Perinteinen pesto saa uutta vivahdetta salviasta. 4 annosta, yhdessä annoksessa 177 kcal
Valmistusaika 40 minuuttia
Vaativuusaste helppo
300 g (noin 6 dl) isoa täysjyvämakaronia tai pennepastaa
1 pieni munakoiso
2 rkl öljyä + 1 murskattu valkosipulinkynsi voiteluun
1 prk (à 390 g) maa-artisokan sydämiä suolavedessä
1 salottisipuli
suolaa ja rouhittua mustapippuria maustamiseen
3/4 dl parmesaani-juustoraastetta
noin 2 dl huuhdottua ja lingottua salaattivuonan-kaalia
Salviapesto
1 1/2 –2 dl hienonnettua salviaa
1 dl hienonnettua persiljaa
1 dl pinjansiemeniä
1 pieni murskattu valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl sitruunamehua
suolaa maun mukaan
1. Keitä pasta juuri ja juuri kypsäksi. Valuta ja nosta sivuun.
2. Viipaloi munakoiso ohueksi ja levitä viipaleet leivinpaperille
uunipellille. Voitele pinta kevyesti öljyn ja valkosipulimurskan
seoksella ja ripottele päälle hiukan suolaa. Paahda uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes
viipaleet ovat selkeästi paahtuneet.
3. Valuta artisokansydämet ja paloittele ne pienemmiksi.
4. Kuori ja silppua sipuli ja kuullota se artisokkapalojen kanssa öljytilkassa pannulla.
5. Valmista pesto. Pane kulhoon salvia- ja persiljasilput, pistaasipähkinät ja murskattu valkosipuli. Käytä seos hienoksi
sauva- tai tehosekoittimessa ja lisää öljy ohuena nauhana koneen käydessä.
6. Mausta pesto sitruunanmehulla ja suolalla ja sekoitase
keitetyn pastan sekaan.
7. Kokoa salaatti yhdistämällä keskenään salviapasta,
parmesaaniraaste, kuullotettu artisokka-sipuliseos ja puolitetut munakoisoviipaleet. Maista ja mausta tarvittaessa
suolalla ja mustapippurirouheella.
8. Viimeistele huuhdotulla vuonankaalilla ja tarjoile.

