista ei saa hyttysten pistoista minkäänlaista reaktiota. Onnenmyyrät!

LÄHTEET Allergianeuvoja Anne Vuorenmaa Allergia- ja Astmaliitosta, www.terveyskirjasto.fi

Kommentit

Submitted by ArrereSootoni (not verified) on

Purchase Cialis No Prescription Topic: Purchase Cialis No Prescription (Read 7 times) MaioZird. Huge Member.

Submitted by datessepe (not verified) on

KOVAL ! why do you only respond to people who threaten to unsubscribe... what about me....Id like a shout out too ....I watched all your videos....TWICE.....i loved you when you weren't? famous.... *sigh*

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • No HTML tags allowed.
  • Web page addresses and e-mail addresses turn into links automatically.
  • Lines and paragraphs break automatically.
Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyn Mollom-tietosuojakäytännön.

Viimeksi päivitetty

maanantaina, 03/14/2011 - 13:47

Julkaistu

maanantaina, 06/21/2010 - 18:54