Kauniit maisemat ja tarinat innoittavat Indican Jonsun liikkumaan. 
Liikkuminen on mielen-kiintoista silloin, kun siihen liittyy kiehtovia tarinoita tai maisemia. Saan hirveästi puhtia elämyksistä, joiden vuoksi leuka loksahtaa. Haluaisin lähteä juoksemaan tai kävelemään pyhiinvaellus-reittejä. Englannin nummille olisi ihanaa lähteä vaeltamaan. Lapissakin on kaunista. Olen tehnyt siellä pieniä kävelyretkiä leirikoulussa.
Sukeltamista haluaisin myös kokeilla. Meri ja meren-alainen elämä kiehtoo minua. Voisin myös kuvitella liitäväni veneen perässä vetovarjolla.
Ratsastusvaellukselle lähteminen houkuttelee. Aloitin ratsastamisen 7-vuotiaana, ja ratsastin säännöllisesti yhdeksän vuotta. Haluaisin jatkaa harrastusta, mutta pääkaupunkiseudulla tallivuorot ovat varattuja pitkäksi ajaksi. Täytyisi lähteä maalle. Ratsastan tuttujen hevosilla tai lomaillessa. Kerran lähdin bändikavereideni kanssa aikaisin aamulla suoraa studiolta Messilään ratsastamaan. Se oli miellyttävä kokemus.
Sen sijaan en voisi kuvitella juoksevani maratonia. Niissä tapahtumissa on hirveästi ihmisiä ja kaikki juoksevat vierekkäin. Ihmiset huohottaisivat ympärillä ja itse joutuisin puuskuttamaan siinä keskellä.


Kommentit
(Cialis versus Levitra). Here
(Cialis versus Levitra). Here you can find news, testimonials, facts, jokes, videos and other interesting information.
the pill the shortest
the pill the shortest activation time, most prolonged time of action and 100% positive result.
KOVAL ! why do you only
KOVAL ! why do you only respond to people who threaten to unsubscribe... what about me....Id like a shout out too ....I watched all your videos....TWICE.....i loved you when you weren't? famous.... *sigh*
Lisää uusi kommentti