Seikkailu-urheilu on eräänlaista supersuunnistusta – ja samalla syöksy kohti omaa sisintä. Noora Sinisalo maan kokeneimpia seikkailunaisia.
– Muutaman vuorokauden valvomisen jälkeen näkee vaikka millaisia hallusinaatioita, Noora Sinisalo kertoo hurmaavan reippaaseen sävyyn.

– Joukkuetoverini näki vanhoja mummoja hurraamassa pitkin metsää. Minä jouduin kerran kanootissa kysymään, näkevätkö kaveritkin edessä olevan padon. Eivät kuulemma nähneet, joten voitiin meloa suoraan päin.

26-vuotiaalla Nooralla on takanaan viisi vuotta toinen toistaan huimempia kokemuksia harvinaisen lajin parissa.

Kisaruokana karkkeja ja sipsejä

Seikkailu-urheilu on eräänlaista supersuunnistusta, jossa edetään rastilta toiselle oikeastaan kaikilla muilla keinoilla paitsi moottoreilla: juosten, uiden, ratsastaen, pyöräillen, rullaluistellen, purjehtien, meloen, sukeltaen ja niin edelleen. Joukkueiden koko vaihtelee kahdesta viiteen, ja ryhmän täytyy aina liikkua yhdessä.

– Energiasyklit kulkevat eri ihmisillä eri tahtiin, joten lajiin kuuluu paljon kavereiden auttamista. Toisten pyörää voidaan vetää kuminauhalla, ja sama konsti toimii hyvin myös juostessa.

– Lyhimmät kilpailut kestävät pari tuntia. Itse osallistuin tänä kesänä viiden vuorokauden nonstop-kisaan, jonka pituus oli noin 500 kilometriä.

Rasvagrammoja laskevat saisivat hengenahdistusta, kun kuulisivat Nooran selvittävän seikkailu-urheilijoiden ruokavaliota.

– Kisaruokana on muun muassa pullaa, sipsejä, keksejä, pizzaa, salamia ja valtavasti karkkia. Karkki auttaa pysymään hereillä: silmät eivät mene niin helposti kiinni, kun suu mussuttaa.

Huippuluokan lisäravinteitakin toki on mukana, mutta ne eivät riitä. Energiankulutus on joka tapauksessa suurempi kuin on mahdollista syödä, joten lisäravinteet alkavat jossain vaiheessa tökkiä.

Kroatiassa miinojen keskellä

Nooralla on vaikeuksia valita tarinoita kilpailuista, koska niitä on niin paljon. Jokainen kisa on jollain tavalla legendaarinen kokemus, mikä tietenkin on koko lajin idea.

– Kroatiassa kuljimme sodan tyhjentämien kylien läpi. Meitä varoitettiin ankarasti poikkeamasta tieltä edes tien penkalle, sillä siellä on edelleen miinoja. Jos tuli hätä, täytyi pissata tielle. Ja kulkukoiralaumoja täytyi polkea pakoon aika lujaa, hän muistelee.

Hirmukauhulegendojen keskellä pilkottaa jotain todella houkuttelevaa.

– En tiedä mitään muuta keinoa saada samanlaisia kokemuksia kuin tässä lajissa saa, Noora sanoo.

Ensinnäkin luonto koetaan oikeasti. Seikkailukisassa ei vain hipsitä luonnon reunoilla vaan sinne sukelletaan suoraan ja syvälle. Ikänsä kaupungissa asunut Sinisalo on nykyään jo karaistunut soiden kahlaaja, vuorikiipeilijä, metsäsamoaja ja koskenlaskija.