-
Tunnustin viikko sitten olevani stressierkki ja mietiskelin, millaisia keinoja mielenhallintaan voisi löytyä. Juttelin joskus viime syksynä asiasta ystäväni kanssa ja hän kertoi saaneensa apua stressiinsä meditaatiosta. Hän kertoi käyneensä meditaatiokurssin ja hyödyntävänsä sen oppeja erityisesti iltaisin ennen nukkumaanmenoa, jos ajatukset laukkaavat liian villisti.
Lue lisää
-
Täällä Treenikassialman puolella on ollut pitkän aikaa hiljaista, mutta ajattelin tehdä siinä asiassa nyt muutoksen. Olen ottanut ohjat käsiini ja tehnyt muitakin isoja muutoksia elämässäni ja niistä saatte kuulla nyt!
Lue lisää
-
Hyvinvointi on paljon muutakin kuin hyvä fyysinen kunto. Se on riittävää unta, hyvää ja ravitsevaa ruokaa, läheisten seurasta nauttimista ja stressittömiin hetkiin heittäytymistä. Minä olen aina ollut vähän sellainen stressaaja. Sanotaan, että pieni stressi usein parantaa ihmisen suorituskykyä ja allekirjoitan väitteen täysin. Olen ehdottomasti tehokkaimmillani, kun minulla on muutama projekti päällä yhtä aikaa ja aikataulut, joista täytyy pitää kiinni.
Lue lisää
-
Maanantai on harvan ihmisen lempipäivä. Itse asiassa jopa 35 prosenttia kaikista työntekijöiden ottamista sairauslomapäivistä sattuu juuri maanantaiksi.
Lue lisää