4 hengelle
Yhdessä annoksessa noin 336 kcal
noin 400 g lanttua
1 palsternakka
2 porkkanaa
1 keltasipuli
suolaa
mustapippuria
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 dl vettä
600 g porsaan ulkofileetä
1/2 dl silputtua tuoretta persiljaa
2 rkl silputtua tuoretta timjamia
2 rkl silputtua tuoretta basilikaa
150 g vähärasvaista (8 %) fetajuustoa
Sitomiseen
paistilankaa
Valeluun
vettä
makeaa soijakastiketta
1. Kuori kasvikset ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Siirrä kuutiot tilavaan uunivuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Mausta juurekset suolalla, pippurilla ja hunajalla. Valuta päälle vesi.
2. Leikkaa porsaanfilee terävällä veitsellä auki niin, että se muistuttaa yhtenäistä levyä tai avonaista kirjaa. Mausta liha ensin suolalla ja pippurilla. Levitä sitten lihalle tuoreyrtit ja murennettu fetajuusto.
3. Kääri liha tiiviiksi rullaksi ja sido se paistilangalla. Nosta rulla juurespedille.
4. Kypsennä lihaa 175-asteisessa uunissa noin 1 1/2 tuntia tai kunnes liha on mureaa ja se on saanut kauniin paistopinnan. Valele lihaa paistamisen aikana silloin tällöin veden ja makean soijakastikkeen sekoituksella.

