Päiväunien taika
03.12.2007 16:37 | Kati Ala-Ilomäki Kuva Mika Pollari
Päiväunista tullut bisnes
Yritysmaailmassa ei perinteisesti ole katsottu hyvällä sikeitä vetäviä työntekijöitä, mutta raha ja tuottavuus ovat sanoja, jotka saavat yritysmaailman johtajatkin virkoamaan. Joskus jopa sananmukaisesti, sillä nimenomaan yritysten johtoportaan jäsenet nukkuvat eniten päiväunia, ainakin jos Ruotsissa Karolinska Instituutissa tehtyä tutkimusta on uskominen.
Nukkuminen saattaa olla myös heidän menestyksensä salaisuus. Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinnon NASAn tekemän tutkimuksen mukaan 26 minuutin päiväunet voi kasvattaa työtehoa 34 prosentilla.
Yhdysvalloissa jotkin yritykset ovat alkaneet rakentaa työntekijöilleen tiloja, joissa he voivat nukkua päiväunia, ja asian ympärille on kasvanut oma bisnes. Neljä vuotta sitten New Yorkissa perustettu yritys rakentaa tuoleja, jotka on valmistettu nimenomaan työssä nukkumista varten.
Vaikka kulttuuri ei päiväunia vielä hyväksykään, kaappinukkujat voivat lohduttaa itseään tiedolla, että päiväunien terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Nukkumisen aikana solujen uudistumisprosessi kiihtyy, ja esimerkiksi Kreikassa tehdyn tutkimuksen mukaan päiväunien nukkujilla on pienempi todennäköisyys kuolla sydänkohtaukseen kuin muilla.
Näin otat voimaunet
- Voimauni saa kestää korkeintaan 20 minuuttia. Jos nukut kauemmin, vaivut uni-inertiaan eli herääminen kestää kauemmin.
- Voimaunet tulisi nukkua aamupäivällä tai heti lounaan jälkeen. Myöhemmin iltapäivällä vaivut helpommin syvään uneen.
- Vältä kahvin juontia paria tuntia ennen voimauniasi.
- Jos mahdollista sammuta valot tai käytä silmämaskia.
- Ruumiin lämpötila laskee nukkuessa. Käytä peittoa, jos mahdollista.
- Jo viiden minuutin mikrouni piristää.